Nokkala

Mustamarjaorapihlaja on meillä menestyvistä orapihlajista kärkiluokkaa kahdella tavalla: se kasvaa korkeimmaksi, yli kymmenmetriseksi puuksi, ja kilpailee myös ruskavärityksellään ykkössijasta. Mustilan tammimetsän reunassa kasvavat vanhat mustamarjaorapihlajat antavat joka syksy viikkojen ajan upean viininpunaisen säväyksen valtatieltä näkyvään maisemaan. Puut erottuvat myös alkukesällä peittyessään hetken ajaksi valkoisiin kukkiin. Talvella täytyy tulla lähempää tarkastelemaan lukemattomiksi pikkuoksiksi haaroittuvaa mutkaista latvusta.

Pohjois-Amerikan länsiosista muiden jättiläispuiden seurasta kotoisin oleva mustamarjaorapihlaja on luontaisesti kaunismuotoinen, leveälatvuksinen pikkupuu tai iso pensas, joka kasvaa mieluusti yksirunkoiseksi. Sitä on käytetty aitakasvinakin, mutta se ei siinä osassa ole parhaimmillaan. Vanhana puu kehittyy tietynlaisen känkkyräisyytensä kautta veistokselliseksi. Kestävyys riittää sekä Etelä- että Keski-Suomeen.

Vuorimänty kasvaa luontaisena Pyreneillä, Alpeilla, Karpaateilla, Apenniinien pohjoisosissa ja Balkanin niemimaan vuoristoissa 1 000–2 200 metrin korkeudella puurajan yläpuolella. Se muodostaa tiheitä puistomaisia metsikköjä tai laajoja läpipääsemättömiä kasvustoja, jotka estävät eroosiota ja lumivyöryjä ja tarjoavat suojaa lukuisille eliölajeille.

Koska vuorimännyn kasvupaikat ovat hyvin erillisiä, siitä on aikojen kuluessa kehittynyt ulkomuodoltaan toisistaan poikkeavia paikallismuotoja. Nimialalaji, varsinainen vuorimänty (P. mugo subsp. mugo) on koristekasvina tuttu monirunkoinen ja pensasmainen vuorimänty, joka on kotoisin levinneisyysalueen itäisistä ja eteläisistä osista. Siitä on nimetty useita pieni- ja tiheäkasvuisia muotoja, muunnoksia ja lajikkeita. Levinneisyysalueen länsiosissa kasvaa paikoitellen toinen alalaji, alppimänty (P. mugo subsp. uncinata), joka on yksirunkoinen pieni puu.

Mustilaan vuorimäntyä on istutettu jo ennen sotia luontaisia kasvupaikkoja muistuttaville kallionliepeille Kenkäkalliolla, Helanterinkalliolla ja Nokkalan Aarremällä, joilla niitä yhä kasvaa. 

Kontortamänty on kotoisin kapealta pohjois-etelä-suuntaiselta vyöhykkeeltä Kalliovuorilta Pohjois-Amerikan länsiosista. Se on kapeahkolatvainen kaksineulasmänty, jonka hyvänä tuntomerkkinä ovat metsämäntymme (P. sylvestris) neulasia pitemmät, paksummat ja kierteiset, väritykseltään kelmeänvihreät neulaset. Puun runko on ohutkuorinen ja tummanharmaa, kuusen runkoa muistuttava, vailla kotimaiselle männylle ominaista punerrusta tai iän myötä muodostuvaa kilpikaarnaa. Kontortamänty on kulojen jälkeen leviävä pioneeripuu, jonka kävyt yleensä avautuvat vasta metsäpalon jälkeen.

Kontortamäntyä, joka tunnettiin aiemmin murraynmäntynä (P. murrayana), on Suomessa viljelty ulkomaisista havupuista lehtikuusen jälkeen eniten. Sitä on kasvatettu lähinnä talousmetsinä nopeakasvuisuutensa ja savimaallekin soveltuvan juuristonsa johdosta, ja sen suosio on vaihdellut vuosikymmenten saatossa. Laajamittaiseen metsätalouskäyttöön se ei ole vakiintunut, ja koristepuunakin se on jäänyt kuriositeetiksi.