Pähkinärinne

Saarni esiintyy luonnonvaraisena Etelä-Suomessa ja on kasvupaikkansa suhteen kotimaisista jaloista lehtipuista vaateliain. Se kehittyy parhaiten rehevillä ja erittäin kosteilla rinnemailla. Levinneisyysalueen pohjoisemmat esiintymät ovat kosteita korpia, joissa pohjavesi on liikkuvaa. Viljeltynä saarni menestyy III-vyöhykkeelle asti, suojaisalla paikalla pohjoisempanakin, mutta jos saarnia halutaan kasvattaa puistopuina Keski-Suomessa, täytyy vaihtaa kestävämpiin amerikkalaisiin ja aasialaisiin saarnilajeihin.

Saarni puhkeaa lehteen lehtipuistamme viimeisenä ja pudottaa päätöpariset lehtensä ensimmäisten hallaöiden aikaan. Siemenkimput säilyvät puussa pitkälle talveen, kunnes jää ja tuuli repivät ne irti. Saarnen vaaleahko puuaines on kovaa ja sitkeää ja siksi suosittua esimerkiksi työkalujen, urheiluvälineiden, huonekalujen tai parketin valmistuksessa. Öljypuukasveihin (Oleaceae) kuuluvan saarnen lehtiä ja siemeniä on kansanlääketieteessä käytetty monenlaisten vaivojen hoitoon. Saarnia myös latvottiin syksyisin eli lehdestettiin karjan talviravinnoksi yleisesti aina 1900-luvun alkupuolelle asti.

Mustilan Arboretumin komeimmat saarnet kasvavat Pähkinärinteen länsiosassa. Euroopassa levinnyt saarnensurma saattaa olla uhka myös näille puille; niissä on jo huolestuttavan näköisiä kuivia oksia. Saarnensurmasta on havaintoja jo ainakin Lounais-Suomessa.

Voimakaskasvuinen suomenröyhytatar on suomalainen perinnekasvi, jota näkee paitsi vanhoilla pihoilla myös karkulaisena tienvarsilla ja joutomailla. Suomenröyhytatarta on meillä kutsuttu myös suomentattareksi tai syystattareksi. Sen alkuperää ei tarkkaan tiedetä. Luultavasti se on alunperin Venäjällä syntynyt alppi- ja laavaröyhytattaren risteymä (A. alpinum × A. weyrichii).

Suomenröyhytattaren kasvutapa on pensasmainen. Se on hyvin elinvoimainen perenna, joka leviää voimakkaasti ja kasvaa sopivalla kasvupaikalla kesän mittaan miltei parimetriseksi. Sitä voidaankin käyttää näkösuojakasvina koristepensaiden sijaan paikoilla, joissa puuvartiset suojapensaat murtuisivat lumikuorman alle. Syksyllä suomenröyhytattaren lehdistö värjäytyy kauniin punaiseksi etenkin aurinkoisilla paikoilla.

Suomenröyhytatarta kasvaa Mustilan Pähkinärinteessä valoisalla, rehevällä metsänaukiolla vanhana, hyvin menestyvänä, pienenä kasvustona.

Kaukoidästä kotoisin oleva japaninjalopähkinä on aurinkoisilla, kosteilla ja ravinteikkailla paikoilla viihtyvä keskikokoinen tai kookas, leveälatvuksinen puu. Parilehdykkäiset lehdet ovat mieleenpainuvan suuria, jopa 80 cm mittaisia. Hedelmä on 4 cm pituinen kovakuorinen, pyöreä syötävä luumarja, "pähkinä".

Japaninjalopähkinä ja mantšurianjalopähkinä (J. mandshurica) ovat lähisukulaisia, ja niiden erottaminen toisistaan on asiantuntijallekin vaikeaa. Ainoa selkeä erottava tuntomerkki on pähkinä, joka japaninjalopähkinällä on muodoltaan pyöreä, mantšurianjalopähkinällä soikea.

Aitoa japaninjalopähkinää kasvaa Mustilassa ainoastaan nuorina puina Puistokahvilasta Pähkinärinteelle johtavan polun varrella. Ne on istutettu vuonna 1999 kuusivuotiailla taimilla, jotka ovat viljeltyä alkuperää Habarovskista.