Nokkala

Pohjois-Amerikan luoteisosissa, muutamalla suppealla alueella Alaskassa ja Brittiläisen Kolumbian luoteisosissa, mantereisen valkokuusen (P. glauca) ja äärimmäisen mereisen sitkankuusen (P. sitchensis) levinneisyysalueet kohtaavat. Näillä alueilla kasvaa valko- ja sitkankuusen välimuoto, joka on saanut nimensä viime vuosisadan puolivälissä löytäjänsä, amerikkalaisen H. J. Lutzin mukaan.

Lutzinkuusessa näkyy sen kummankin kantavanhemman ominaisuuksia. Neulanen on pitkä ja terävä kuin sitkankuusella, mutta se on poikkilekkaukseltaan pyöreämpi valkokuusen tapaan. Myös sinertävä värisävy periytyy valkokuuselta. Risteymä on yksi niistä hyvin harvoista puulajeista, jotka menestyvät Euroopan pohjoisimmassa arboretumissa Jäämeren rannalla Norjan Vardøssä. Se on saanut huomiota nopeakasvuisuudesta myös Grönlannin oloissa.

Mustilassa on risteymästä kahta taustaltaan erilaista alkuperää, toinen Alaskan Sewardista, Tyynenmeren rannikon tuntumasta, ja toinen Brittiläisestä Kolumbiasta, Skeena-joen laaksosta rannikkovuorten takaa yli 600 metrin korkeudesta. Vuosina 2003–2004 istutettujen pikku metsiköiden menestystä seurataan kiinnostuneina.

Länsimaissa harvinainen koreantuija kasvaa luontaisena suppealla vuoristoalueella Pohjois- ja Keski-Koreassa. Se on hidaskasvuinen, kartiomainen havupuu, joka voi kotiseudullaan kasvaa yli kymmenmetriseksi puuksi, mutta jää usein huonommilla kasvupaikoilla pensasmaiseksi. Pellonraivauksen ja liiallisten hakkuiden seurauksena on vain vähän suvunjatkamiskykyisiä puita elossa, ja koreantuija onkin kotiseudullaan vaarantuneiden kasvilajin luettelossa.

Koreantuijalla on kaunis, säännöllisen kartiomainen kasvutapa ja litteät liekomaiset versot, joiden suomumaiset neulaset ovat alapinnaltaan liidunvalkeat. Neulasten yläpinta on yleensä himmeän tummanvihreä, mutta voi aurinkoisella paikalla saada hopeista sävyä. Rungon kuori on säikeinen, väriltään harmaanruskea.

Suomessa menestyvistä tuijalajeista koreantuija on toiseksi kestävin. Viljely alkoi maassamme 1930-luvun alussa, jolloin Mustilaan ja Metsäntutkimuslaitokselle saatiin siemeniä suoraan luontaiselta kasvupaikalta. Kahden tuijalajin kasvaessa rinnan on Mustilassa syntynyt myös koreantuijan ja kanadantuijan (T. occidentalis) välinen risteymä, idän ja lännen kädenlyönti, joka on koko maailman oloissa harvinaisuus.

Lännenlehtikuusi on kotoisin Pohjois-Amerikasta pieneltä alueelta Kalliovuorten länsilaidalta. Suomessa sen menestyminen rajoittuu kaikkein ravinteisimmille ja lämpimimmille kasvupaikoille Etelä-Suomessa.

Lännenlehtikuusen erottaa muista lehtikuusista helpoimmin kävyistä, joissa peitinsuomut, vihneet, tulevat esiin käpysuomujen välistä. Sen kasvutapa on muita lehtikuusia kapeampi ja se kasvaa suureksi, jopa 40–50 metriä pitkäksi.

Lännenlehtikuusen viljely on osoittautunut Mustilassa vaikeaksi. Vanhoista istutuksista on jäljellä vain yksi kunnollinen puu Pähkinärinteessä. Uudemmat istutukset 1980-luvulta ovat antaneet viitteitä siitä, että Suomeen sopivia alkuperiä olisi löydettävissä.