Abies

Korkkipihta on lännenpihdan äärimmäisen eteläinen muunnos, jota aluksi pidettiin omana lajinaan. Sen erottaa lännenpihdasta helpoiten hyvin vaaleanharmaan, lähestulkoon kermanvärisen, korkkimaisen pehmeän kuorensa johdosta. Neulaset ovat tuuheat ja kauniin siniharmaat, kuten lännenpihdan eteläisillä vuoristomuodoilla.

Korkkipihta kasvaa luontaisena Arizonan San Francisco -vuoristossa, hyvin etelässä siis, mutta niin korkealla vuoristossa, että se Suomeen tuotuna kestää täkäläisiä talvia ainakin Mustilassa. Juuri muualla Suomessa sitä ei ole kasvatettukaan. Korkkipihtaa saatiin Mustilaan ensi kerran 1907, ja sitä käytettiin yhtenä peruspuuna Alppiruusulaaksoa rakennettaessa. Puut antoivat tuuheilla, hopeanharmailla neulasillaan alueella oman säihkyvänpehmeän ilmeensä, kunnes ne 1990-luvulla alkoivat hiljalleen ränsistyä alaosistaan, kärsiä pihtakirvoista ja lahota ja kaatua myrsky- ja lumituhoissa. Vaikka korkkipihta ei Mustilan oloissa ole kovin pitkäikäinen, sillä on oma erityinen koristearvonsa ja se tulisi säilyttää osana Arboretumin puustoa pitämällä huolta istutusten nuorentamisesta.

Saksan dendrologinen seura (Deutsche Dendrologische Gesellschaft) lahjoitti arboretumiin erän kolmivuotisia nikonpihdan taimia vieraillessaan Mustilassa 1925. A. F. Tigerstedt oli hieman skeptinen puulajin menestymisen suhteen. Puut ovat silti jäljellä vielä tänäkin päivänä Etelärinteen länsipäässä Onnelan ja Hannulan välisen tien varressa, hyvin menestyneinä joskaan ei kovin kookkaina.

Nikonpihta on muuallakin Suomessa ollut arboretumien ja tutkimusistutusten harvinaisuus. Viime vuosina sen taimia on tuotu Keski-Euroopasta yksityispihoihin istutettavaksi, mutta vielä sen menestymisestä ja kiinnostavuudesta ei ole saatu vastaavaa kokonaiskuvaa kuin monista laajemmin koekasvatetuista pihdoista. Mustilassa Lepistöön istutetut nuoret taimet ovat kuitenkin kestäneet erinomaisesti täysin avoimella kasvupaikalla. 

Nikonpihta kasvaa luontaisena Japanin kaikilla pääsaarilla pohjoisinta saarta eli Hokkaidoa lukuunottamatta. Se viihtyy vuoristoissa 1000–1800 m korkeudessa, korkeammalla siis kuin läheinen sukulaisensa momipihta (A. firma) mutta alempana kuin japaninpihta (A. veitchii) ja honšunpihta (A. mariesii). Puun runko on vanhemmiten rosokaarnainen, latvus säännöllisen karkeapiirteinen hieman momipihdan ja ussurinpihdan tapaan, ja oksakulmat japanilaistyylisen yläviistot.