Skip to main content

Tuijalaakso

Rhododendron - alppiruusu 'Tiuku' (Rhododendron catawbiense var. compactum × williamsianum)

Alppiruusuharvinaisuuksien joukossa tämä risteymä on eräs hienoimpia ja samalla vähiten tunnettuja. Atsalearinteessä lehtikuusimetsän kätköissä kasvanut alkuperäinen pensas on hautautunut rehevän kasvillisuuden alle. Onneksi sitä ajoissa pistokaslisättiin ja taimia istutettiin hautojen lähelle, jossa ne yhä hyvin viihtyvät. Kauniin pyöreät pensaat ovat pysytelleet talvet lumen suojissa ja kukkineet lähes joka vuosi vaaleanpunaisin, kellomaisin kukin toukokuun lopulla, ennen useimpia muita isokukkaisia alppiruusuja. Lehdet ovat melko pyöreät ja keväällä puhjetessaan punertavat, kuten tälle risteymälle kuuluukin.

Risteymä otettiin solukkolisäykseen MTT:llä Laukaalle, ja laskettiin myyntiin vuonna 2013 lajikenimellä 'Tiuku'.

Toinen risteymän vanhemmista, kiinalainen kelloalppiruusu (R. williamsianum) on Suomen oloissa arka, mutta maailmalla sitä on paljon käytetty jalostuksessa kellomaisten kukkiensa, pyöreiden lehtiensä ja matalan kasvutapansa vuoksi. Virginianalppiruusu (R. catawbiense) on tuonut Mustilassa kasvavaan risteymään talvenkestävyyttä. Samoista vanhemmista ovat syntyneet lajikkeet 'Boccia', 'Minas Grand Pre' ja 'Vater Böhlje', joista kahta viime mainittua kasvatetaan myös Suomessa. 

 

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Alppiruusuristeymä
Heimo: 
Ericaceae
Suku: 
Rhododendron
Laji: 
(catawbiense var. compactum × williamsianum)
Lajike: 
'Tiuku'
Koko: 
40–70 cm pensas.
Alkuperä: 
Puutarharisteymä, joka on ensimmäisen kerran tehty Saksassa.
Kuvaus: 
Siro, pyöreähkölehtinen hieman harva, korkea ja laakea alppiruusu. Pensaan kokoon nähden melko suuret, kellomaiset, vaaleanpunaiset kukat.
Kasvupaikka: 
Puolivarjo–varjo, keski–runsasravinteinen, tuore. Lumisuoja parantaa kukkasilmujen talvehtimista.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet (I–III) lumisuojasta riippuen.

Phyllodoce caerulea - kurjenkanerva

phyllodoce_caerulea_kukinta_jsaarinen.jpg

Phyllodoce-sukuun kuuluu kurjenkanervan ohella parikymmentä muuta lajia, joita esiintyy niin Pohjois-Amerikassa kuin Euraasiassa. Kurjenkanerva on vaaksankorkuisena leviävä varpukasvi, jota kasvaa Suomessa luonnonvaraisena erityisesti Kuusamosta pohjoiseen. Kurjenkanervan lehdet ovat kapeita, nahkeita ja ainavihantia. Parittain nousevat, pitkäperäiset kukat ovat tynnyrimäisiä tai kellomaisia, nuokkuen versojen kärjissä. Kaikkein suojattomimpia, tuulisia kasvupaikkoja kurjenkanerva karttaa. Hieman samannäköinen variksenmarja (Empetrum) kasvaa luonnossa usein sen seurassa.

Kuten useat muutkin kotimaiset soitten tai tunturialueitten varvut, on kurjenkanervaakin käytetty erittäin vähän puutarhakasvina. Mustilan Tuijalaaksossakin on komea kurjenkanervakasvusto, jonka on arveltu olevan Suomen Lapista lähtöisin. Se on kuitenkin siinä määrin Lapissa kasvavaa muotoa kookkaampaa, että on perusteita epäillä sen olevan peräisin Kaukoidästä tai Pohjois-Amerikasta. Sen seurana kasvoi pitkään keltakukkainen Phyllodoce aleutica, joka kuitenkin taantui ja hävisi 1990-luvulla vähitellen.

Kurjenkanerva sopii mainiosti kangasmetsä-, nummi- tai suopuutarhaan monenlaisten kanervakasvien (Ericaceae) seuraan. Arboretumissa niitä edustavat kellovaivero (Pieris floribunda), kapealehtikalmia (Kalmia angustifolia) ja idänpursu (Rhododendron hypoleucum). Monet muutkin tulisivat kysymykseen.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Kurjenkanerva
Heimo: 
Ericaceae
Suku: 
Phyllodoce
Laji: 
caerulea
Koko: 
10–20 cm varpu.
Kotipaikka: 
Pohjoisen pallonpuoliskon viileät ja kylmät vyöhykkeet ja eräät vuoristoalueet etelämpänä. Suomessa luontaisena Kuusamosta pohjoiseen.
Kuvaus: 
Maata pitkin matava, koheneva varpu, jonka lehdet ovat ainavihannat ja neulasmaiset. Kukkii toukokuussa kellomaisin, violetein kukin.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen tai puolivarjoinen, niukka- tai keskiravinteinen, tuore tai kostea kasvupaikka. Viihtyy hiekka- tai turvemaassa eikä pidä kalkista.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–VIII.

Cercidiphyllum magnificum - isolehtikatsura

cercidiphyllum_magnificum_lehdet_kristiantheqvist.jpg

Isolehtikatsura kasvaa luontaisena vain Japanin pääsaaren Honshun keskiosien vuoristoissa. Puhjetessaan pronssinväriset lehdet ovat herttatyviset ja suuremmat kuin pikkulehtikatsuralla (C. japonicum). Syksyllä lehdet saavat upean vaaleanpunaisen, violetin ja keltaisen kirjoman syysvärin, ja pudonneiden lehtien paahdettua sokeria muistuttava tuoksu täyttää ilman.

Suomessa isolehtikatsura on menestynyt hyvin etelärannikolla ja siitä kehittyy pieni siro-oksainen yksirunkoinen puu. Nuorena latvus on kartiomainen, mutta puun ikääntyessä se pyöristyy. Isolehtikatsura vaatii rehevän ja aina kosteana säilyvän, hapahkon muhevan kasvualustan sekä muiden puiden suojaa kevätahavaa ja halloja vastaan.

Mustilassa kasvaa yksittäinen isolehtikatsura Etelärinteen länsipäässä sekä nuorempia istutuksia Tuijalaakson alueella puron varressa. Siemeniä on saatu Mustilaan sekä 2003 Pietarista Komarov-instituutista että 2008 Norjasta Milden arboretumista. Milden erinomaiset isolehtikatsurat ovat 1976 yhteispohjoismaisen siemenkeruumatkan satoa. 2000 metrin korkeudesta Japanin vuorilta peräisin olevat isolehtikatsurat näyttävät pärjäävän Suomessakin mainiosti.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Isolehtikatsura
Heimo: 
Cercidiphyllaceae
Suku: 
Cercidiphyllum
Laji: 
magnificum
Koko: 
3–5 metriä. Kotiseudullaan voi olla yli 10 m.
Kotipaikka: 
Japani, Honshun vuoristot.
Kuvaus: 
Pikkulehtikatsuraa pienempikokoinen ja isompilehtinen puu. Lehdet pyöreät ja asettuvat oksille säännöllisiksi kuvioksi.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen tai puolivarjoinen kasvupaikka, keski- tai runsasravinteinen, tuore ja turvepitoinen, hapan maa.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–II.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content