Alppiruusulaakso

Japaninvaahtera on monimuotoinen, kasvutavaltaan erittäin elegantti ja sirorakenteinen pensas tai pikkupuu. Se on erityisesti japanilaisen puutarhataiteen tärkeimpiä kasveja, mutta se on suosittu myös Euroopassa ja Amerikassa alueilla, joissa ilmasto on riittävän leuto kasvattaa japaninvaahterasta jalostettuja satoja erilaisia lehti- ja värimuotolajikkeita. Suomessakin lajikkeita on kokeiltu yleensä erittäin huonolla menestyksellä.

Kun japaninvaahteraa luonnossa kasvaa kuitenkin myös kylmätalvisilla seuduilla, on Mustilassa lähdetty kokeilemaan sen luonnonmuotojen kasvatusta. Vuonna 2000 istutetut kaksi tainta ovat menestyneet paljon odotettua paremmin ja ovat nyt yli miehenkorkuisia, siroja pikkupuita, joilla on kaunis lehdistö ja upea ruska. Toinen on tuotu siemenenä Kanadasta vuonna 1991 ja toinen Hokkaidolta siemenkeruumatkalla 1993. Molemmat edustavat pohjoista, leveälehtistä alalajia A. palmatum subsp. amoenum, jota joskus pidetään omana lajinaan. Vuonna 2011 Mustilaan hankittiin myös kaksi korealaista japaninvaahteraa, joiden odotetaan menestyvän ainakin kohtalaisesti.

Suomessa harvinainen pennsylvanianvaahtera on kotoisin Pohjois-Amerikan koillisosasta, jossa se kasvaa rehevissä ja varjoisissa lehti- ja sekapuumetsissä. Sen lehdet ovat suuria, vaaleanvihreitä ja hieman riippuvia ja saavat syksyllä huomiotaherättävän kalpeankeltaisen syysvärin. Pennsylvanianvaahteran erityistuntomerkki on sen juovikas runko. Nuorena vihreässä, myöhemmin ruskeassa kuoressa on valkeita pitkittäisiä viiruja, ikäänkuin runkoon olisi vedetty pystyraitoja valkoisella liidulla.

Suomessa pennsylvanianvaahteraa on viljelty lähinnä vain kasvitieteellisissä kokoelmissa. Sen soisi kuitenkin yleistyvän paitsi koristeellisuutensa myös varjonsietokykynsä vuoksi.

Mustilassa pennsylvanianvaahteraa kasvaa useassa eri paikassa. Ne ovat peräisin siemenkeruumatkoilta lajin pohjoisimmilta kasvupaikoilta Kanadasta. Puut ovat melko nuoresta iästään huolimatta jo varsin näyttäviä ja erityisen viehättäviä keväällä silmujen avautuessa värikkäästi sekä ruska-aikaan saadessaan lämpimänkeltaisen syysvärin.

Kotimaista metsävaahteraa (A. platanoides) muistuttava sokerivaahtera kasvaa luontaisena itäisen Pohjois-Amerikan lauhkealla ilmastovyöhykkeellä. Se on yksi Kanadan arvokkaimpia lehtipuita. Sokerivaahtera on kookas, pitkäikäinen puu. Maisemassa se on parhaimmillaan syksyisin, jolloin sen ruska hehkuu pitkään keltaisen, punaisen ja oranssin sävyissä. Sokerivaahtera on saanut nimensä hyvin sokeripitoisesta mahlastaan, jota on perinteisesti käytetty vaahterasiirapin valmistukseen.

Suomessa sokerivaahteraa on kasvatettu vain yksittäisinä kappaleina lähinnä dendrologisissa kokoelmissa. Mustilassa sokerivaahteraa kasvaa lukuisissa paikoissa nuorina ryhminä ja metsiköinä, sillä sen siemeniä kerättiin runsaasti Mustilan siemenkeruumatkoilla Kanadassa kautta lajin pohjoisen levinneisyysrajan. Talvenkesto on ollut toistaiseksi erinomainen, syysvärit ovat näyttävät ja kestävät pitkään. Sokerivaahtera ei kärsi lehtiä turmelevasta tervatäplästä kuten kotimainen metsävaahtera.