Juniperus

Himalajankataja kasvaa Himalajan ja Luoteis-Kiinan vuorenrinteillä 1600–4800 metrin korkeudella. Sen kasvutapa vaihtelee, kuten katajilla yleensäkin. Siitä saattaa tulla pieni puu, toisinaan se mataa maanmyötäisenä, mutta useimmiten se on pystykasvuinen pensas.

Himalajankatajan oksanpäät nuokkuvat kauniisti. Neulasmaiset lehdet ovat kolmen ryhminä, leveitä, käyriä ja teräväkärkisiä. Sinisävyisten neulastensa vuoksi himalajankatajaa kutsutaan myös sinikatajaksi. Neulasten väri vaihtelee sinisenvihreästä voimakkaan sinertävään. Kylminä kuukausina ne saavat ruskean ja pronssin vivahteita.

Himalajankatajan marjakäpy on soikea, kypsänä musta, ja sen sisällä on vain yksi siemen. Muiden katajalajien marjakävyissä on yleensä useampia siemeniä.

Himalajankatajaa ei yleisesti viljellä luonnonmuotoina, vaan kooltaan ja väritykseltään vaihtelevina lajikkeina. Ensimmäinen viljelyyn saatu himalajankataja oli kauniin teräksensininen. Sen löysi 1900-luvun alussa Frank Meyer ja se tunnetaan lajikemellä 'Meyeri'.

Kalliovuortenkataja on levittäytynyt laajalle Pohjois-Amerikan länsiosien vuoristossa useimmiten noin 1500 metrin korkeudella. Se muodostaa paikoitellen laajoja, maisemalle leimaa-antavia kasvustoja. Kalliovuortenkataja saattaa kasvaa yli kymmenmetriseksi, pylväsmäiseksi tai kartiomaiseksi puuksi tai siitä voi tulla epäsäännöllisen pyöreä pensas, joka haarautuu jo rungon tyvellä voimakkaiksi sivuhaaroiksi.

Kalliovuortenkatajalla on sekä neulamaisia ja tiiviisti oksia vasten painautuneita suomumaisia lehtiä. Lehtien väri vaihtelee tumman sinivihreästä himmeän harmaanvihreään. Kataja on useimmiten kaksikotinen. Emipensaiden marjakävyt ovat pyöreähköjä, pinnaltaan härmäisiä ja kirkkaan sinisiä. Kalliovuortenkataja on hyvin pitkäikäinen. Uudesta-Meksikosta on löydetty korkea, puumainen kataja, josta laskettiin 1888 vuosirengasta.

Kalliovuortenkatajan talvenkestävyyden rajoja Suomessa ei ole kokeiltu. Viljelyssä on yleensä pylväsmäisiä tai muuten hyvänmuotoisia lajikkeita, jotka Mustilassa näyttävät käyttäytyvän paremmin kuin luonnonmuodot. Yleisimmin viljelty lajike Suomessa taitaa olla 'Skyrocket', usein J. virginiana -nimellä. Mustilaan on istutettu myös 'Blue Arrow', 'Moonglow', 'Silver Star', 'Springbank' ja 'Wichita Blue'.

Rohtokataja kasvaa luontaisena Euroopan kaakkoisosassa, Alpeilla ja Karpaateilla, itä-Siperiassa sekä keski-Aasiassa 1000–3300 metrin korkeudella. Sen kasvupaikkoja ovat vuoristojen metsänrajavyöhykkeet ja vuoristometsien pensaskerrokset. Itä-Aasiassa kasvaa rohtokatajan muunnos, koreanrohtokataja (J. sabina var. davurica), jonka täysikasvuisissa yksilöissä on myös neulasmaisia lehtiä. Eurooppalaisella rohtokatajalla on vain suomumaisia neulasia.

Rohtokataja on kasvutavaltaan matala, maanpinnan myötäiseksi levittäytyvä pensas, mutta se voi myös kasvaa jopa 3–5 metrin korkuiseksi puuksi. Se sietää suurta kuivuutta ja päivänpaahdetta, ja usein kasvaakin etelään viettävillä rinteillä, missä muut puut ja pensaat eivät pysty kilpailemaan sen kanssa. Muiden katajien tavoin se on kaksikotinen. Emipensaisiin kasvavat pienet, soikeat marjakävyt ovat sinisenmustia. Nimestään huolimatta rohtokataja on erittäin myrkyllinen. Lehdet ja oksat sisältävät myrkyllistä öljyä, joka kuumalla ilmalla tuoksuu voimakkaana maastossa, ja joka pelkästä kosketuksesta ärsyttää herkimpien ihoa. Koristekasvina rohtokataja on kuitenkin suosittu, ja siitä on myynnissä useita lajikkeita.