Lepistö

Kuusi on toiseksi yleisin puulajimme. Kun mannerjää suli ja vetäytyi, oli kuusi viimeinen puu, joka levisi Suomeen, idästä länteen eli toista tietä kuin muut puumme. Noin 5000 vuotta sitten kylmennyt ilmasto ja lisääntynyt kosteus vahvistivat kuusen kilpailuasemia suhteessa paljon varhemmin saapuneisiin lehtipuihin. Nykyisen metsänrajansa kuusi saavutti 3000 vuotta sitten jääden hieman mäntyä alemmalle korkeustasolle ja etelämmäksi.

Kuusen levinneisyysalue on valtaista ja ulottuu Atlantin tuntumasta Venäjän Kaukoitään Amurille asti. Pohjois-Euroopassa ja Siperiassa kasvavaa siperiankuusta (Picea obovata tai Picea abies subsp. obovata) toiset pitävät itsenäisenä lajina tai alalajina. Se on sopeutunut mantereisempaan, kylmempään ilmastoon ja karummille kasvupaikoille, ja eroaa euroopankuusesta (subsp. abies) ulkonaisesti vain lyhyemmän, pyöreäsuomuisen kävyn perusteella. Euroopankuusen kävyt ovat pitkät ja käpysuomut teräväkärkiset. Suuri osa Suomessa kasvavista kuusista on euroopan- ja siperiankuusen välimuotoa (subsp. × fennica).

Kuusi oli yksi Mustilan Kotikunnaanmäen Pohjoisrinteen pääpuulajeista ennen arboretumin perustamista. Osa näistä reippaasti yli 100-vuotiaista kuusikoista on yhä jäljellä loihtimassa aarniometsämäistä tunnelmaa. 2000-luvulla vanhoja kuusikoita on myös menetetty. Kuuset saavuttavat vähitellen luonnollisen ikänsä pään ja altistuvat erilaisille tuhoille. Lue lisää »

Kanadanlehtikuusi eli tamarakki on helppo erottaa jo matkan päästä hennoista, mutkittelevista latvaoksistaan. Puu on siro ja muihin lehtikuusiin verrattuna solakka. Kanadanlehtikuusen neulaset ovat sinivihreitä ja ennen varisemistaan neulaset koristavat maisemaa keltaisella syysvärillä. Kävyt ovat pienet, vain vähän hernettä suuremmat.

Kanadanlehtikuusi on kokeilemisen arvoinen valoisille, ravinteisille ja vähintäänkin tuoreille kasvupaikoille. Talvenkestävänä lajia voidaan pitää alkuperästä riippuen jopa Lappiin asti.

Yleisesti ottaen amerikkalaiset lehtikuuset eivät ole menestyneet Mustilassa yhtä hyvin kuin itäiset sukulaisensa. Mustilassa kokeillun kanadanlehtikuusen tarkkaa alkuperää ei valitettavasti tiedetä, joten saattaa olla, että toisella alkuperällä se sopeutuisi meille paremminkin.

Kuriilienlehtikuusen luontainen levinneisyysalue Itä-Aasiassa käsittää Kuriilien saariryhmän lisäksi Sahalinin saaren ja eräiden tulkintojen mukaan Kamtšatkan niemimaan. Suomessa sitä voidaan viljellä Keski-Suomea myöten. Kuriilienlehtikuusi on helppo tunnistaa pitkistä, laakeista oksista, jotka luovat metsikköön aivan erityisen tunnelman. Ruskettuneet neulaset pysyvät puissa myöhään syksyyn aina lumentuloon asti.

Arboretumin vanhimmat kurilienlehtikuuset on istutettu vuonna 1919 Pohjoisrinteelle ja Lepistöön. Suurin metsikkö puiston länsiosassa Nokkalassa on kymmenkunta vuotta nuorempi. Kuriilienlehtikuusi tuntuu menestyvän hyvin mitä erilaisimmilla metsätyypeillä. Komein metsikkö kasvaa talvikkityypin savimaalla, joka on rehevä mutta kova kasvualusta.

Mustilassa kasvavista lehtikuusilajeista on kuriilienlehtikuusi yhdessä siperian- ja euroopanlehtikuusen (L. sibirica, L. decidua) kanssa osoittautunut lupaavimmaksi lehtikuuseksi metsätalouden kannalta. Kuriilienlehtikuusi on nuorena erittäin nopeakasvuinen ja jo neljän vuoden iässä huomattavasti muita lehtikuusilajeja kookkaampi. Se saavuttaa nopeasti tukkipuun mitat, mikäli harvennukset ovat riittävän voimakkaita.