Skip to main content

Etelärinne

Actinidia kolomikta - kiinanlaikkuköynnös

actinidia_kolomikta_siemen_latvia_jreinikainen.jpg

Kiinanlaikkuköynnöksen kirjavat lehdet herättävät huomion jo matkan päästä. Alkukesällä näyttää kuin osa lehdistä olisi vetäisty kärkipuoliskosta maalilla valkoisiksi. Kukinnan jälkeen valkoinen väri vähitellen himmenee tai punertuu. Kiinanlaikkuköynnös on yleensä kaksikotinen, toisin sanoen hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä, mutta kylmiltä seuduilta tuoduissa luonnonkannoissa on myös yksikotisia köynnöksiä, joissa on sekä hede- että emikukkia. Tällainen on taimistoillakin toisinaan myytävä lajike 'Annikki'. Yleisesti viljelty komean valkolaikkuinen köynnös on hedekasvi.

Emikasvien lehdistö on tavallisesti yksivärisen vihreä, mutta marjominen tekee ne kiinnostaviksi. Marjat ovat pitkulaisia, yksilöstä riippuen 2–4 sentin pituisia ja 1–1,5 cm paksuisia. Ne maistuvat kiiviltä, kuuluuhan tämä laikkuköynnös samaan sukuun oikean kiivin (Actinidia deliciosa) kanssa, ja täysin kypsänä parhaisiin köynnöksiin kehittyy hienoja metsämarjan aromeja. Marjat kypsyvät vähin erin ja on käytettävä välittömästi, sillä kypsät marjat eivät säily poimittuna, ja raakojen marjojen maku on tympeä.

Kiinanlaikkuköynnöksellä on myös kauniit, valkoiset kukat, jotka helposti jäävät piiloon rehevän lehdistön alle, mutta niiden imelänkirpeä tuoksu kulkeutuu kymmenien metrien päähän. Parhaiten kukat näkyvät alta päin tarkasteltuna köynnöksen kasvaessa pergola- tai porttirakenteessa.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Kiinanlaikkuköynnös
Heimo: 
Actinidiaceae
Suku: 
Actinidia
Laji: 
kolomikta
Koko: 
Koko riippuu paljon kasvupaikasta: 2–10 m.
Kotipaikka: 
Koillis-Kiina, Korea, Japani, Venäjän Kaukoitä.
Kuvaus: 
Valkokirjavat lehdet, pienet kukat kesäkuussa. Köynnöksen ulkonäkö riippuu tuesta: puun runkoa pitkin köynnöstellessään siitä tulee korkea, matalan tuen päällä kasvaessaaan se voi vanhemmiten ruveta muistuttamaan isoa pensasta. Sopii seinustojen tukisäleiköihin.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen–puolivarjo, tuore, ravinteikas.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–III tai I–V riippuen alkuperästä.

Amelanchier alnifolia - marjatuomipihlaja

amelanchier_alnifolia_hedelma_jsaarinen.jpg

Kaupallisesti saskatooniksi tai mustikkapuuksi kutsuttua marjatuomipihlajaa käytetään joskus koristekasvina, mutta useammin sitä viljellään myös hyötykasvina syötävien marjojen vuoksi. Tummansiniset marjat kypsyvät Mustilassa elokuun alussa. Maku on omintakeinen, jossain mustikan, pihlajan ja luumun välimaastossa, aavistuksen mantelilla maustettuna. Marjat ovat makeita ja niistä puuttuu happamuus lähes kokonaan, minkä takia niitä yleensä käytetään muiden marjojen seassa.

Marjatuomipihlaja on monirunkoinen pensas joka muistuttaa isotuomipihlajaa (A. spicata), mutta on siihen verrattuna hivenen leveämpi ja puumaisempi, eikä se tee juurivesoja; tyvivesoja kylläkin. Lehdet ovat yleensä tylppä- tai lanttokärkisiä ja laitahampaat ovat suuria ja harvassa. Kukinnot ovat kuin pienoiskokoisia tuomen kukintoja, vaikka itse kasvi on läheisempää sukua pihlajalle. Kyseessä ei ole tuomen ja pihlajan risteymä, vaan suomenkielinen nimi viittaa pelkästään yhdennäköisyyteen.

Marjatuomipihlaja ei ole Suomessa kovin yleinen, mutta pensaita on löydetty myös vanhoista puistoista ja arboretumeista. Nykyään taimistoilla myydään lähinnä marjapensaiksi tarkoitettuja lajikkeita kuten 'Smoky' ja 'Northline'.

Mustilassa kasvavat marjatuomipihlajat ovat tuntematonta alkuperää, mutta satoisia ja hyvin menestyviä. Pensaat ovat hiljalleen villiintyneet lintujen levittäminä. Villiintymisen vaara kannattaa pitää mielessä istuttaessa mitä hyvänsä tuomipihlajaa, vaikka toistaiseksi vain isotuomipihlaja on Suomessa osoittautunut voimakkaasti leviäväksi vieraslajeiksi.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Marjatuomipihlaja
Heimo: 
Rosaceae
Suku: 
Amelanchier
Laji: 
alnifolia
Koko: 
2–4 m.
Kotipaikka: 
Pohjois-Amerikan länsiosat.
Kuvaus: 
Pystyoksainen, keväällä kukkiva pensas. Haluttaessa hyötykasvi. Lintujenkin herkkua.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen–puolivarjoisa, kuiva–tuore, keski- tai runsasravinteinen, hiekka- tai sorapitoinen maa. Kestää hyvin tuulta, kuivuutta ja tiesuolaa.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–VI.

Amelanchier laevis - sirotuomipihlaja

amelanchier_laevis_kristiantheqvist.jpg

Kahden vuodenajan kaunotar sirotuomipihlaja on kotoisin Yhdysvaltojen itäosista, jossa se kasvaa kuivissa tai kosteissa pensaikoissa metsänreunamissa. Se on sirokasvuinen pieni puu, joka kukkii keväällä lehtien puhkeamisen aikaan. Valkeat viisiterälehtiset kukat ovat harvahkoissa riippuvissa tertuissa. Syysväri on lämpimän oranssi ja kehittyy upeaksi joka syksy.

Viljeltynä sirotuomipihlaja on koristeellinen ja verrattain helppohoitoinen. Mustilassa sirotuomipihlaja on Etelärinteen hienoimpia puita toukokuussa, kun vastapuhjenneet, läpikuultavat, kuparinväriset lehdet kehystävät valkoisia kukkaterttuja. Elokuussa kypsyvät tummansiniset, mehukkaat ja makeat marjat maistuvat paitsi Arboretumin väelle myös linnuille. Tästä huolimatta sirotuomipihlaja on levinnyt puistoon lintujen kylvämänä vain satunnaisesti.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Sirotuomipihlaja
Heimo: 
Rosaceae
Suku: 
Amelanchier
Laji: 
laevis
Koko: 
3–6 m.
Kotipaikka: 
Itäinen Pohjois-Amerikka.
Kuvaus: 
Sirorakenteinen pieni puu, jonka lehdet ovat keväällä kuparinpunaisia ja saavat syksyllä oranssin ruskan. Kukkii toukokuussa valkein kukin. Elokuun alussa kypsyvät tummansiniset marjat ovat syötäviä ja makeita.
Kasvupaikka: 
Aurinko tai puolivarjo, keski- tai runsasravinteinen, kuiva tai tuore.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–III (IV).

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content