Skip to main content

Pohjoisrinne

Actinidia kolomikta - kiinanlaikkuköynnös

actinidia_kolomikta_siemen_latvia_jreinikainen.jpg

Kiinanlaikkuköynnöksen kirjavat lehdet herättävät huomion jo matkan päästä. Alkukesällä näyttää kuin osa lehdistä olisi vetäisty kärkipuoliskosta maalilla valkoisiksi. Kukinnan jälkeen valkoinen väri vähitellen himmenee tai punertuu. Kiinanlaikkuköynnös on yleensä kaksikotinen, toisin sanoen hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä, mutta kylmiltä seuduilta tuoduissa luonnonkannoissa on myös yksikotisia köynnöksiä, joissa on sekä hede- että emikukkia. Tällainen on taimistoillakin toisinaan myytävä lajike 'Annikki'. Yleisesti viljelty komean valkolaikkuinen köynnös on hedekasvi.

Emikasvien lehdistö on tavallisesti yksivärisen vihreä, mutta marjominen tekee ne kiinnostaviksi. Marjat ovat pitkulaisia, yksilöstä riippuen 2–4 sentin pituisia ja 1–1,5 cm paksuisia. Ne maistuvat kiiviltä, kuuluuhan tämä laikkuköynnös samaan sukuun oikean kiivin (Actinidia deliciosa) kanssa, ja täysin kypsänä parhaisiin köynnöksiin kehittyy hienoja metsämarjan aromeja. Marjat kypsyvät vähin erin ja on käytettävä välittömästi, sillä kypsät marjat eivät säily poimittuna, ja raakojen marjojen maku on tympeä.

Kiinanlaikkuköynnöksellä on myös kauniit, valkoiset kukat, jotka helposti jäävät piiloon rehevän lehdistön alle, mutta niiden imelänkirpeä tuoksu kulkeutuu kymmenien metrien päähän. Parhaiten kukat näkyvät alta päin tarkasteltuna köynnöksen kasvaessa pergola- tai porttirakenteessa.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Kiinanlaikkuköynnös
Heimo: 
Actinidiaceae
Suku: 
Actinidia
Laji: 
kolomikta
Koko: 
Koko riippuu paljon kasvupaikasta: 2–10 m.
Kotipaikka: 
Koillis-Kiina, Korea, Japani, Venäjän Kaukoitä.
Kuvaus: 
Valkokirjavat lehdet, pienet kukat kesäkuussa. Köynnöksen ulkonäkö riippuu tuesta: puun runkoa pitkin köynnöstellessään siitä tulee korkea, matalan tuen päällä kasvaessaaan se voi vanhemmiten ruveta muistuttamaan isoa pensasta. Sopii seinustojen tukisäleiköihin.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen–puolivarjo, tuore, ravinteikas.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–III tai I–V riippuen alkuperästä.

Betula alleghaniensis - keltakoivu

betula_alleghaniensis_latvus_jsaarinen.jpg

Keltakoivun versoista ja kuoresta lähtee hieromalla voimakas, rohdosmainen tuoksu. Sen runko on kellertävän- tai hopeanharmaa eikä erityisesti helpeile. Pitkulaiset lehdet ovat huomattavasti isommat kuin kotimaisten koivujemme. Lehdet muistuttavat valkopyökin (Carpinus) lehtiä ja asettuvat oksille kerroksittain toistensa lomaan. Keltakoivu onkin näyttävä laji, erityisesti syysvärityksessään, jolloin se parhaimmillaan loistaa syysauringossa kuin jalustalle nostettu keväinen kelta-atsalearyhmä. Nimensä keltakoivu on saanut joko lehtien syysvärin tai kuoren perusteella taikka kellertävästä puuaineksestaan, joka on arvostettua puusepänteollisuuden raaka-ainetta.

Kotiseudullaan itäisen Pohjois-Amerikan lehtometsävyöhykkeen pohjoisosissa keltakoivu kasvaa 25–30-metriseksi puuksi, mutta Suomessa koristepuuksi viljeltynä se jää selvästi lyhyemmäksi. Mustilan vanhat keltakoivut ovat peräisin sotia edeltävältä ajalta ja menestyneet hyvin. Puita on jäljellä kaksi, sillä kolmas tuhoutui myrskyssä vuonna 2009. Nuorennosta on istutettu 1970-luvulla. Arboretumin siemenkeruumatkoilla 1996 ja 2002 kerättiin useita erinomaisia keltakoivualkuperiä lajin pohjoisimmilta kasvupaikoilta, ja niiltä odotetaan vielä parempaa menestymistä Suomessa. Keltakoivu on yksi niistä noin tusinasta amerikkalaisesta lehtipuusta, joita tulisi käyttää huomattavasti nykyistä runsaammin viherrakentamisessa.

 

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Keltakoivu
Heimo: 
Betulaceae
Suku: 
Betula
Laji: 
alleghaniensis
Koko: 
Suomessa täysikasvuisena 10–20 m riippuen kasvupaikasta.
Kotipaikka: 
Itäinen Pohjois-Amerikka.
Kuvaus: 
Leveälatvuksinen ja -lehtinen, keskikokoinen lehtipuu. Hehkuvan keltainen syysväritys vuosittain.
Kasvupaikka: 
Aurinko tai puolivarjo, runsasravinteinen, tuore maaperä. Sietää paremmin varjoa kuin kotimaiset koivumme.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–III (IV).

Betula ermanii - kivikoivu

betula_ermanii_tateyama_horsholm_jsaarinen.jpg

Kivikoivu on levinnyt luontaisesti laajalle alueelle pohjoisessa Koillis-Aasiassa. Kasvutavaltaan se on monimuotoinen: Japanin ja Korean vuoristomuodot ovat tunturikoivua (B. pubescens subsp. czerepanovii) muistuttavia pensaita, kun taas esimerkiksi Sahalinin saarella kivikoivu kasvaa suoraksi ja verraten kookkaaksi. Paikoin se muodostaa laajoja, taloudellisestikin arvokkaita metsiä. Kivikoivun puuaines on "kovaa kuin kivi".

Viherrakennusta ajatellen parhaita kivikoivuja ovat pienet, monirunkoiset ja vänkkyräiset vuoristomuodot. Niissä lajille ominainen, valkoinen tai kermanvärinen, kauniisti helpeilevä tuohi tulee hyvin esille. Kivikoivua on viljelty Suomessa kauan mutta vähän. Se on kasvanut hyvin Oulussa asti ja menestyy todennäköisesti vielä pohjoisempanakin, ulottuuhan sen luontainen levinneisyysalue puurajalle asti.

Mustilassa kivikoivua on kasvanut vuosikymmeniä arboretumin pohjoisrinteellä taimipellon vieressä, ja siellä kasvaa yhä muutama keskikokoinen, hieman mutkarunkoinen puu. Niiden alkuperä on tuntematon. Parhaiden koristemuotojen etsimiseksi pohjoisrinteelle on 2000-luvulla istutettu monia uusia alkuperiä muun muassa Hokkaidolta, Sahalinilta, Magadanista ja Kamtšatkalta.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Kivikoivu
Heimo: 
Betulaceae
Suku: 
Betula
Laji: 
ermanii
Koko: 
5–15 m (vaihtelee alkuperän mukaan) puu tai pensas.
Kotipaikka: 
Koillis-Aasiassa (Japani, Korea, Venäjä, Koillis-Kiina) laajalla alueella.
Kuvaus: 
Yksi- tai monirunkoinen puu. Runko lumen-, kellan- tai punertavanvalkoinen tai harmaa (alkuperästä riippuen), tuohi irtoilee ohuina tai leveinä liuskoina. Suuret, leveät ja herttatyviset lehdet saavat syksyllä kauniin keltaisen syysvärin.
Kasvupaikka: 
Aurinko, keski–runsasravinteinen, tuore.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–V–?. Pohjoisimmat alkuperät menestynevät myös Lapissa.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content