Puolanlehtikuusi on Keski-Puolan ylängöillä kasvava euroopanlehtikuusen (L. decidua) muunnos, jota jotkut kasvitietelijät pitävät käpymuodon perusteella euroopan- ja siperianlehtikuusen jäänteenomaisena välimuotona.
1920-luvulla Lepistöön teitten risteykseen istutetussa puolanlehtikuusikossa kasvavat nykyisin Mustilan kookkaimmat lehtikuuset. Pisimpien puiden pituudeksi on jo vuosituhannen vaihteessa mitattu yli 35 metriä. Paksuine, mutkaisine runkoineen ja riippuvine oksineen ne ovat erittäin koristeellisia varsinkin keväällä uusien neulasten vasta puhjettua helakanvihreinä.
Puolanlehtikuusta on kasvatettu Suomessa hyvin vähän. Se on täysin kestävä ainakin Etelä-Suomessa, luultavasti pohjoisempanakin.
Tuoksuvalehtisten palsamipoppeleiden ryhmään kuuluva mantšurianpoppeli kasvaa kotiseutujensa jokilaaksoissa suureksi, jopa 30-metriseksi puuksi, mutta jää Suomessa keskikokoon. Se on kohenevaoksainen, kapealatvuksinen puu, jonka lehdistö on eloisan vaaleanvihreä ja monien aasialaisten poppelien tapaan hyvin terve. Juurivesoja ei muodostu.
Mustilan puut ovat alkuperältään Kaakkois-Mantšuriasta, Baishilazhin luonnonsuojelualueelta, saatu Helsingin yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta ja istutettu 2006. Talvenkesto on ollut toistaiseksi erinomainen.
Koreanpoppeli kasvaa luontaisena Koillis-Kiinassa, Korean niemimaalla ja Venäjän Kaukoidässä. Suomessa sitä ei ole kaupallisesti viljelty juuri lainkaan, ja muuallakin länsimaissa se on harvinainen. Isot, ryppyiset, alapinnalta hohtavanvalkoiset lehdet tekevät koreanpoppelista kuitenkin mielenkiintoisen koristepuun. Koreanpoppeli kiinnittää huomiota myös varhaisella kasvuunlähdöllään keväisin. Helsingissä jopa jo huhtikuun puolella puhkeavat vaaleanvihreät nuoret lehdet eivät tunnu kärsivän halloistakaan.
Monista läntisistä sukulaisistaan poiketen Kaukoidän poppelit eivät muodosta juurivesoja. Tämä koskee myös koreanpoppelia.
English
Svenska
Русский
Suomi