Saarni esiintyy luonnonvaraisena Etelä-Suomessa ja on kasvupaikkansa suhteen kotimaisista jaloista lehtipuista vaateliain. Se kehittyy parhaiten rehevillä ja erittäin kosteilla rinnemailla. Levinneisyysalueen pohjoisemmat esiintymät ovat kosteita korpia, joissa pohjavesi on liikkuvaa. Viljeltynä saarni menestyy III-vyöhykkeelle asti, suojaisalla paikalla pohjoisempanakin, mutta jos saarnia halutaan kasvattaa puistopuina Keski-Suomessa, täytyy vaihtaa kestävämpiin amerikkalaisiin ja aasialaisiin saarnilajeihin.
Saarni puhkeaa lehteen lehtipuistamme viimeisenä ja pudottaa päätöpariset lehtensä ensimmäisten hallaöiden aikaan. Siemenkimput säilyvät puussa pitkälle talveen, kunnes jää ja tuuli repivät ne irti. Saarnen vaaleahko puuaines on kovaa ja sitkeää ja siksi suosittua esimerkiksi työkalujen, urheiluvälineiden, huonekalujen tai parketin valmistuksessa. Öljypuukasveihin (Oleaceae) kuuluvan saarnen lehtiä ja siemeniä on kansanlääketieteessä käytetty monenlaisten vaivojen hoitoon. Saarnia myös latvottiin syksyisin eli lehdestettiin karjan talviravinnoksi yleisesti aina 1900-luvun alkupuolelle asti.
Mustilan Arboretumin komeimmat saarnet kasvavat Pähkinärinteen länsiosassa. Euroopassa levinnyt saarnensurma saattaa olla uhka myös näille puille; niissä on jo huolestuttavan näköisiä kuivia oksia. Saarnensurmasta on havaintoja jo ainakin Lounais-Suomessa.
Saarni (l. lehtosaarni) on kasvupaikkansa suhteen jaloista lehtipuistamme vaateliain. Myös saarnen viljelyalue Suomessa lienee suppein huolimatta siitä, että sen luontaisia esiintymiä tavataan mm. tammea pohjoisempana. Saarni kasvaa muiden jalojen lehtipuidemme tavoin Suomessa aivan levinneisyysalueensa pohjoisreunalla. Lehtosaarnen luontainen levinneisyys ulottuu lännessä Brittein saarilta ja Pohjois-Espanjasta aina Musta meren itäpuolelle. Ylempänä pohjoisessa saarnimetsät eivät ulotu yhtä kauas itään kuin esim. vaahteralla tai lehmuksella.
Mikäli saarnia halutaan viljellä koristepuuna ylempänä Keski-Suomessa täytyy vaihtaa saarnilajia. Kotimaista saarnea parempi talvenkesto on ainakin pohjoisamerikkalaisella punasaarnella (F. pennsylvanica) sekä mantsuriansaarnella (F. mandshurica), jotka molemmat pohjoista siemenalkuperää käyttäen menestyisivät ainakin Kajaanin korkeudella. Myös märillä korpisoilla kasvava pohjoisamerikkalainen mustasaarni (F. nigra) isokokoisena ja suorarunkoisena olisi kokeilemisen arvoinen.
Saarni kestää nuorena voimakasta varjostusta ja varsinkin hallanaroilla paikoilla saarnien suojana voisikin olla aluksi verhopuustoa. Toisaalta saarnea, joka ei niin helposti haaroitu ja jolle ei muodosta vesioksia valossakaan, voi kasvattaa väljemmässäkin toisin kuin esimerkiksi tammea. Myöhemmin puu tarvitsee valoa ja kehittyy hyvällä kasvupaikalla komearunkoiseksi pihapuuksi.
Mikäli pyritään laadukkaiden sahatukkien kasvattamiseen saarni ja tammi olisivat ehkä ne jalot lehtipuut, jotka helpoiten kasvaisivat suhteellisen suora- ja yksirunkoisina puina. Toki metsälehmus kuuluisi myös tähän ryhmään, mutta lehmuksen pehmeän puuaineen teollinen käyttö on hyvin rajoitettua. Lue lisää »
English
Русский
Svenska
Suomi