Lepistö

Sembramännyllä tarkoitetaan meillä lähes aina siperiansembraa (P. cembra subsp. sibirica) tai alppisembraa (P. cembra subsp. cembra). Koreansembra on paljon näitä harvinaisempi. Kaikki muistuttavat toisiaan – selvimmät erot ovat kävyissä.

Koreansembra on pitkäikäinen ja hidaskasvuinen puu. Nuorena se on kartiomainen, mutta pituuskasvun hidastuessa latvus levenee. Neulaset ovat viiden kimpuissa, ja niiden kapeat ilmarakojuovat tuovat puun sinivihreään yleisväritykseen vaalean säväyksen. Kävyt ovat 10–15 cm pitkiä ja käpysuomujen kärjet taakäänteisiä. Siemenet eivät varise kävyistä, vaan kävyt putoavat kokonaisina maahan. Käytännössä näin ei aina tapahdu, sillä kävyistä kilpailevat sekä eläimet että ihmiset, koska paksukuorinen siemen on pähkinämäinen ja arvokasta ravintoa. Käpyjä kerätään paljon ja siemenkauppa on idässä iso bisnes.

Koreansembran menestymisestä Suomessa on vaihtelevia tietoja etelärannikolta Joensuuhun. Tiedossa on hyvin menestyneitä nuoria yksilöitä ja jo käpyjä tuottaneita puita, mutta havaintoja on kirjattu myös pakkasen palelluttamista puista.

Kontortamänty on kotoisin kapealta pohjois-etelä-suuntaiselta vyöhykkeeltä Kalliovuorilta Pohjois-Amerikan länsiosista. Se on kapeahkolatvainen kaksineulasmänty, jonka hyvänä tuntomerkkinä ovat metsämäntymme (P. sylvestris) neulasia pitemmät, paksummat ja kierteiset, väritykseltään kelmeänvihreät neulaset. Puun runko on ohutkuorinen ja tummanharmaa, kuusen runkoa muistuttava, vailla kotimaiselle männylle ominaista punerrusta tai iän myötä muodostuvaa kilpikaarnaa. Kontortamänty on kulojen jälkeen leviävä pioneeripuu, jonka kävyt yleensä avautuvat vasta metsäpalon jälkeen.

Kontortamäntyä, joka tunnettiin aiemmin murraynmäntynä (P. murrayana), on Suomessa viljelty ulkomaisista havupuista lehtikuusen jälkeen eniten. Sitä on kasvatettu lähinnä talousmetsinä nopeakasvuisuutensa ja savimaallekin soveltuvan juuristonsa johdosta, ja sen suosio on vaihdellut vuosikymmenten saatossa. Laajamittaiseen metsätalouskäyttöön se ei ole vakiintunut, ja koristepuunakin se on jäänyt kuriositeetiksi.

Albertanvalkokuusi on taustaltaan hieman kiistanalainen puu. Sitä on pidetty valkokuusen (Picea glauca) lounaisena muunnoksena tai engelmannin- (P. engelmannii) ja valkokuusen risteymäsyntyisenä välimuotona, miltä se kieltämättä hieman näyttääkin. Neulaset ovat pidemmät kuin tyypillisellä valkokuusella, ja kuluvan kesän kasvainranka on engelmanninkuusen tapaan karvainen.

Mustilassa albertanvalkokuusi kasvoi pitkään laajana metsikkönä arboretumin länsiosassa Näppärin alueella. Metsikön alkuperä oli Suomea ajatellen melkoisen mantereinen Crow's Nest Pass Kanadan Albertassa. Monien eksoottikuusikoiden tapaan tämäkin metsikkö on ikäännyttyään suurelta osin menetetty hyönteistuhojen takia. Siitä on nykyisin jäljellä enää pieniä puuryhmiä. Samaa alkuperää on käytetty Metsäntutkimuslaitoksen koemetsissä, joissa melko hyvään tulokseen on päästy vain Punkaharjulla.

Vuonna 2000 Näppärin kuusilajikokoelmaan istutettiin uusi pieni albertanvalkokuusimetsikkö, jonka alkuperä on Kirkup Creek Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa. Tämän seudun puut ovat yleensä pärjänneet Mustilassa erinomaisesti, ja istutuksen kehitystä seurataan kiinnostuneena.