Skip to main content

UKK: 23. Magnolia kobus - japaninmagnolia

Luontainen levinneisyys

Japaninmagnoliaa esiintyy koko Japanin alueella. Pohjoisessa se ei aivan ulotu Hokkaidon pohjoisrannalle. Se kasvaa luontaisesti kosteissa suonlaidoissa ja metsänreunoissa.

Lajikuvaus

Japaninmagnolia on kotiseudullaan 10-12 metrin pituiseksi kasvava puu tai puumainen pensas. Se kukkii ennen lehtien puhkeamista kermanvalkoisin, jopa kymmensenttisin miedosti tuoksuvin kukin. Lehdet ovat vihreät, ehytlaitaiset, noin 10 cm pituiset ja ne saavat pronssinvivahteisen syysvärin. Hedelmä on erikoinen, käpymäinen tuppilohedelmä.

Menestyminen sekä viljely meillä ja muualla

Japaninmagnolia on menestynyt Suomessa vuosikymmeniä. Sitä viljellään meillä hyvin harvinaisena. Oikeilla kasvupaikoilla se saattaa olla kestävä II-vyöhykkeellä, mutta tuskin tätä pohjoisempana. Maailmalla japaninmagnolia on kohtalaisen käytetty laji silloin, kun magnolialta vaaditaan erityistä pakkasenkestoa.

Käyttö

Japaninmagnolia soveltuu yksittäiskasviksi sekä esimerkiksi perennojen yhteyteen.

Kasvupaikkavaatimukset

Japaninmagnolia vaatii suojaisan kasvupaikan, jonka tulee olla lämmin ja aurinkoinen. Maan tulee olla kostea ja ravinteikas.

Lisäys ja taimikasvatus

Magnolioita voidaan lisätä siemenestä, pistokkaista sekä varttamalla. Siemen tarvitsee 120-150 päivän kylmäkäsittelyn ennen itämistä. Siemen kylvetään syksyllä ulos ja suojataan jyrsijöiltä. Kylvöksen päälle seulotaan hiekkaa niin että siemen peittyy. Siemenen on syytä olla tuoretta, sillä magnolialajien siemen menettää itävyytensä hyvin nopeasti. Taimet koulitaan lehtipuille soveltuviin kasvatuskennoihin. Näissä niitä voi kasvattaa kaksi vuotta. Tämän jälkeen ne koulitaan ruukkuihin, joissa ne kasvavat melko nopeasti. Yleensä kahden vuoden kasvatus riittää.

 

Kasvin perustiedot
Suku: 
Magnolia
Laji: 
kobus