Skip to main content

Tammimetsä

Acer platanoides - metsävaahtera

acer_platanoides_kukinto_jreinikainen.jpg

Metsävaahteraa kasvaa pääasiassa Keski- ja Itä-Euroopassa Krimille ja Kaukasukselle asti, mutta ei Brittein saarilla. Suomessa sitä pidetään alkuperäisenä, viime jääkauden jälkeen tänne saapuneena puuna. Peruskarttojemme paikannimistö on osoituksena vanhoista kasvupaikoista. Vaahteran levinneisyyden pohjoisrajana pidetään Pori–Tampere–Kuopio–Joensuu-linjaa. Se on jaloista lehtipuistamme ylivoimaisesti eniten käytetty niin pihoissa kuin puistoissakin.

Metsävaahtera on yksikotinen ja metsälehmuksen ohella ainut hyönteispölytteinen jalopuu Suomessa. Se ei tee juurivesoja, mutta lisääntyy tehokkaasti siemenistä. Vaahtera kukkii keväällä lehtien puhkeamisen aikaan, jolloin kellanvihreänä loistava kukinta kattaa leveän puolipallon muotoisen latvuksen näyttävästi. Syksyn keltainen ja punainen ruskaväritys on vielä loistokkaampi.

Vaahteran vastakkainen lehtiasento on osa sen erinomaisesti järjestäytynyttä latvusarkkitehtuuria, jonka tehtävänä on varmistaa tehokas auringonvalon saanti. Nuoruusvaiheessa vaahtera menestyy varjossakin hyvin. Luonnollisesti, ilman liikaa typpeä kasvaneet vaahterat kehittyvät kauneimmiksi runkojohteisuutensa säilyttäen.

Mustilassa kasvaa vanhoja, jo ennen Arboretumin perustamista istutettuja metsävaahteroita Ketunmäessä. Isoja puita on myös Pähkinärinteessä ja Nikkarinmäellä.

Metsävahterat kärsivät joinakin vuosina tervatäplätaudista, mutta lehtiin ilmaantuvista mustista täplistä ei ole puille haittaa. Mahlavuodon vuoksi vaahteran mahdolliset leikkaukset tehdään elokuussa. Metsävaahteran lehtikarike ei paranna maata toisin kuin monen muun lehtipuun, esimerkiksi jalavan (Ulmus).

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Metsävaahtera
Heimo: 
Aceraceae
Suku: 
Acer
Laji: 
platanoides
Koko: 
Täysikasvuisena n. 20 m puu.
Kotipaikka: 
Eurooppa mukaanlukien Etelä-Suomi ja Keski-Suomen eteläosat.
Kuvaus: 
Pyöreälatvuksinen puu, jolla leveät sormihalkoiset lehdet. Näyttävä vaaleanvihreä kukinta keväällä. Erilaisista keltasävyistä koostuva syysväritys. Viljelyssä on myös puna- ja kirjavalehtisiä lajikkeita.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen, puolivarjoinen tai varjoinen, runsasravinteinen, tuore, mutta läpäisevä (ei märkä) kasvupaikka.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–V. Ulkomaiset alkuperät eivät ole yhtä kestäviä (edes kotimaassa lisättynä).

Crataegus douglasii - mustamarjaorapihlaja

crataegus_douglasii_yleiskuva_jsaarinen.jpg

Mustamarjaorapihlaja on meillä menestyvistä orapihlajista kärkiluokkaa kahdella tavalla: se kasvaa korkeimmaksi, yli kymmenmetriseksi puuksi, ja kilpailee myös ruskavärityksellään ykkössijasta. Mustilan tammimetsän reunassa kasvavat vanhat mustamarjaorapihlajat antavat joka syksy viikkojen ajan upean viininpunaisen säväyksen valtatieltä näkyvään maisemaan. Puut erottuvat myös alkukesällä peittyessään hetken ajaksi valkoisiin kukkiin. Talvella täytyy tulla lähempää tarkastelemaan lukemattomiksi pikkuoksiksi haaroittuvaa mutkaista latvusta.

Pohjois-Amerikan länsiosista muiden jättiläispuiden seurasta kotoisin oleva mustamarjaorapihlaja on luontaisesti kaunismuotoinen, leveälatvuksinen pikkupuu tai iso pensas, joka kasvaa mieluusti yksirunkoiseksi. Sitä on käytetty aitakasvinakin, mutta se ei siinä osassa ole parhaimmillaan. Vanhana puu kehittyy tietynlaisen känkkyräisyytensä kautta veistokselliseksi. Kestävyys riittää sekä Etelä- että Keski-Suomeen.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Mustamarjaorapihlaja
Heimo: 
Rosaceae
Suku: 
Crataegus
Laji: 
douglasii
Koko: 
7–12 m.
Kotipaikka: 
Pohjois-Amerikan länsiosat.
Kuvaus: 
Leveälatvuksinen pikkupuu tai iso pensas. Lyhyet orat, leveänsoikeat lehdet ja ruotien kannoissa pienet, varhain karisevat korvakkeet. Upea, kirkkaanpunainen syysväri ja kiiltävänmustat marjat.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen paikka, vaatimaton kasvupaikan suhteen. Menestyy myös savi- ja hiekkamailla.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–VI.

Fraxinus pennsylvanica - punasaarni

fraxinus_pennsylvanica_ruska_jsaarinen.jpg

Kaksikotinen punasaarni on kotoisin Pohjois-Amerikasta ja se on alueen laajimmalle levinnyt saarnilaji. Suomessakin sitä on viljelty pitkään ja se on osoittautunut sopeutuvammaksi ja kestävämmäksi kuin oma, vaatelias lehtosaarnemme (F. excelsior). Kaunismuotoista punasaarnea käytetäänkin melko yleisesti katu- ja puistopuuna julkisessa viherrakentamisessa.

Punasaarnen lehdet ovat hieman pienemmät kuin lehtosaarnella ja niissä on vähemmän lehdyköitä. Talvella punasaarnen erottaa myös ruskeiden silmujen perusteella, kun taas lehtosaarnen silmut ovat mustat. Pienemmän, tiheäoksaisen olemuksensa johdosta se ei istutuksissa pysty korvaamaan majesteettista lehtosaarnea.

Punasaarnea kasvaa Mustilassa muun muassa metsikkönä Tammimetsän länsipuolella. Se viihtyy auringossa, kestää kovaakin tuulta ja pärjää niin kosteilla kuin kuivemmillakin kasvupaikoilla. Punasaarni tulee esiin jo varhain ruska-aikana kirkkaan keltaisella syysvärillään, joka suorastaan hehkuu sinistä syystaivasta vasten.

 

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Punasaarni
Heimo: 
Oleaceae
Suku: 
Fraxinus
Laji: 
pennsylvanica
Koko: 
8–20 m.
Kotipaikka: 
Laajalla alueella Pohjois-Amerikan itäosissa.
Kuvaus: 
Yleinen koristepuu. Nopeakasvuinen, lehtosaarnea muistuttava, mutta pienempi, talvenkestävämpi ja sopeutuvaisempi. Komea latvus ja kauniin keltainen syysväritys.
Kasvupaikka: 
Aurinko–puolivarjo, runsasravinteinen, tuore–kostea, kalkkipitoinen humusmaa.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–IV (V).

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content