Alppiruusulaakso

Valkovuokot (Anemone nemorosa) kukkivat Mustilassa massoittain toukokuun alkupuolella. Niiden jo lakastuessa toukokuun puolivälin jälkeen puhkeaa Alppiruusulaaksossa kukkaan valkovuokon kerrannaiskukkainen muoto (f. alba plena). Mattomaiset kasvustot suorastaan loistavat kukkiessaan kevätauringon paisteessa.

Kertovalkovuokon kukinta-aika tuntuu pitkältä, osin siksi että se kukkii luonnonvaraisten valkovuokkojen jälkeen, mutta kerrottu kukka myös kestää kauemmin. Yksinkertaisella kukalla pölytyksen tapahduttua käynnistyy siementen kehitys ja kukka lakastuu pian. Mitä kerrotumpi kukka on, sitä pienempi pölytysmahdollisuus. Kukka jää ikäänkuin odottelemaan pölyttäjiä, joita ei ilmaannu.

Mustilassa kerrottu valkovuokko näyttää satunnaisesti lisääntyvän myös siemenistä, sillä eri kasvustojen kukkien yksityiskohdissa on selviä eroavuuksia. Enimmäkseen kasvustot kuitenkin levittäytyvät hitaasti maanalaisten rönsyjen avulla.

Kanukat (Cornus) on sikäli epätavallinen kasvisuku, että siihen kuuluu puiden ja pensaiden lisäksi myös ruohovartisia kasveja. Ruohovartinen, matala kanadanruohokanukka kasvaa luontaisena sekä Pohjois-Amerikassa että Kaukoidässä. Sen valkeiden suojuslehtien suojaamat pikkuruiset kukat ovat väriltään vihreät eivätkä mustat kuten Suomessa luontaisena esiintyvällä ruohokanukalla (Cornus suecica). Mehiläisen koskiessa kukkaa se avautuu sekunnin tuhannesosassa ja ampuu siitepölyn jopa metrin päähän. Tiettävästi yksikään toinen kasvi ei kykene niin nopeaan liikkeeseen.

Kukinnan päätyttyä kehittyvät kirkkaanpunaiset pienet marjat. Marjat ovat syötäviä mutta eivät hyvänmakuisia. Niitä on käytetty korkean pektiinipitoisuuden takia vanukkaiden hyydyttämiseen.

Mustilassa kanadanruohokanukka kukkii kesäkuun alussa Alppiruusulaaksossa ja peittää tuuhealla lehdistöllään maata puiden ja pensaiden varjossa loppukesän. Puutarhakasvina kanadanruohokanukkaa voidaan kasvattaa kotimaista ruohokanukkaa helpommin.

Korkkipihta on lännenpihdan äärimmäisen eteläinen muunnos, jota aluksi pidettiin omana lajinaan. Sen erottaa lännenpihdasta helpoiten hyvin vaaleanharmaan, lähestulkoon kermanvärisen, korkkimaisen pehmeän kuorensa johdosta. Neulaset ovat tuuheat ja kauniin siniharmaat, kuten lännenpihdan eteläisillä vuoristomuodoilla.

Korkkipihta kasvaa luontaisena Arizonan San Francisco -vuoristossa, hyvin etelässä siis, mutta niin korkealla vuoristossa, että se Suomeen tuotuna kestää täkäläisiä talvia ainakin Mustilassa. Juuri muualla Suomessa sitä ei ole kasvatettukaan. Korkkipihtaa saatiin Mustilaan ensi kerran 1907, ja sitä käytettiin yhtenä peruspuuna Alppiruusulaaksoa rakennettaessa. Puut antoivat tuuheilla, hopeanharmailla neulasillaan alueella oman säihkyvänpehmeän ilmeensä, kunnes ne 1990-luvulla alkoivat hiljalleen ränsistyä alaosistaan, kärsiä pihtakirvoista ja lahota ja kaatua myrsky- ja lumituhoissa. Vaikka korkkipihta ei Mustilan oloissa ole kovin pitkäikäinen, sillä on oma erityinen koristearvonsa ja se tulisi säilyttää osana Arboretumin puustoa pitämällä huolta istutusten nuorentamisesta.