Kenkäkallio

Makedonianmännyn siemeniä saatiin Mustilaan jo 1907 bulgarialaiselta metsänhoitajalta. Siemenet oli kerätty Rila-vuoristosta, jossa eteläisestä sijainnista huolimatta keskilämpötilat ovat alhaisia ja lumi sulaa vasta kesäkuussa. Makedonianmänty kasvaa Balkanin vuoristoseuduilla jäänteenä jääkautta edeltävän aikakauden eurooppalaisista metsistä. Bulgarian ja historiallisen Makedonian lisäksi sitä kasvaa Albaniassa ja Montenegrossa.

Makedonianmänty on viisineulasisten valkomäntyjen ryhmän ainoa todella hyvin Mustilassa viihtyvä edustaja, ja yksi niistä harvoista Mustilan kasviaarteista, joka on jo löytänyt paikkansa suomalaisessa viherrakentamisessa ja taimistojen valikoimissa. Makedonianmänty on kestävä monenlaisia tuhoja vastaan ja varjonsiedossa se poikkeaa mäntyjen yleisestä valopuulinjasta, sietäen varjostusta lähes kuusen tapaan. Makedonianmänty ei vanhemmiten ränsisty sembramännyn (P. cembra) tapaan, ja avoimella paikalla siitä kehittyy vanhemmiten leveä ja tuuhea.

Makedonianmäntymetsiköitä on Mustilassa viidessä erityyppisessä paikassa, ja se tuntuu viihtyvän vähintään hyvin niissä kaikissa. Metsikköjen tunnelma on tyystin toinen kuin suomalaisessa mäntymetsässä. Sinivihreitten pitkien neulasten muodostamassa katveessa tummanharmaiden, kuusimaisten runkojen keskellä vallitsee kaunis valohämy. Maanpintaa peittää pehmeä neulasmatto ja siellä täällä lojuu makedonianmännyn käpyjä, joiden houkuttelemina pähkinähakit (Nucifraga caryocatactes) pysähtyvät Mustilaan ruokailemaan syksyisillä muuttomatkoillaan.

Vuorimänty kasvaa luontaisena Pyreneillä, Alpeilla, Karpaateilla, Apenniinien pohjoisosissa ja Balkanin niemimaan vuoristoissa 1 000–2 200 metrin korkeudella puurajan yläpuolella. Se muodostaa tiheitä puistomaisia metsikköjä tai laajoja läpipääsemättömiä kasvustoja, jotka estävät eroosiota ja lumivyöryjä ja tarjoavat suojaa lukuisille eliölajeille.

Koska vuorimännyn kasvupaikat ovat hyvin erillisiä, siitä on aikojen kuluessa kehittynyt ulkomuodoltaan toisistaan poikkeavia paikallismuotoja. Nimialalaji, varsinainen vuorimänty (P. mugo subsp. mugo) on koristekasvina tuttu monirunkoinen ja pensasmainen vuorimänty, joka on kotoisin levinneisyysalueen itäisistä ja eteläisistä osista. Siitä on nimetty useita pieni- ja tiheäkasvuisia muotoja, muunnoksia ja lajikkeita. Levinneisyysalueen länsiosissa kasvaa paikoitellen toinen alalaji, alppimänty (P. mugo subsp. uncinata), joka on yksirunkoinen pieni puu.

Mustilaan vuorimäntyä on istutettu jo ennen sotia luontaisia kasvupaikkoja muistuttaville kallionliepeille Kenkäkalliolla, Helanterinkalliolla ja Nokkalan Aarremällä, joilla niitä yhä kasvaa. 

Serbiankuusi kasvaa luontaisena vain hyvin pienellä alueella Bosnian, Serbian ja Montenegron rajaseudulla 1000–1500 metrin korkeudessa. Se on kasvitieteellisesti mielenkiintoinen jäänne jääkautta edeltävältä ajalta, jolloin sitä kasvoi laajoilla alueilla Euroopassa. Sen kasvutapa on hyvin kapea, mistä sen tuntee jo hyvin etäältä. Toinen serbiankuusen erityistuntomerkki ovat sen alapuolelta hopeahohtoiset neulaset, jotka tulevat esiin riippuvien oksien ylöspäin kääntyneissä kärjissä.

Serbiankuusi on Etelä-Suomessa nykyisin yleinen pihojen ja puistoistutusten koristepuu. Se kestää hyvin ilmansaasteita, minkä vuoksi sitä suositaan muun muassa suurtaajamissa ja liikenneväylien varrella. Upeimmillaan se kuitenkin on ryhminä tai tunnelmallisina pieninä metsiköinä, joissa korkeat, kapeat puut yhdessä muodostavat vaikuttavan, goottilaista katedraalia muistuttavan tilan. Edullisilla paikoilla serbiankuusta voi istuttaa puuta tuottaviksi maisemametsiköiksikin, ja viime vuosikymmeninä se on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa joulukuusiviljelyssä.

Mustilan vanhimmat serbiankuusimetsiköt on istutettu vuonna 1914 suoraan Bosniasta vuonna 1907 saaduista siemenistä. Menestyminen on ollut kotimaiseen kuuseen verrattavaa ja elinkaari pitempi kuin useimmilla eksoottisilla kuusilla. Hienoin metsikkö on Kenkäkalliolta länteen lähtevän kävelytien varressa. Serbiankuusta kasvaa myös Alppiruusulaakson länsipuolella, Tammimetsän reunassa ja Arboretumin länsilaidalla Nokkalassa.