Skip to main content

Betula ermanii - kivikoivu

Avainsana(t)

Kivikoivu on levinnyt laajalle alueelle Koillis-Aasiassa pohjoisessa. Kasvutavaltaan se on monimuotoinen: Japanin ja Korean vuoristomuodot ovat pensasmaisia, kun taas esimerkiksi Sahalinin saarella kivikoivu kasvaa suoraksi ja verraten kookkaaksi ja muodostaa laajoja, taloudellisestikin arvokkaita metsiä.  Kivikoivu on saanut nimensä kovasta puuaineksestaan.

Viherrakennusta ajatellen parhaita kivikoivuja ovat pienet, monirunkoiset ja vänkyräiset vuoristomuodot, jotka ovat sopivan kokoisia pieniinkin puutarhoihin ja joiden kasvutapa tuo hienosti esiin kivikoivun koristeellisimman ominaispiirteen: valkoisen tai kermanvärisen, kauniisti hilseilevän tuohen. Kivikoivun lehdet ovat melko suuret, leveät ja herttatyviset ja saavat syksyllä kauniin keltaisen syysvärin.

Kivikoivun runsaampaa käyttöä Suomessa puoltaa paitsi koristeellisuus myös talvenkestävyys. Kivikoivu on meillä toistaiseksi vähän viljelty, mutta se on menestynyt hyvin Oulussa asti ja menestyy todennäköisesti vielä pohjoisempanakin; ulottuuhan sen luontainen levinneisyysaluekin puurajalle asti.

Mustilassa kivikoivua on kasvanut vuosikymmeniä arboretumin pohjoisrinteellä taimipellon vieressä: siellä kasvaa yhä muutama keskikokoinen, hieman mutkarunkoinen puu. Niiden alkuperä on tuntematon. Eri puolille puistoa on viime vuosina istutettu myös Helsingin yliopiston Hokkaidolta keräämiä luonnonalkuperiä.

Kasvin perustiedot
Suku: 
Betula
Laji: 
ermanii

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin