Skip to main content

Pohjoisrinne

Daphne mezereum - lehtonäsiä

daphne_mezereum_kukka_jreinikainen.jpg

Vaaleanpunaisin, voimakkaasti tuoksuvin kukin ennen lehtien puhkeamista kukkiva näsiä on viehättävimpiä lehtokasvejamme. Kun sen tapaa huhti-toukokuussa metsässä – vaikkapa Mustilassa Pohjoisrinteen lehtomaisilla reunamilla, Pähkinärinteellä tai Alppiruusulaaksossa – tietää, että kevät on tullut. Syksyllä näsiää koristavat punaiset marjat, jotka ovat erittäin myrkyllisiä, kuten koko kasvi.

Näsiä viihtyy lehtomaisissa metsissä ja on kalkinsuosija. Luonnossa se kasvaa yleensä harvana ja pysyy matalana, mutta hyvässä puutarhamaassa siitä tulee tuuhea, jopa 1,5-metrinen pensas. Lehtonäsiä kasvaa ja kukkii hyvin varjossakin. Pitkinä leutoina syksyina pensaissa voi nähdä syyskukintaa.

Näsiästä on olemassa myös valkokukkainen ja keltamarjainen muoto; sellaisen löytää Mustilastakin. Sekä Euroopan että Pohjois-Amerikan puutarhoissa hyvin suositusta näsiästä on kehitetty lukuisia lajikkeita, kerrannaiskukkaisiakin.

Ahvenanmaalla näsiä on rauhoitettu, muualla kerääminen myyntiä varten on kielletty. Näsiä ei pidä siirtämisestä eikä sitä pidä siirtää luonnosta puutarhaan.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Lehtonäsiä
Heimo: 
Thymelaeaceae
Suku: 
Daphne
Laji: 
mezereum
Koko: 
0,5–1 m.
Kotipaikka: 
Eurooppa, Länsi-Aasia, Suomessa luonnonvarainen.
Kuvaus: 
Kesävihanta, pysty pieni pensas, lehdet suippoja, sinivihreitä. Kukat vaaleanpunaisia, tuoksuvia, marjat punaisia, myrkyllisiä
Kasvupaikka: 
Aurinko–varjo, runsasravinteinen, tuore tai kostea. Kalkinsuosija, lehtokasvi.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–VII.

Juglans nigra - mustajalopähkinä

juglans_nigra_siemenoksa_latvia_jreinikainen.jpg

Pohjoisamerikkalaisen mustajalopähkinän pohjoisimmat luontaiset esiintymät ovat Suurten järvien alueen eteläosissa. Se on jalopähkinälajeista kaikkein pitkäikäisin ja suurikasvuisin. Se saavuttaa usean sadan vuoden iän ja parhailla kasvupaikoilla jopa 50 metrin pituuden. Sillä on pitkä, suora runko ja se säilyttää ylvään runkomaisen olemuksen myös vanhana.

Mustajalopähkinän lehdet ovat kiiltävät, pienemmät ja runsaslukuisemmat kuin muilla jalopähkinöillä. Sen hedelmä on paksu- ja rosokuorinen, lähes pyöreä syötävä pähkinä. Kotiseudullaan se tuottaa sekä syötäviä pähkinöitä että kaunista, kallisarvoista puutavaraa. Pähkinöiden tuotantoon on valittu ohutkuorisia lajikkeita.

Suomessa kasvaa mustajalopähkinöitä vanhastaan vain joitain yksilöitä. Mustilaan on hankittu vuodesta 1993 alkaen mustajalopähkinän siementä sen luontaisen levinneisyysalueen pohjoispuolisilta viljelmiltä, ja näistä eristä kasvatetut taimet ovat osoittaneet poikkeuksellista talvenkestävyyttä. Nuoret puut ovat saavuttaneet jo kohtalaista näyttävyyttä muun muassa Arboretumin pihapiirissä ja Pohjoisrinteen tienvarressa taimipellon laidassa.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Mustajalopähkinä
Heimo: 
Juglandaceae
Suku: 
Juglans
Laji: 
nigra
Koko: 
6–15 m.
Kotipaikka: 
Itäinen Pohjois-Amerikka.
Kuvaus: 
Ulkomuodoltaan koristeellinen, suorarunkoinen puu, jolla on kupumainen latvus ja tumma runko. Lehdet ovat 30–50 cm pituiset, kiiltävät, tummahkot, lehdyköitä on 15–23.
Kasvupaikka: 
Aurinko–puolivarjo, runsasravinteinen, tuore, runsashumuksinen.
Menestyminen: 
Mustilan alkuperät vyöhykkeillä I–III, eteläisemmät taimistokannat vyöhykkeellä (I).

Ligustrum vulgare - aitalikusteri

Aitalikusteria on Euroopassa käytetty paljon aitakasvina (muun muassa Harry Potter asuu Likusteritiellä). Pensaan kapeat, soikeat lehdet säilyvät pensaassa pitkälle talveen ja putoavat vasta keväällä ennen uusien lehtien puhkeamista eli se on osittain ikivihreä, mikä on eduksi aitakasville. Aitalikusteri kestää hyvin myös leikkaamista.

Keskikesällä pensaaseen muodostuu kermanvalkoisia, makealta tuoksuvia kukkaterttuja, joihin syksyllä kypsyvät mustat marjat. Pakkasten tullen lehdet saavat violettia väriä ja ovat huurteisina koristeellisia.

Suomessa likusteria on kasvatettu pitkään mutta harvoin. Mustilassakin sitä kasvaa vanhastaan Pohjoisrinteelle vievän tien vieressä, siperianlehtikuusten (Larix sibirica) lähellä. Lumi painaa oksat lakoon, mikä tekee pensaikosta sotkuisen näköisen. Aasialaiset sukulaislajit käyttäytyvät siivommin, mutta niiden menestymisestä ei vielä ole pitkäaikaista kokemusta.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Aitalikusteri
Heimo: 
Oleaceae
Suku: 
Ligustrum
Laji: 
vulgare
Koko: 
Pensas, 1–2 m.
Kotipaikka: 
Eurooppa, Marokosta Lounais-Ruotsiin ja Luoteis-Iraniin.
Kuvaus: 
Pieni, osittain ikivihreä pensas. Kapeat soikeat lehdet, kermanvalkoiset tuoksuvat kukkatertut, mustat marjat.
Kasvupaikka: 
Aurinko–puolivarjo, runsasravinteinen, kuiva, hikevä, sorapitoinen maa. Kalkinsuosija, mutta pärjää myös neutraalissa maassa.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–II.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content