Etelärinne

Euroopanhernepensas kukkii kesäkuussa, jolloin siinä on runsaasti hernekasvien perhomaisia, keltaisia kukkia. Sen ruotsinkielinen nimi lyckobladsbuske, onnenlehtipensas, kuvaa hyvin sen apilamaisia heleänvihreitä lehtiä. Ne muodostuvat neljästä lehdykästä, jotka ovat muodoltaan vastapuikeita, tylppiä ja otakärkisiä, lehden keskiranka päättyy otaan.

Euroopanhernepensas on kaunis ja kestävä koristekasvi. Se on talvenkestävä, terve, ei vaadi erityistä hoitoa eikä tee juurivesojakaan. Se viihtyy aurinkoisilla paikoilla ja myös hiekkaisessa maassa, koska muiden hernekasvien tapaan sillä on juurissaan typensitojabakteereita. Se sopii hyvin käytettäväksi aitakasvinakin.

Mustilassa euroopanhernepensas kasvaa Etelärinteellä hieman liian varjossa, jossa se ei ole tuuheimmillaan eikä kukkeimmillaan.

Valkopyökit kuuluvat koivukasvien (Betulaceae) heimoon. Euroopanvalkopyökki ei siis nimestään huolimatta ole läheistä sukua pyökeille, vaan sen lähisukulaisiin luetaan esimerkiksi meillä luontaisena kasvava pähkinäpensas (Corylus avellana). Euroopanvalkopyökki on Keski-Euroopan lehtimetsien tyyppilaji, ja sen luontainen kasvualue ulottuu pohjoisessa Ruotsin eteläosiin ja Latviaan. Siitepölyfossiilien perusteella on voitu päätellä sen kasvaneen jääkauden jälkeisellä lämpimällä ilmastokaudella myös Suomessa, ainakin Ahvenanmaalla.

Euroopanvalkopyökki on komea, nopeakasvuinen puu, jolla on kaunismuotoinen, lehtevä latvus ja mielenkiintoinen, muhkurainen, sileänharmaa runko. Syksyisin puuta koristavat pähkinänorkot, joissa lenninsiivelliset pähkinät säilyvät pitkälle talveen. Lämpiminä syksyinä puu saa hienon keltaisen syysvärin. Jos taas pakkaset tulevat liian aikaisin, lehdet kuivuvat paikoilleen ja säilyvät puussa talven yli. Puulle tästä ei ole haittaa.

Talvenkestävyydeltään euroopanvalkopyökit ovat osoittautuneet vaihteleviksi. Tavallisesti valkopyökit saattavat erityisen kylminä talvina paleltua maamme etelärannikollakin, mutta Mustilassa kasvavat valkopyökit, itäpreussilaista alkuperää, ovat selvinneet kylmistäkin talvista vähäisin vaurioin.

Katsura on kotiseutunsa Japanin metsätalouspuita ja kasvaa siellä jopa 30 metrin korkuiseksi. Euroopassa se jää huomattavasti pienemmäksi puuksi tai suureksi pensaaksi.

Katsuran lehdet ovat miltei pyöreitä, nyhälaitaisia, ja asettuneet oksille säännöllisiin kulmiin. Tästä syntyy katsuralle omintakeinen kaunis kasvutapa, joka on tehnyt siitä yhden arvostetuimmista koristepuista, vaikkei sillä ole näyttäviä kukkia tai hedelmiä. Syksyllä lehdet saavat valkoisesta punaisen eri sävyihin vaihtelevan, mutta pääasiassa keltaisen syysvärin. Maahan varisseista lehdistä leviää imelä tuoksu, jota on verrattu piparkakkuihin, poltettuun sokeriin ja vaniljaan.

Katsuraa on viljelty Suomessa harvinaisena jo vuosikymmenien ajan. Se on Suomessa usein alkuperältään tuntematonta keskieurooppalaista taimistokantaa, joka saattaa kylminä talvina paleltua eteläisimmässäkin Suomessa. Toisaalta Göteborgin kasvitieteellisessä puutarhassa kasvavaa luonnonkantaa on viljelty menestyksellä Oulussa asti. Näyttääkin siltä, että riittävän kylmiltä seuduilta kerätty alkuperä menestyy olennaisesti paremmin, ja olisi hyvin käyttökelpoinen koristepuu Etelä- ja Keski-Suomessa.

Katsura on vaatelias lehtometsien puu, joka hyvin menestyäkseen vaatii syvämultaista, routimatonta maata, joka ei saisi todella kuivua kertaakaan kesän aikana. Katsura tulee toimeen myös kuivemmalla paikalla, mutta jää tällöin pensaaksi. Valoisuuden suhteen se ei ole yhtä vaatelias, vaan sietää kevyttä varjoa. Muun puuston tai rakennusten suojassa sen varhain puhkeavat lehdet ovat paremmin suojassa keväthalloilta.