Chamaecyparis

Hernesypressi on suurelle yleisölle lähes tuntematon laji, vaikka sitä on viljelty Suomessa 1900-luvun alkuvuosista lähtien. Tämä japanilainen havupuu on kotimaassaan suosittu koristepuu ja siitä on vuosisatojen kuluessa valikoitu lukematon määrä erilaisia muotoja. Joillakin erikoismuodoilla on nuoruusmuotoiset, neulasmaiset lehdet, kuten juuri tällä ’Squarrosa’-lajikkeella. Länsimaisia kasvitieteilijöitä tämä muoto hämäsi siinä määrin, että se aluksi kuvattiin kuuluvaksi omaan sukuunsa Retinospora. Normaalisti hernesypressin lehdet ovat suomumaiset tuijien (Thuja) tapaan.

Vanhoja 'Squarrosa'-puita kasvaa ainakin pääkaupunkiseudulla ja Lappeenrannassa. Ne ovat usein kovin harsuuntuneita, ja lisäksi vanhat ja ruskettuneet neulaset säilyvät puissa pitkään. Lajike onkin koristeellisimmillaan nuorena. Mustilan 'Squarrosa'-puut on istutettu 1998 ja ovat toistaiseksi kehittyneet ilahduttavan tuuheiksi. Ilmeisen talvenkestävä hernesypressi on maltillisen kokonsa ja siroutensa puolesta oiva korvike suurikasvuiselle kanadantuijalle.

Hernesypressi on valesypressien (Chamaecyparis) sukuun kuuluva havupuulaji, joka kotiseudullaan Japanissa hernesypressi kasvaa vuoristojen kosteanviileillä keskirinteillä jopa 50-metriseksi. Sukunsa lajeista se on nähtävästi kestävin ja menestynyt hyvin Etelä-Suomessa, myös Mustilassa, 1930-luvulta lähtien.

Japanissa hernesypressit eli sawarat ovat niin arvostettuja, että ne shinto-uskonnossa luettiin "Kison viiden pyhän puun" ryhmään, jonka hakkuut kiellettiin Edo-kaudella 1700-luvulla. Tuolta ajalta tunnetaan myös sanonta "yksi puu - yksi kaula". Puun varastaminen metsästä saattoi siis johtaa kuolemanrangaistukseen! Hernesypressien suosio japanilaisessa rakennusteollisuudessa on edelleenkin vankkumaton, sillä tiukkasyinen puu on sään- ja tuhohyönteisten kestävyydessä omaa luokkaansa. Puutarhaviljelyssä valesypresseille ominainen voimakas muuntelu on tuottanut tästäkin lajista kymmeniä toinen toistaan viehättävämpiä, kasvutavaltaan ja lehvästöltään toisistaan poikkeavia lajikkeita.

Varhaisimmat valesypressien fossiilit on löydetty Axel Heibergin saarelta arktisesta Kanadasta. Siellä eli eoseenikaudella (yli 30 miljoonaa vuotta sitten) suvun muinainen edustaja Chamaecyparis eureka, jolta löytyvät jo suvulle tyypilliset tuntomerkit: litteät, viuhkamaiset ja suomuiset versot sekä pyöreät kävyt. Tuo sukunsa kantaäiti muistutti nykypäivien hernesypressiä.

Uhanalainen lawsoninsypressi esiintyy luontaisena vain Klamath-vuoriston laaksoissa Oregonin ja Kalifornian rajaseuduilla. Se edustaa puiden raskasta sarjaa, sillä se voi kasvaa 70 metrin korkuiseksi ja sen runko voi olla halkaisijaltaan neljä metriä. Ikää vanhimmalla elossa olevalla puulla kerrotaan olevan yli 1800 vuotta. Uhanlaiseksi tämän puun on tehnyt sienitauti (Phytophtora lateralis), joka ilmeisesti ihmisen tuomana on levinnyt lawsoninsypressin luontaisille kasvupaikoille. Puu ei kestä juuristoon leviävää tautia, vaan näivettyy vääjäämättä tartunnan saatuaan.

Läwsoninsypressi tuotiin Eurooppaan 1854 ja se sai nimensä skotlantilaisen Lawson & Son -taimiston mukaan. Laji osoittautui pian uskomattoman muuntelevaksi: yhdestä siemenerästä saatettiin saada kymmenittäin erilaisen kasvutavan ja värisävyn omaavia taimia. Länsi-Euroopassa lawsoninsypressilajikkeet ovatkin nykyään puutarhojen suosituimpia havupuita.

Suomessa lawsoninsypressilajikkeet ovat menestyneet yleensä huonosti, mutta toki tästäkin säännöstä löytyy iloisia poikkeuksia. Mustilassa lawsoninsypressejä on kasvatettu arboretumin alkuvuosista lähtien ilmeisen monenlaisina muunnoksina ja lajikkeina, joiden menestyminen on ollut vaihtelevaa. Poikkeuksellisen kylminä talvina parhaatkin ovat vaurioituneet lumenpäällisin osin.