Skip to main content

Blogs

13.6.2012: Rhododendron-kukinta jatkuu juhannukseen

Alppiruusut kukoistavat

Viileitten säitten johdosta alppiruusujen ja atsaleojen kukinta jatkuu loisteliaana juhannukseen asti. Myöhään kukkivat pensaat jatkavat vielä juhannuksen jälkeisellä viikolla. Edelliskesän lämmön ja sateiden johdosta kukinta on tänä vuonna poikkeuksellisen runsas.

120 hehtaarin arboretumissa riittää muutakin nähtävää. Opastettuja kierroksia sisäänpääsyn hintaan järjestetään koko kesäkuun ajan sunnuntai- ja keskiviikkoiltaisin kello 18. Omatoimisesti puistoon voi tutustua esimerkiksi uuden opaskirjan avulla. Kehotamme tutustumaan myös muihin kesän tapahtumiin.

.

Linturetki 15.5. peruttu; Helatorstain 17.5. ohjelma ja aukioloajat

Rhododendron dauricum eli dahurianalppiruusu

Linturetki tiistaina 15.5. on valitettavasti jouduttu peruuttamaan.

Helatorstaina 17.5. tarjoamme Kevätkukkijat-aiheisen teemaretken (lähtö klo 18:00 Puistokahvilalta). Kahvila ja taimimyymälä palvelevat asiakkaita klo 10-18.

Kevään merkkejä arboretumissa

Ensimmäiset kevätkukkijat ovat jo nousseet maasta ja kevään merkkejä näkyy jo puiden silmuissakin. Puistokahvila palveluineen on avoinna 2.–4.5. ja 7.5. alkaen joka päivä, ja toivottaa retkeilijät tervetulleeksi keväiseen arboretumiin.
 
Arboretum on viimein lähes kokonaan vapautunut lumipeitteestä. Mennyt talvi oli pitkä mutta tasainen ja runsasluminen, ja arboretum selvisi pakkasista erittäin hyvin. Hyönteistuhojen vuoksi on paikoitellen kuitenkin menetetty paljon ikääntyneitä kotimaisia kuusia. Keväisten raivaus- ja kunnostustöiden ohella arboretumissa on meneillään yleisöopasteiden parantaminen ja monipuolistaminen.
 
Edellisen kasvukauden edulliset säät ovat innostaneet arboretumin kasveja runsaaseen kukintaan. Muun muassa alppiruusujen ja atsaleojen silmujen kätköissä piilee poikkeuksellisen runsas kukkaloisto, jota päästään ihailemaan kesäkuun ensimmäisinä viikkoina.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content