Skip to main content

Vinca minor - pikkutalvio

Vinca minor ©Susanna

Varpumainen pikkutalvio on hento, mutta kasvupaikastaan kiinni pitävä puuvartiskasvi. Se on hyvä valinta, kun puutarhassa tarvitaan maanpeitekasvia varjoisaakin varjoisempaan paikkaan. Mustilassa pikkutalvio kuuluu Alppiruusulaakson peruskasveihin. Peittävä kasvusto syntyy, kun pikkutalvion pitkät, maanmyötäiset versot juurtuvat nivelkohdista ja niistä ylöspäin kasvaa lyhyempiä, pystyjä versoja. Ikivihreät lehdet ovat pieniä ja jäykkiä, ja ne asettuvat pystyversoissa vastakkain.

Pikkutalvion kukat muodostuvat lehtihankoihin. Ratasmaisia kukkia on runsaimmin alkukesällä, mutta uusia kukkia avautuu harvakseen aina myöhäiseen syksyyn asti. Kukkien väri eri yksilöillä vaihtelee haalean sinisestä tummaan violettiiin. Myös lehtien väritys muuntelee. Pikkutalvion eri värimuotoja on valittu ja nimetty lajikkeiksi.

Muhevalla, puolivarjoisalla paikalla pikkutalvio kasvattaa tuuhean, monikerroksisen kasvuston, joka sattaa jopa ahdistaa pienikokoisia naapureita. Versot myös kiipeilevät muiden kasvien yli. Parhaimmillaan pikkutalvio onkin keskikokoisten tai kookkaiden pensaiden aluskasvina tai varjoisan paikan maanpeitteenä.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Pikkutalvio
Heimo: 
Apocynaceae
Suku: 
Vinca
Laji: 
minor
Koko: 
Pitkää maanmyötäistä versoa, josta nousee 10–30 cm pystyversoja.
Kotipaikka: 
Päälevinneisyysalue Välimeren ympäristö, pohjoisessa ulottuu Baltiaan saakka.
Kuvaus: 
Peittävää kasvustoa muodostava ikivihreä maanpeiteperenna, voi kasvaa naapurikasvien päälle ja yli. Ei kuitenkaan tartu niihin eikä köynnöstele. Kukan läpimitta noin 2,5 cm.
Kasvupaikka: 
Menestyy monenlaisilla paikoilla, syvässäkin varjossa, parhaiten tuoreessa, neutraalissa tai lievästi happamassa maassa. Ei sovi kuivalle, aurinkoiselle paikalle.
Menestyminen: 
Kestävä ainakin lumen suojissa.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin