Etelärinne

Harvinainen ja uhanalainen miyabenvaahtera on kotoisin Japanista. Se sai nimensä japanilaisen kasvitieteilijän Kingo Miyaben (1860–1951) mukaan. Puun tummanvihreät lehdet ovat viisijakoiset ja lehtilavan liuskat ovat pyöreäpäiset eroten selvästi kotimaisesta metsävaahterasta (A. platanoides). Lajin hedelmissä, samaroissa, lenninsiivet kasvavat suoraan sivuille.

Miyabenvaahtera on istutettu 1930-luvun alussa Mustilan Arboretumin jyrkkään Etelärinteeseen, lämpimälle, mäntymetsän pohjoistuulilta suojaamalle paikalle. Kovat talvet ovat kurittaneet puuta, mutta se on sinnitellyt vuosikymmenestä toiseen pysyen kuitenkin melko pienikokoisena.

Suomessa harvinainen pennsylvanianvaahtera on kotoisin Pohjois-Amerikan koillisosasta, jossa se kasvaa rehevissä ja varjoisissa lehti- ja sekapuumetsissä. Sen lehdet ovat suuria, vaaleanvihreitä ja hieman riippuvia ja saavat syksyllä huomiotaherättävän kalpeankeltaisen syysvärin. Pennsylvanianvaahteran erityistuntomerkki on sen juovikas runko. Nuorena vihreässä, myöhemmin ruskeassa kuoressa on valkeita pitkittäisiä viiruja, ikäänkuin runkoon olisi vedetty pystyraitoja valkoisella liidulla.

Suomessa pennsylvanianvaahteraa on viljelty lähinnä vain kasvitieteellisissä kokoelmissa. Sen soisi kuitenkin yleistyvän paitsi koristeellisuutensa myös varjonsietokykynsä vuoksi.

Mustilassa pennsylvanianvaahteraa kasvaa useassa eri paikassa. Ne ovat peräisin siemenkeruumatkoilta lajin pohjoisimmilta kasvupaikoilta Kanadasta. Puut ovat melko nuoresta iästään huolimatta jo varsin näyttäviä ja erityisen viehättäviä keväällä silmujen avautuessa värikkäästi sekä ruska-aikaan saadessaan lämpimänkeltaisen syysvärin.

Idänvaahtera kasvaa luontaisena Kiinassa, Venäjän Kaukoidässä, Koreassa ja Japanissa. Laajasta levinneisyysalueesta johtuen sen eri kannat poikkeavat jonkin verran toisistaan sekä ulkomuotonsa että ilmastollisen sopeutuneisuutensa puolesta. Idänvaahteran lehdet muistuttavat kotimaista metsävaahteraamme, mutta ne ovat pienemmät, ja lehtiliuskat ovat lähes tasasivuiset. Muutoinkin koko puu on kuin pienoisversio kotimaisesta metsävaahterastamme (A. platanoides), ja äärimmäisen käyttökelpoinen koristepuu, mikäli meille sopivia alkuperiä olisi helposti saatavilla.

Vaikka idänvaahtera voi luonnossa kasvaa yli 20 metrin korkuiseksi, ei siitä viljeltynä yleensä tule kymmentä metriä korkeampaa. Mustilan suurin idänvaahtera on ihailtavana Etelärinteen länsipäässä. Erityisen suuren viljelyarvon puulle antaa syysväri, joka sekin vaihtelee alkuperän ja syksyn säiden mukaan. Parhaimmillaan idänvaahteran latvus hehkuu tulipunaisena, vaikka usein on tyytyminen vaisumpaan keltaiseen väriin.