Sorbus

Ruotsinpihlaja on keskikokoinen, vartuttuaan noin kymmenmetrinen, pyöreä- ja leveälatvuksinen puu, jonka olemus on vankka. Se kasvaa luontaisena Itämeren rannoilla ja harvinaisena myös lounaissaaristossamme. Se eroaa siellä yleisemmästä suomenpihlajasta (S. hybrida) lehtiensäkin perusteella. Ruotsinpihlajan lehtilapa on päältä kiiltävän tummanvihreä tai jopa oliivinruskeanvihreä, parihalkoinen tai -jakoinen ja alta harmaa- tai kellertävänukkainen. Vain kukattomien haarojen lehdissä saattaa lisänä olla yksi lehdykkäpari.

Linné sijoitti ruotsinpihlajan alkuun orapihlajien joukkoon (Crataegus), kuten muutkin ehytlehtiset pihlajat. Puu on siemenistä lisääntyvä ja siementaimet ovat hyvin tasalaatuisia keskenään. Nykykäsityksen mukaan ruotsinpihlaja on kolmen pihlajalajin risteymä, siis kotipihlajan (S. aucuparia), etelänpihlajan (S. torminalis) ja valkopihlajan (S. rupicola). Etelänpihlaja kasvoi muinoin Itämeren ympäristössä.

Ruotsinpihlaja on jalo lehtipuu, joka sitkeytensä ja vaatimattomuutensa takia on suosittu erityisesti kaupunkien katupuuna. Ankarimpina pakkastalvina jotkut vanhatkin puuyksilöt voivat tuhoutua, kuten kävi Helsingissä, Malmin hautausmaalla talven 1985 ja parin seuraavan näännyttäminä.

Pensasmainen lännenpihlaja kasvaa luontaisesti Pohjois-Amerikan länsirannikolla Alaskasta Uuteen-Meksikoon asti. Sisämaassa se on erityisesti Kalliovuorten laji ja sen levinneisyys ulottuu myös Kaskadivuorten itäisiin laaksoihin. Lännenpihlaja kasvaa luontaisesti matalahkojen kukkuloiden puurajan alapuolisilla, metsäisillä rinteillä.

Lehtiensä ja kukkiensa puolesta lännenpihlaja muistuttaa suuresti kotimaista kotipihlajaamme (S. aucuparia), mutta se ei kehity puuksi vaan jykeväoksaiseksi pensaaksi. Se menestyy hyvin ainakin eteläisessä Suomessa ja on ilmeisesti varsin hyvin kuivuutta sietävä.

Mustilaan on saatu lännenpihlajaa Helsingin yliopiston keruumatkalta Brittiläisestä Kolumbiasta vuonna 1995. Lännenpihlajapensaita kasvaa sekä Pohjoisrinteellä että Etelärinteen länsipäässä, ns. sorbaariossa, pihlajalajien kokoelmassa.

Ruotsinpihlaja on suomenpihlajan ohella jäänyt yllättävän tuntemattomaksi huolimatta siitä, että on kysymys kotimaisesta lehtipuulajista. Molempien luontainen levinneisyys rajoittuu Lounais-Suomen saaristoon ja Ahvenanmaalle. Täälläkin laji esiintyy varsin harvinaisena. Molempia voidaan kuitenkin viljellä koristepuina Vaasa - Joensuu -linjan eteläpuolella ja rannikolla aina Ouluun saakka.

Lajin luontainen esiintyminen rajoittuu Itämeren rannikoille sekä Etelä-Ruotsissa myös kauemmas sisämaahan.

Ruotsinpihlaja on näyttävä pienehkö runkomainen piha- ja puistopuu, jolle kehittyy pyöreä säännöllinen latvus. Erityisen kaunis puu on syksyllä, kun suurikokoiset marjatertut koristavat puuta. Lehtien syysväri on punainen.

Ruotsinpihlaja vaatii runsaasti valoa ja kalkkipitoisen ilmavan maan. Parhaimmillaan se voi kasvaa jopa 20 m pitkäksi.

Puuaines on pihlajan tavoin arvostettua erikoiskäyttötarkoituksiin. Sen kovaa ja sitkeää puuta on käytetty puisiin koneenosiin, kuten hammaspyöriin ja akseleihin sekä urheiluvälineistä vielä viime vuosina mm. keiloihin.

Marjat ovat melko makeita ja jauhoisia ja niitä on käytetty ruoanlaitossa.