Skip to main content

Juniperus horizontalis - laakakataja

Laakakataja kasvaa luontaisena Pohjois-Amerikan pohjoisosissa laajalla alueella New Foundlandilta Pohjoisen jäämeren tuntumaan kallioisilla hiekkarannoilla, vuoristoissa, niukkaravinteisissa metsissä ja soilla. Se kestää kuumaa yhtä hyvin kuin kylmää, pitää auringosta, mutta sietää myös jonkin verran varjoa.

Laakakataja kasvaa matalana ja aivan maanmyötäisenä kasvustona ja sen pitkät, käärmemäisen mutkikkaat rangat juurtuvat kasvualustaansa. Sillä on sekä neulasmaisia varhaislehtiä että pehmeitä suomumaisia aikuisiän lehtiä. Lehtien väri vaihtelee tumman vihreästä sinivihreään. Laakakataja on useimmiten kaksikotinen eli sen emi- ja hedekukinnot ovat eri pensaissa. Emipensaiden marjakävyt ovat tummansinisiä.

Matalan kasvutapansa vuoksi laakakataja on hyvin suosittu koristekasvi. Aikaisemmin väritykseltään tai kasvutavaltaan kauniita yksilöitä otettiin koristekasveiksi suoraan luonnosta. Nykyään laakakatajasta on viljelyssä lukuisa määrä lajikkeita.

 

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Laakataja
Heimo: 
Cupressaceae
Suku: 
Juniperus
Laji: 
horizontalis
Koko: 
10–30 cm korkea, lopulta runsaan metrin levyinen peittopensas.
Kotipaikka: 
Pohjois-Amerikan pohjoisosat.
Kuvaus: 
Matala- ja leveäkasvuinen maanpeittopensas, jonka neulaset ovat suomumaiset, vihreät tai sinertävät.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen tai puolivarjoinen, kuiva, keskiravinteinen, hiekkainen ja sorainen.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–V. Hyvällä alkuperällä ja lumen alla talvehtien saattaa menestyä tätä pohjoisempanakin.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin