Larix

 Lehtikuusia on viljelty jo pitkään niiden luontaisten kotiseutujen ulkopuolella metsätaloustarkoituksessa. Samalla on käynyt ilmi, että lähisukuiset lehtikuusilajit kykenevät rinnakkain istutettuna tuottamaan risteymäjälkeläisiä keskenään. Risteymiä on istutettu tarkoituksellakin, sillä ne ovat usein nopeakasvuisempia kuin kantavanhempansa. Tätä risteymille ominaista kasvuvoimaa kutsutaan heteroosiksi. Maailmalla tunnetuin lehtikuusiristeymä on japanin- ja euroopanlehtikuusen hybridi eli henrynlehtikuusi (Larix ×marschlinsii).

Mustilassa kasvaa kaksi risteymälehtikuusimetsikköä. Pohjoisrinteen alaosassa pellon reunassa kasvaa japaninlehtikuusen (L. kaempferi) risteymiä, Lepistön mutkassa taas kuriilienlehtikuusen (Larix gmelinii var. japonica) risteymiä. Risteymätaimet on valikoitu jo taimistolla kasvunopeuden perusteella. Japaninlehtikuusiristeymissä näkyy japaninlehtikuusen neulasten sinertävää värisävyä, kuriilienlehtikuusen risteymäjälkeläisille taas ovat periytyneet pitkät, laakeat oksat.

Siperianlehtikuusi kasvaa luontaisena Uralvuoriston kummallakin puolella. Se on leviämässä länteen ja lähimmät luontaiset siperianlehtikuusikot kasvavat nykisin Äänisen itärannalla. Suomessa siperianlehtikuusi kasvoi ennen viimeistä jääkautta ja menestyy nykyisinkin hyvin lähes koko maassa. Suora runko ja hienot oksat tekevät siitä ihanteellisen metsäpuun. Sen latvus on kapean kartiomainen. Nuoret oksat ovat muita lehtikuusia jäykempiä ja harvoin riippuvia. Siperianlehtikuusi tulee lehtikuusista ensimmäisenä ruskaan.

Siperianlehtikuusta on Suomessa viljelty jo 1700-luvulta lähtien. Vanhin tunnettu metsikköistutus on Karjalan kannaksella sijaitseva Raivolan (Lintulan) lehtikuusikko, jota pidetään parhaana Suomen oloin soveltuvana siemenlähteenä. Raivolan lehtikuusikon vanhimmat osat perustettiin 1700-luvulla siemenestä, joka kerättiin Arkangelista, ja istutusta täydennettiin myöhemmin toisella alkuperällä Uralin länsipuolelta. Ekologisesti sopeutuvaista Raivolan lehtikuusta on viljelty menestyksellisesti koko Skandinaviassa Islantia myöten.

Raivolan alkuperää oleva siperianlehtikuusimetsikkö perustettiin Kotikunnaanmäen koillislaidalle 1928. Lepistössä kasvavaa myös Länsi-Siperian Tomskista peräisin olevaa siperianlehtikuusta, joka ekologisista syistä ei ole kasvanut alkuunkaan yhtä hyvin.

Olganlehtikuusi kasvaa luontaisena suomalaista muistuttavassa ilmastossa Pohjois-Koreassa ja lähiseuduilla. Se on nopeakasvuinen, kestävä ja kaunis lehtikuusi ja menestyy hyvin Etelä- ja Keski-Suomessa. Valitettavasti sitä on istutettu lähinnä tieteellisiin kokoelmiin. Puun erityistuntomerkkejä ovat oksien hieman yläviisto asento, hyvin lyhyet neulaset ja ennen kypsymistään kiiltävänpunaiset kävyt.

Mustilassa kasvaa pieni olganlehtikuusen metsikköistutus Etelärinteen länsipuolella. Puut on istutettu noin vuonna 1910. Niiden alkuperä on tuntematon. Jo taimistollaan A. F. Tigerstedt oli kiinnittänyt huomiota niiden nopeaan alkukehitykseen ja aikaiseen syysväriin, jotka ennakoivat hyvää menestystä Mustilassa. Yli sadan vuoden iässä ne ovat yhä kauniita, ikään kuin sirompia versioita euroopanlehtikuusesta (L. decidua).