Skip to main content

Pohjoisrinne

Avainsana(t)

Pohjoisrinnettä voidaan pitää Mustilan koetoiminnan ytimenä, sillä sinne istutettiin ensimmäiset metsikkötason lajikokeet 1900-luvun alussa. Istutusten tarkoituksena oli ennen kaikkea löytää uusia lajeja metsätalouden tarpeisiin, koska pelättiin että Suomen puuvarat loppuisivat tehostuneen puunjalostusteollisuuden myötä. Ensisijaisesti metsäteollisuuden raaka-aineeksi ajateltuja havupuulajeja istutettiin Pohjoisrinteelle pieninä metsiköinä.

Suurin oivallus Pohjoisrinnettä perustettaessa on ollut sijoittaa ilmastollisesti arat lajit kasvuolosuhteiltaan tasaisemmalle koilliseen laskevalle rinteelle. Vallitsevilta tuulilta Pohjoisrinnettä suojaavat etelässä kohoava mäki ja alueen suurikokoinen puusto. Pohjoisrinteellä myös suoran auringonsäteilyn määrä jää selvästi pienemmäksi kuin etelänpuoleisilla rinteillä. Rinteen vuorokautinen keskilämpötila ei näin pääse kohoamaan kovinkaan korkeaksi, mutta pysyy tasaisempana kuin muualla. Viileällä rinteellä kasvit aloittavat kasvunsa myöhemmin, joten hallavaurioiden mahdollisuus on pienempi. Varsinaisen hallatuhon lisäksi vältytään myös ahavavaurioilta, joita esiintyy kevättalvella Suomessa yleisesti aukeilla kasvupaikoilla ja aurinkoisilla etelä- tai länsirinteillä. Ahavavaurioita syntyy, kun auringonpaiste saa ikivihreiden kasvien, kuten havupuiden ja alppiruusujen lehtien ilmaraot aukeamaan, jolloin solukoista haihtuu vettä. Kasvit eivät kuitenkaan pysty ottamaan vettä routaantuneesta maaperästä, mistä seuraa neulasten tai lehvästön kuivuminen. 

Kasvualustan suhteen Pohjoisrinne jakaantuu selvästi kahtia. Rinnettä halkovan tien pohjoispuolen alavat maat ovat savea, kun taas tieltä nouseva rinne on moreenia. Savisella maalla liiallinen kosteus, ravinteiden heikko saatavuus sekä maan jäykkyys haittaavat puiden kasvua. Sen sijaan itse rinne on hyvin vettä läpäisevä, ravinteikas ja ilmava. 

Alkuun Pohjoisrinteellä viljeltiin erityisesti kontortamäntyä (Pinus contorta) sekä douglaskuusta (Pseudotsuga menziesii), joita pidettiin erittäin lupaavina puulajeina. Vuosien varrella koetoimintaa laajennettiin ja perustettiin eri kokoisia metsikkötason viljelmiä yhteensä kolmellatoista lajilla. Osa metsiköistä on ikääntyneiden puiden kuolemisen myötä kutistunut pieniksi ryhmiksi. Näin on käynyt lännenpihdan (Abies lasiocarpa), valkokuusen (Picea glauca) sekä engelmanninkuusen (Picea engelmannii) metsiköille. Tuhoutuneiden metsiköiden tilalle on viime vuosina istutettu muun muassa japaninpihtaa (Abies veitchii), lännenhemlokkia (Tsuga heterophylla), kanadanhemlokkia (Tsuga canadensis), glehninkuusta (Picea glehnii) ja virginianpihtaa (Abies fraseri).

Pohjoisrinteen rehevissä keski- ja yläosissa "keltaisen reitin" varrella kasvavat nykyisin eräät Arboretumin vaikuttavimmista havupuumetsiköistä: japaninpihta (Abies veitchii), sahalininpihta (Abies sachalinensis), vuorihemlokki (Tsuga mertensiana), jättituija (Thuja plicata), purppurapihta (Abies amabilis) ja lännenhemlokki (Tsuga heterophylla).

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin