Kiinanvaahtera on kasvutavaltaan viuhkamaisesti levittäytyvä, monirunkoinen pensas, jonka kellertävät, hienonukkaiset oksat kohenevat yläviistoon levittäytyen sitten tasossa kasvaviksi kerroksiksi. Oksiin kehittyy ajan myötä kanelinruskea, liuskoina hilseilevä kuori. Kiinanvaahtera kukkii keväällä lehtien puhjettua kermanvalkoisin, tähkämäisin kukinnoin. Kiinanvaahteran syysvärit ovat hienoja, murrettuja sävyjä lohenpunaisesta oranssinruskean kautta violettiin.
Kiinanvaahtera sietää hyvin varjostusta ja kasvaakin luonnossa tavallisesti havupuumetsien korkeammassa pensaskerroksessa. Sen luontaiset esiintymät ovat Japanissa ja Koillis-Aasiassa. Suomessa kiinanvaahteran voi sekoittaa amerikkalaiseen lähisukulaiseensa tähkävaahteraan (Acer spicatum). Tähkävaahteralla on samanlaiset pystyt tähkämäiset kukinnot, mutta sen lehdet ovat tavallisesti kolmehalkoiset, ei viisihalkoiset, ja alapinnoiltaan paljon niukkakarvaisemmat kuin kiinanvaahteralla. Tähkävaahteralle ei liioin kehity hilseilevää kaarnaa, vaan sen runko pysyy vanhemmitenkin sileänä.
Tähkävaahteran tapaan on kiinanvaahterakin oikealla alkuperällä erittäin talvenkestävä. Syystä tai toisesta se on kuitenkin ollut tähkävaahteraa oikukkaampi viljellä, ainakin Mustilassa.
Mustavaahtera on hyvin läheistä sukua sokerivaahteralle (Acer saccharum), ja näitä kahta alalajia on vaikea erottaa toisistaan. Erottaviksi tuntomerkiksi mainitaan tummempi runko ja vähemmän teräväpiirteisesti liuskoittuneet, kolmijakoiset lehdet. Levinneisyydeltään se on selvästi sokerivaahteraa eteläisempi, mutta on silti menestynyt hyvin Mustilassa vuonna 1992 Etelä-Ontariosta Guelphistä saatuna alkuperänä. Mustavaahteran sanotaan sietävän hyvin kuivuutta, lämpöä ja kylmyyttä Yhdysvaltain Keskilännessä.
Amerikassa mustavaahtera voi kasvaa jopa 40 metrin korkuiseksi, mutta Suomessa viljeltynä se jäänee olennaisesti pienemmäksi. Sokerivaahteran tapaan sillä on näyttävä syysväritys, ja sen mahlaa voi käyttää vaahterasiirapin valmistamiseen.
Tämän idänvaahteran alalajin sanotaan esiintyvän ainoastaan Japanissa ja sielläkin hyvin pienellä alalla. Mustilaan se on kuitenkin saatu Sahalinin saarelta, jossa sitä myös kasvaa. Idänvaahterasta sen erottaa parhaiten pyöreiden, mutta lähes aina viisiliuskaisten lehtiensä puolesta. Idänvaahteralla liuskoja on seitsemän. Sahalininvaahteran voi sekoittaa myös lähisukulaiseensa kappadokianvaahteraan (Acer cappadocicum), joka taasen on kotoisin Kaukaasian vuoristoseuduilta.
Luonnossa tämä puu kasvaa runsaslumisilla vuoristoseuduilla 10–15 metrin korkuiseksi. Viljeltynä se on kaunis, pyöreälatvuksinen puu, joka keväällä kukkii ennen lehtimistään. Kukinto muistuttaa metsävaahteran (A. platanoides) kellanvihreää kukintoa niin kooltaan kuin väritykseltäänkin.
Tästä vaahterasta on Suomessa vielä hyvin vähän viljelykokemusta, mutta kestäväksi osoittautuvat kannat on syytä huomioida, kun halutaan metsävaahteralle ominaista rehevyyttä ja kaunista lehdistöä ilman vaaraa liian suureksi kehittyvästä puusta. Vasta avautumassa olevat lehdet ovat keväällä kauniin pronssinpunaiset, mikä korostaa hienosti kukkien heleää väriä.
English
Русский
Svenska
Suomi