Atsalearinne

Taimistoviljelijä George Fraser muutti 1800-luvun lopulla Skotlannista Kanadaan ja osti Vancouverin saarelta noin 100 hehtaaria metsää, jonne hän raivasi tilaa taimiviljelmilleen. Fraser teki risteytyksiä monilla kasvisuvuilla alppiruusujen lisäksi.

Fraserin ensimmäinen alppiruusuristeytys oli pientä sattuman kauppaa. Hän oli tilannut Nova Scotiasta karpalontaimia ja niiden joukossa oli ylimääräisenä rikkaruohona pieni kanadanatsalean (R. canadense) taimi. Hän istutti sen ja 15 vuotta myöhemmin, kun se kukki ensimmäistä kertaa, hän pölytti sitä japaninatsalean (R. molle subsp. japonicum) siitepölyllä. Fraser lähetti risteytyksestä kasvaneita nupullisia taimia Arnold Arboretumiin Bostoniin ja Lontooseen Kew Gardensiin. Toisistaan riippumatta molemmissa paikoissa risteymälle annettiin nimi Rhododendron × fraseri. Rekisteriin kevätatsalea on viety nimellä Fraseri-ryhmä.

Mustilassa kevätatsalea on kasvanut ainakin 1950-luvulta lähtien. Pienehkö pensas on ensi silmäyksellä kuin kookkaampi versio kanadanatsaleasta. Se kukkii vuosittain runsain kukin toukokuun lopulla hieman kanadanatsalean jälkeen, mutta ennen useimpia muita atsaleoja. Punavioletit tuoksuttomat kukat ovat kanadanatsaleaa muistuttavalla tavalla orkideamaiset mutta kookkaammat.

Kapeana korkeaksi kasvava siperianpihta on useimmille suomalaisille Abies-suvun tutuin laji. Se on myös ensimmäinen Mustilassa viljelty vierasperäinen havupuulaji. Siperianpihtaa eli pihtakuusta tai siperian jalokuusta, kuten sitä aiemmin kutsuttiin, on käytetty paljon puisto- ja pihapuuna etenkin 1800-luvulla. Sen riippuvia oksia ja kapeita, monihaaraisia latvuksia voidaan nykyisin pitää jopa tunnusomaisena suomalaisen maaseudun kulttuurimaisemalle.

Lähimmät luontaiset siperianpihdat kasvavat noin 400 kilometrin päässä Suomesta Vienanjokisuulla. Puu kasvaa parhaiten pohjoisessa; se ei menesty kunnolla esimerkiksi Brittein saarilla.

Siperianpihta on nuorena säännöllinen, kasvaa korkeaksi ja pysyy kapeana, mutta tulee vanhana monilatvaiseksi ja persoonalliseksi. Lähes koko maassa kestävä puu lisääntyy myös siemenistään metsäolosuhteissa. Mustilan komeimmat puut kasvavat aivan Arboretumin toimiston ja Puistokahvilan pihapiirissä.

'Catawbiense Boursault' eli 'Boursault' on vanha kestävä lajike. Se ei ehkä ole ihan yhtä kestävä kuin ns. "Ironclads"-alppiruusulajikkeet, mutta sitä on silti suositeltu kasvatettavaksi mm. Luoteis-Yhdysvalloissa. Lajikkeen pakkaskestävyys on saksalaisen Hachmannin mukaan -30°C. 'Catawbiense Boursault' on valinta useasta R. catawbiense -risteymästä ennen vuotta 1849, mutta tarkempi perimä ei ole tiedossa.

Tummanvioletinpunaisista nupuista puhkeaa vaaleanvioletin väriset kukat kesäkuun puolenvälin tienoilla. 'Catawbiense Boursault' on voimakaskasvuinen ja kasvaa kymmenessä vuodessa vajaan parin metrin korkuiseksi ja leveäksi pensaaksi.

Mustilassa tätä lajiketta on kasvanut 1930-luvulta lähtien, samoin kuin 'Catawbiense Grandiflorum'-lajiketta, josta sitä ei olekaan ihan helppo erottaa. Molemmat pensaat jäävät Mustilassa mataliksi, noin metrin korkuisiksi. Syy ei välttämättä ole pelkästään pakkasen, vaan pensaiden rennosta kasvutavasta johtuen paksu lumi painaa oksia talvisin maata vasten.