Yleissävyltään siniharmaa lännenpihta on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Se on läheistä sukua palsamipihdalle (Abies balsamea). Amerikan mantereen pihtalajit ovat kuitenkin sopeutuneet omille kasvupaikoilleen, lännenpihta mantereen länsipuolen vuoristoalueille.
Mantereisena vuoristolajina lännenpihta saattaa kärsiä keväthalloista, mutta kestää hyvin talvipakkasia. Alkuperä vaikuttaa suuresti sen menestymiseen Suomen eri osissa. Parhaimmillaan lännenpihta on erinomainen koristepuu ja soveltuu myös leikkohavujen ja joulukuusten kasvatukseen. Se on kuitenkin havupuuksi melko lyhytikäinen, esimerkiksi Mustilassa kaikki 80-vuotiaat lännenpihdat ovat ränsistyneitä ja tyvilahoisia.
Lännenpihdan ulkonäössä on havaittavissa suurta lajinsisäistä vaihtelua, pääpiirteissään niin että eteläisemmät alkuperät ovat neulasiltaan voimakkaammin sinertävän- tai hopeanharmaita. Arizonan esiintymät erotetaan omaksi muunnoksekseen korkkipihdaksi (Abies lasiocarpa var. arizonica).
Ulkomaisten kasvilajien menestymistutkimuksessa eli Ulsike-projektissa laadittiin vuosien 1992-1997 koelajeista kuvaukset. Tämän sivun tiedot koskevat siten tiettyä koesiemenerää ja ovat saattaneet päivittyä mm. Ulsike-projektista saatujen kokemusten perusteella.