Tammimetsä on perustettu 1920-luvulla viljelystä poistetulle savipohjaiselle peltomaalle. Vanhat sarkaojat ovat vielä nähtävissä lehtomaiseksi muuttuneen aluskasvillisuuden seasta.
Istutuksissa käytettiin eestiläisiä, Sangasten alkuperää olevia tammen (Quercus robur) taimia. Puut ovat menestyneet hyvin niitä koetelleista kovista pakkastalvista huolimatta. Kasvunopeus on ollut erittäin hyvä ja tammista on kehittynyt komeita, suorarunkoisia tukkipuita.
Tammimetsän lajisto koostuu tammen lisäksi muista jaloista lehtipuista, kuten metsävaahteroista (Acer platanoides), vuorijalavista (Ulmus glabra) ja metsälehmuksista (Tilia cordata) sekä mustamarjaorapihlajasta (Crataegus douglasii).
Monista lehtipuulajeista johtuen Tammimetsä on parhaimmillaan ruskan aikaan, jolloin lehtien värikirjo vaihtelee vihreästä punaiseen. Tammimetsän koilliskulmalla olevan raunion vieressä kasvaa Mustilan vanhin vaahtera, jonka ikä lienee yli 200 vuotta. Aluetta halkovassa ojassa kasvaa myös aikaisin keväällä kukkiva keltamajavankaali (Lysichiton americanus). Myöhemmin kesällä ojaa ympäröivällä kosteahkolla alueella kukkii lukuisia villikurjenmiekkalajeja (Iris).
Kasvupaikkana Tammimetsä ei ole kovinkaan hyvä, sillä jäykkä savi on kostea ja kylmä alusta. Suotuisa ilmansuunta kompensoi kuitenkin epäedullista maaperää. Niinpä jalot lehtipuut sekä muut puu- ja pensaslajit ovat menestyneet suhteellisen hyvin.
Keltamajavankaalia kasvaa Mustilassa Tammimetsän ojassa ja Atsalearinteen alapuolisen lammen lähellä. Kasvin koko hämmästyttää ihmisiä, kun he näkevät sen ensimmäistä kertaa. Lehdet ovat suuret, melamaiset. Kukinto on vehkakasveille (Araceae) tyypillinen pitkä puikelo, jolla on laaja, teräväkärkinen, voimakkaan keltainen tukilehti. Kun kukinnot esittäytyvät keväällä kaikessa komeudessaan, lehdet vasta aloittelevat kasvua. Keltamajavankaalin kukintojen ja lehtien koko poikkeaa niin paljon ympärillä kasvavista ruohovartisista, että tuntuu kuin se olisi peräisin jostain toisesta ajasta ja kaukaisesta paikasta.
Majavankaali-nimi viittaa kasvin vetisiin kasvupaikkoihin. Englanninkielinen nimi skunk cabbage, "haisunäädänkaali", puolestaan paljastaa kasvin haisevan pahalta. Varsinkin kukat haisevat; niiden tarkoitus on houkutella oikeat pölyttäjät paikalle. Kasvia kutsutaan englanniksi myös tunnelmallisemmalla nimellä swamp lantern, "suolyhty".
PÄIVITYS 2017:Vieraslajilla tarkoitetaan ulkomaista kasvi- tai eläinlajia, joka leviää hallitsemattomasti luontoon. Keltamajavankaali on EU:n sisällä luokiteltu erittäin haitalliseksi vieraslajiksi, jonka kasvattaminen, myynti ja hallussapito on ehdottomasti kielletty 3.8.2016 alkaen. Kiellon taustalla ovat majavankaalin villiintymisestä seuranneet ongelmat useissa paikoin EU:n alueella.
Arboretum Mustilassa ollaan hyvin tietoisia majavankaalia koskevasta lakimuutoksesta. Olemme kuitenkin anomassa poikkeuslupaa säilyttää majavankaali Mustilassa tutkimus- ja valistustarkoituksissa. Majavankaalia on kasvanut Mustilassa yli 50 vuotta, ja sen leviämisbiologia on meillä hyvin tiedossa: se karkaa hallitsemattomasti vain virtaavan veden avulla. Näin ollen ei ole vaaraa, että se karkaisi luontoon arboretumissa sijaitsevilta kahdelta kasvupaikaltaan.
Lainsäädäntöön taipuen arboretum ei kuitenkaan enää myy tai luovuta majavankaalin siemeniä tai taimia edes erikseen tiedusteleville.
Svenska
English
Suomi
Русский