Pohjoisrinne

 Lehtikuusia on viljelty jo pitkään niiden luontaisten kotiseutujen ulkopuolella metsätaloustarkoituksessa. Samalla on käynyt ilmi, että lähisukuiset lehtikuusilajit kykenevät rinnakkain istutettuna tuottamaan risteymäjälkeläisiä keskenään. Risteymiä on istutettu tarkoituksellakin, sillä ne ovat usein nopeakasvuisempia kuin kantavanhempansa. Tätä risteymille ominaista kasvuvoimaa kutsutaan heteroosiksi. Maailmalla tunnetuin lehtikuusiristeymä on japanin- ja euroopanlehtikuusen hybridi eli henrynlehtikuusi (Larix ×marschlinsii).

Mustilassa kasvaa kaksi risteymälehtikuusimetsikköä. Pohjoisrinteen alaosassa pellon reunassa kasvaa japaninlehtikuusen (L. kaempferi) risteymiä, Lepistön mutkassa taas kuriilienlehtikuusen (Larix gmelinii var. japonica) risteymiä. Risteymätaimet on valikoitu jo taimistolla kasvunopeuden perusteella. Japaninlehtikuusiristeymissä näkyy japaninlehtikuusen neulasten sinertävää värisävyä, kuriilienlehtikuusen risteymäjälkeläisille taas ovat periytyneet pitkät, laakeat oksat.

Pohjois-Amerikan luoteisosista kotoisin oleva alaskanvaahtera on yksi talvenkestävimmistä vaahteroista. Toisinaan pensasmaiseksi kehittyvä pikkupuu kasvaa sekametsissä Kalliovuorten alarinteillä ja laaksoissa. Se on pioneeripuu, joka ilmestyy paikalle ensimmäisten joukossa metsäpalon tai hakkuiden jälkeen.

Alaskanvaahtera on näyttävimmillään keväällä auringon helottaessa kirkkaanvihreiden kukkien ja lehtien läpi. Syysväri on lämpimän keltainen, joskus hieman punertava. Vanhat kookkaat puut Alppiruusulaakson tuntumassa on istutettu jo 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Nuorempia puita kasvaa Pohjoisrinteellä.

Tähkävaahtera on itäisessä Pohjois-Amerikassa kasvavista vaahteralajeista pohjoisin. Se kasvaa mantereen yleisenä metsänlaide- ja alikasvospensaana ja sietää melko runsasta varjostusta. Tähkävaahtera on pienikokoinen, pystykasvuinen ja monirunkoinen pensas. Nimensä se on saanut erikoisista pystyistä, tähkämäisistä kukinnoistaan, jotka ovat oksien päästä kynttilän lailla kohoavia, vaaleanvihreitä terttumaisia huiskiloita. Syksyllä näihin tähkiin kehittyvät kauniisti punertavat siemenet.

Suomessa tähkävaahteraa on kasvatettu kauan, mutta hyvin vähän ja sitä tavataan lähinnä vain kasvitieteellisissä kokoelmissa. Se on kuitenkin osoittautunut hyvin kestäväksi lajiksi, jolle löytyisi paikka niin puistoista kuin kotipihoiltakin erityisesti sieltä missä vaaditaan hyvää talvenkestoa.

Mustilassa alkuperältään tuntematon tähkävaahterakanta on selvinnyt ankarimmistakin talvista vaurioitta. Vanhin, lähes satavuotias puumainen tähkävaahtera kasvaa Pähkinärinteessä. Mustilan omilla siemenkeruumatkoilla Kanadan itäosista kerätyistä pohjoisimmista luonnonkannoista kasvatettuja taimia kasvaa pieninä ryhminä eri puolilla Arboretumia.