Kun näkee ensi kertaa saksanpihlajan tuulessa välkehtivät, alapuolelta valkonukkaiset lehdet, ei heti tunnistaisi puuta pihlajaksi. Se kuitenkin edustaa suurta euraasialaista pihlajien alasukua, jota monet puulajitieteilijät haluaisivat pitää omana Aria-kasvisukunaan. Olennaisin tuntomerkki kaikille noille 27 lajille on ehytlehtisyys.
Saksanpihlaja on pieni- tai keskikokoinen, kasvutavaltaan kauniisti pyöreähkö tai leveähkö munanmuotoinen puu. Sen kookkaat, jopa 12-senttiset, pyöreätyviset ja puikeansoikeat lehdet ovat alapinnaltaan tiheästi vaaleakarvaiset. Silmuistaan puhkeavat lehdet muistuttavat keväällä hetken aikaa avautuvia magnoliankukkia. Varsinaiset kukinnot puhkeavat pihlajien tapaan kesemmällä lehtien ollessa jo täysikokoisia. Myös valkea huiskilokukinto on tiheäkarvainen. Syysväri on keltainen, ja pitkulaiset marjat vaihtavat kypsyessään väriä vihreästä keltaisen kautta oranssiin ja punaiseenkin.
Saksanpihlaja on siemenestä lisääntyvänä hyvin vaihteleva, ja Mustilankin saksanpihlajat poikkeavat hiukan toisistaan alkuperästä riippuen. Lajikkeitakin on tästä Euroopassa suositusta katupuusta kehitetty, muiden muassa 'Majestica' ja ' Magnifica'. Nuori 'Lutecens'-lajikkeen lehti on yltä ja alta harmaakarvaisena kuin villalapanen.
English
Русский
Svenska
Suomi