Mustavaahtera on hyvin läheistä sukua sokerivaahteralle (Acer saccharum), ja näitä kahta alalajia on vaikea erottaa toisistaan. Erottaviksi tuntomerkiksi mainitaan tummempi runko ja vähemmän teräväpiirteisesti liuskoittuneet, kolmijakoiset lehdet. Levinneisyydeltään se on selvästi sokerivaahteraa eteläisempi, mutta on silti menestynyt hyvin Mustilassa vuonna 1992 Etelä-Ontariosta Guelphistä saatuna alkuperänä. Mustavaahteran sanotaan sietävän hyvin kuivuutta, lämpöä ja kylmyyttä Yhdysvaltain Keskilännessä.
Amerikassa mustavaahtera voi kasvaa jopa 40 metrin korkuiseksi, mutta Suomessa viljeltynä se jäänee olennaisesti pienemmäksi. Sokerivaahteran tapaan sillä on näyttävä syysväritys, ja sen mahlaa voi käyttää vaahterasiirapin valmistamiseen.
Kotimaista metsävaahteraa (A. platanoides) muistuttava sokerivaahtera kasvaa luontaisena itäisen Pohjois-Amerikan lauhkealla ilmastovyöhykkeellä. Se on yksi Kanadan arvokkaimpia lehtipuita. Sokerivaahtera on kookas, pitkäikäinen puu. Maisemassa se on parhaimmillaan syksyisin, jolloin sen ruska hehkuu pitkään keltaisen, punaisen ja oranssin sävyissä. Sokerivaahtera on saanut nimensä hyvin sokeripitoisesta mahlastaan, jota on perinteisesti käytetty vaahterasiirapin valmistukseen.
Suomessa sokerivaahteraa on kasvatettu vain yksittäisinä kappaleina lähinnä dendrologisissa kokoelmissa. Mustilassa sokerivaahteraa kasvaa lukuisissa paikoissa nuorina ryhminä ja metsiköinä, sillä sen siemeniä kerättiin runsaasti Mustilan siemenkeruumatkoilla Kanadassa kautta lajin pohjoisen levinneisyysrajan. Talvenkesto on ollut toistaiseksi erinomainen, syysvärit ovat näyttävät ja kestävät pitkään. Sokerivaahtera ei kärsi lehtiä turmelevasta tervatäplästä kuten kotimainen metsävaahtera.
Ulkomaisten kasvilajien menestymistutkimuksessa eli Ulsike-projektissa laadittiin vuosien 1992-1997 koelajeista kuvaukset. Tämän sivun tiedot koskevat siten tiettyä koesiemenerää ja ovat saattaneet päivittyä mm. Ulsike-projektista saatujen kokemusten perusteella.
English
Русский
Svenska
Suomi