Harvinainen ja uhanalainen miyabenvaahtera on kotoisin Japanista. Se sai nimensä japanilaisen kasvitieteilijän Kingo Miyaben (1860–1951) mukaan. Puun tummanvihreät lehdet ovat viisijakoiset ja lehtilavan liuskat ovat pyöreäpäiset eroten selvästi kotimaisesta metsävaahterasta (A. platanoides). Lajin hedelmissä, samaroissa, lenninsiivet kasvavat suoraan sivuille.
Miyabenvaahtera on istutettu 1930-luvun alussa Mustilan Arboretumin jyrkkään Etelärinteeseen, lämpimälle, mäntymetsän pohjoistuulilta suojaamalle paikalle. Kovat talvet ovat kurittaneet puuta, mutta se on sinnitellyt vuosikymmenestä toiseen pysyen kuitenkin melko pienikokoisena.
Saarnivaahtera on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Se on amerikkalaisista vaahteralajeista laajimmalle levinnyt. Ulkonäöltään se poikkeaa suuresti muista vaahteralajeista, sillä sen lehdet muistuttavat saarnen (Fraxinus) lehtiä. Ne ovat päätöparisia, enimmäkseen viisilehdykkäisiä. Syysväri on keltainen.
Saarnivaahtera on kaksikotinen kasvi, jonka hedepuissa on tiheitä, pienikukkaisia huiskilokukintoja ja emipuissa pitkiä, riippuvia terttumaisia kukintoja. Puu kukkii aikaisin keväällä ennen lehtimistä, ja varsinkin hedekukinta voi olla näyttävä.
Saarnivaahtera on nopeakasvuinen pioneerilaji. Sitä on käytetty eroosion torjuntaan Kiinassa, jossa se on laajasti villiintynyt.
Mustilassa kasvaa siemenkeruumatkoilta peräisin olevia saarnivaahteroita muun muassa Lammastarhassa, kynäjalavametsikön (Ulmus laevis) laidassa.
Japaninvaahtera on monimuotoinen, kasvutavaltaan erittäin elegantti ja sirorakenteinen pensas tai pikkupuu. Se on erityisesti japanilaisen puutarhataiteen tärkeimpiä kasveja, mutta se on suosittu myös Euroopassa ja Amerikassa alueilla, joissa ilmasto on riittävän leuto kasvattaa japaninvaahterasta jalostettuja satoja erilaisia lehti- ja värimuotolajikkeita. Suomessakin lajikkeita on kokeiltu yleensä erittäin huonolla menestyksellä.
Kun japaninvaahteraa luonnossa kasvaa kuitenkin myös kylmätalvisilla seuduilla, on Mustilassa lähdetty kokeilemaan sen luonnonmuotojen kasvatusta. Vuonna 2000 istutetut kaksi tainta ovat menestyneet paljon odotettua paremmin ja ovat nyt yli miehenkorkuisia, siroja pikkupuita, joilla on kaunis lehdistö ja upea ruska. Toinen on tuotu siemenenä Kanadasta vuonna 1991 ja toinen Hokkaidolta siemenkeruumatkalla 1993. Molemmat edustavat pohjoista, leveälehtistä alalajia A. palmatum subsp. amoenum, jota joskus pidetään omana lajinaan. Vuonna 2011 Mustilaan hankittiin myös kaksi korealaista japaninvaahteraa, joiden odotetaan menestyvän ainakin kohtalaisesti.