Skip to main content

Cornus mas

Cornus mas - punamarjakanukka

cornus_mas_schonbrunner_gourmet-dirndl_kukat.jpg

Punamarjakanukka on iso pensas tai monirunkoinen puu ja kotoisin Keski- ja Etelä-Euroopasta sekä Vähä-Aasian ja Kaukasuksen alueelta. Se on ikivanha, jo roomalaisten viljelemä koristepuu ja monikäyttöinen hyötykasvi. Varhain keväällä ennen lehtiä puhkeavat keltaiset kukat ovat tärkeitä mehiläisille, syksyllä kypsyvistä punaisista marjoista tehdään terveellisiä ja herkullisia säilykkeitä, ja marjojen sisällä olevista isoista siemenistä voidaan puristaa korkealaatuista öljyä. Puuaines on kovaa ja niin tiheää, ettei se kellu vedessä, ja sitä on käytetty työkalujen valmistamiseen.

Suomessa punamarjakanukkaa on jostain syystä harvoin edes kokeiltu, vaikka sillä on meitä ympäröivissä maissa satojen vuosien viljelyhistoria. Mustilassa kasvaa yksi ainoa vanha pensas Alppiruusulaakson pohjoisreunalla. Se ja muutamat nuoremmat istutukset ovat kuitenkin menestyneet hyvin. Ne ovat toistaiseksi jääneet pienikokoisiksi, ja kauneimmillaan ne ovat kukkiessaan varhain keväällä, yleensä jo toukokuun alussa.

Nykyisin merkittävää punamarjakanukan jalostustyötä tehdään mm. Itävallassa, Latviassa ja Puolassa, josta koeaineistoa on saatu myös Mustilaan. Mahdollisuudet saada siitä uusi monikäyttökasvi ainakin eteläisimpään Suomeen ovat varteenotettavat, kunhan ensin löydetään meille sopivimmat lisäyslähteet ja lajikkeet.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Punamarjakanukka
Heimo: 
Cornaceae
Suku: 
Cornus
Laji: 
mas
Koko: 
2–5 m.
Kotipaikka: 
Eurooppa rajoittuen pohjoisessa Saksaan, idässä Kaspianmereen, etelässä Välimereen ja lännessä Biskajanlahteen.
Kuvaus: 
Pieni puumainen pensas, rungon kuori vanhemmiten kauniisti hilseilevä, keltaiset kukat toukokuun alussa, punainen oliivinmuotoinen luumarja, syysväri hieman epämääräinen punertava.
Kasvupaikka: 
Aurinko–puolivarjo, runsasravinteinen, tuore. Pitää hiekka- ja sorapitoisesta maasta, mutta kasvaa myös savisemmassakin, kalkinsuosija.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–II.

Ulsike 1992: 26. Cornus mas - punamarjakanukka

Avainsana(t)

Ulkomaisten kasvilajien menestymistutkimuksessa eli Ulsike-projektissa laadittiin vuosien 1992-1997 koelajeista kuvaukset. Tämän sivun tiedot koskevat siten tiettyä koesiemenerää ja ovat saattaneet päivittyä mm. Ulsike-projektista saatujen kokemusten perusteella.

koe-erän tunnus: K09-92-016 Lue lisää »

Kasvin perustiedot
Suku: 
Cornus
Laji: 
mas

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content