Idänorapihlaja on mainio puu orapihlajien (Crataegus) suvussa, josta löytyy oikeita helmiä ympäristöämme monipuolistamaan niin idästä kuin Atlantin takaa. Idänorapihlaja pysyy kooltaan hillittynä, kasvaa kuitenkin tukevaksi puuksi eikä vaadi kasvupaikaltaan ihmeitä. Lisäksi se on monen vuodenajan koriste: alkukesästä sitä koristavat runsaat, valkoiset kukat, kesällä leveät, tummanvihreät lehdet, syksyllä loistokas pronssinpunainen ruska ja mustat marjat, talvella kauniskuvioinen runko ja jykevä oksisto. Kestävyyskin riittää pohjoiseen Suomeen saakka.
Mustilassa idänorapihlajia kasvaa jämäkän puumaiseksi varttuvina Ketunmäessä ja siellä täällä muuallakin puistossa. Ne erottuvat vaivatta muiden puiden joukosta suurilla, terveillä lehdillään ja vankalla oksistollaan, joka ei juuri muistuta tutumpia orapihlajia. Oraat ovat tavallisesti tuumanmittaiset, mutta joskus niitä ei ole lainkaan.
Ulkomaisten kasvilajien menestymistutkimuksessa eli Ulsike-projektissa laadittiin vuosien 1992-1997 koelajeista kuvaukset. Tämän sivun tiedot koskevat siten tiettyä koesiemenerää ja ovat saattaneet päivittyä mm. Ulsike-projektista saatujen kokemusten perusteella.
koe-erän tunnus: K09-95-049
alkuperä: Etelä-Sahalin, Venäjä
Idänorapihlaja on kotoisin Kaukoidästä. Sitä esiintyy luonnonvaraisena Hokkaidolla, Sahalinilla ja Kamtsatkan niemimaalla. Sitä pidetään yhtenä kestävimmistä orapihlajalajeista. Tämä siemenerä edustaa varsin pohjoista esiintymisaluetta ja antaa toiveita kestävyydestä myös syvemmällä Suomessa.
Tämä laji on olemukseltaan pieni puu. Se on leveän kartiomainen, noin 3 metrin pituinen. Idänorapihlaja kukkii kesäkuussa ja syksyllä kypsyvät marjat ovat väriltään mustia. Tämän orapihlajalajin orat ovat lyhyitä, vain 2 cm mittaisia, tai ne saattavat puuttua täysin. Idänorapihlaja on meillä hyvin harvoin viljelty laji. Se on menestynyt hyvin maamme eri osissa. Pieniä, kukkivia puita ei meillä koskaan ole liikaa, joten idänorapihlaja on viehättävä lisä koristekasvivalikoimiimme.
Orapihlajat ovat kasvualustansa suhteen vaatimattomia ja sietävät hyvin kuivuutta. Valon suhteen ne ovat vaateliaita ja viihtyvät auringossa.
Orapihlajalajien siemen on hitaasti itävää. Itämistä estää kova siemenkuori, kehittymätön alkio ja alkiolepotila. Kesällä kylvetyt siemenet itävät yleensä kylvöä seuraavana keväänä, mutta itäminen saattaa viivästyä vieläkin myöhemmäksi.
English
Русский
Svenska
Suomi