Juglans

Kaukoidästä kotoisin oleva japaninjalopähkinä on aurinkoisilla, kosteilla ja ravinteikkailla paikoilla viihtyvä keskikokoinen tai kookas, leveälatvuksinen puu. Parilehdykkäiset lehdet ovat mieleenpainuvan suuria, jopa 80 cm mittaisia. Hedelmä on 4 cm pituinen kovakuorinen, pyöreä syötävä luumarja, "pähkinä".

Japaninjalopähkinä ja mantšurianjalopähkinä (J. mandshurica) ovat lähisukulaisia, ja niiden erottaminen toisistaan on asiantuntijallekin vaikeaa. Ainoa selkeä erottava tuntomerkki on pähkinä, joka japaninjalopähkinällä on muodoltaan pyöreä, mantšurianjalopähkinällä soikea.

Aitoa japaninjalopähkinää kasvaa Mustilassa ainoastaan nuorina puina Puistokahvilasta Pähkinärinteelle johtavan polun varrella. Ne on istutettu vuonna 1999 kuusivuotiailla taimilla, jotka ovat viljeltyä alkuperää Habarovskista.

Amerikanjalopähkinä kasvaa Yhdysvaltojen koillisosissa, harvinaisena eteläisimmässä Kanadassa. Se on kookas, monirunkoinen puu, jolla on harmaa runko ja leveä latvus. Koristeelliset lehdet ovat 25–50 cm pituiset, päätöpariset ja muodostuvat 11–19 lehdykästä. Kukat ovat vaatimattomia, mutta hedelmä on kiintoisa 6–8 cm pituinen, pinnaltaan tahmea luumarja, pähkinä, joka kypsyy syyskuussa. Se on lokeroisesti uurteinen ja niin teräväsärmäinen, että särmiin naarmuttaa kätensä.

Amerikassa on amerikanjalopähkinästä pähkinöiden kasvatusta varten valittuja kantoja ja lajikkeita, joiden kuori on helpommin halkaistava ja sisus paremmin täyttynyt. Pähkinät ovat maukkaita. Puu on myös maailmalla yleisesti viljelty koristekasvi.

Mustilassa komealehtiset jalopähkinät ovat merkittävimpiä ja huomatuimpia lehtipuita. Amerikanjalopähkinä kuuluu vanhaan peruslajistoon Etelärinteellä. Se tulee ruskaan myöhemmin kuin suvun kestävin laji mantšurianjalopähkinä, mutta syysväri on silläkin joka vuosi kauniin keltainen.

Kosteissa, runsasravinteisissa lehdoissa viihtyvä mantšurianjalopähkinä on kookas, leveäkasvuinen ja usein monirunkoinen puu. Himmeän sinivihreät lehdet ovat kerrannaiset ja voimakkaissa tyvivesoissa ne voivat olla yli metrin mittaisia. Valtavan kokonsa vuoksi lehdet painuvat lähtemättömästi Mustilan Etelärinteellä kävijän mieleen.

Kylmästä mannerilmastosta kotoisin oleva mantšurianjalopähkinä on sukunsa lajeista talvenkestävin, ja sitä on viljelty Suomessa jo vuosisadan ajan melko harvinaisena koristepuuna. Mustilassa kasvaa nyt jo kookkaina puina venäläisen siemenkauppias Ptitšinin 1930-luvulla Mantšuriasta toimittamia erilaisia jalopähkinän muotoja.

Mantšurianjalopähkinän hedelmä on suurehko, paksukuorinen pähkinä, joka kypsyy lokakuussa. Pähkinät ovat syötäviä saksanpähkinän tapaan, mutta paksukuorisina niitä on vaikeita halkaista. Oravat ovat niistä kuitenkin hyvin kiinnostuneita ja puista kuuluu syksyisin tunnusomainen talttahampaiden narskutus.