Japani

Kiinanvaahtera on kasvutavaltaan viuhkamaisesti levittäytyvä, monirunkoinen pensas, jonka kellertävät, hienonukkaiset oksat kohenevat yläviistoon levittäytyen sitten tasossa kasvaviksi kerroksiksi. Oksiin kehittyy ajan myötä kanelinruskea, liuskoina hilseilevä kuori. Kiinanvaahtera kukkii keväällä lehtien puhjettua kermanvalkoisin, tähkämäisin kukinnoin. Kiinanvaahteran syysvärit ovat hienoja, murrettuja sävyjä lohenpunaisesta oranssinruskean kautta violettiin.

Kiinanvaahtera sietää hyvin varjostusta ja kasvaakin luonnossa tavallisesti havupuumetsien korkeammassa pensaskerroksessa. Sen luontaiset esiintymät ovat Japanissa ja Koillis-Aasiassa. Suomessa kiinanvaahteran voi sekoittaa amerikkalaiseen lähisukulaiseensa tähkävaahteraan (Acer spicatum). Tähkävaahteralla on samanlaiset pystyt tähkämäiset kukinnot, mutta sen lehdet ovat tavallisesti kolmehalkoiset, ei viisihalkoiset, ja alapinnoiltaan paljon niukkakarvaisemmat kuin kiinanvaahteralla. Tähkävaahteralle ei liioin kehity hilseilevää kaarnaa, vaan sen runko pysyy vanhemmitenkin sileänä.

Tähkävaahteran tapaan on kiinanvaahterakin oikealla alkuperällä erittäin talvenkestävä. Syystä tai toisesta se on kuitenkin ollut tähkävaahteraa oikukkaampi viljellä, ainakin Mustilassa.

Katsura on kotiseutunsa Japanin metsätalouspuita ja kasvaa siellä jopa 30 metrin korkuiseksi. Euroopassa se jää huomattavasti pienemmäksi puuksi tai suureksi pensaaksi.

Katsuran lehdet ovat miltei pyöreitä, nyhälaitaisia, ja asettuneet oksille säännöllisiin kulmiin. Tästä syntyy katsuralle omintakeinen kaunis kasvutapa, joka on tehnyt siitä yhden arvostetuimmista koristepuista, vaikkei sillä ole näyttäviä kukkia tai hedelmiä. Syksyllä lehdet saavat valkoisesta punaisen eri sävyihin vaihtelevan, mutta pääasiassa keltaisen syysvärin. Maahan varisseista lehdistä leviää imelä tuoksu, jota on verrattu piparkakkuihin, poltettuun sokeriin ja vaniljaan.

Katsuraa on viljelty Suomessa harvinaisena jo vuosikymmenien ajan. Se on Suomessa usein alkuperältään tuntematonta keskieurooppalaista taimistokantaa, joka saattaa kylminä talvina paleltua eteläisimmässäkin Suomessa. Toisaalta Göteborgin kasvitieteellisessä puutarhassa kasvavaa luonnonkantaa on viljelty menestyksellä Oulussa asti. Näyttääkin siltä, että riittävän kylmiltä seuduilta kerätty alkuperä menestyy olennaisesti paremmin, ja olisi hyvin käyttökelpoinen koristepuu Etelä- ja Keski-Suomessa.

Katsura on vaatelias lehtometsien puu, joka hyvin menestyäkseen vaatii syvämultaista, routimatonta maata, joka ei saisi todella kuivua kertaakaan kesän aikana. Katsura tulee toimeen myös kuivemmalla paikalla, mutta jää tällöin pensaaksi. Valoisuuden suhteen se ei ole yhtä vaatelias, vaan sietää kevyttä varjoa. Muun puuston tai rakennusten suojassa sen varhain puhkeavat lehdet ovat paremmin suojassa keväthalloilta.

Japaninsaarni on mantšuriansaarnen (F. mandshurica) muunnos, joka kasvaa luontaisena Japanin pohjoisilla pääsaarilla, Honšulla ja Hokkaidolla sekä Sahalinin saarella. Vuoristojen viileillä rinteillä japaninsaarni hakeutuu kosteille kasvupaikoille suonreunoille ja jokien varsille havumetsien vallatessa kuivemmat kasvupaikat. Japaninsaarnen puu on arvostettua kauniin kuviointinsa vuoksi, ja Japanissa laji onkin hakkuiden vuoksi harvinaistunut.

Lehtien alapinnan runsaampi karvoitus on nähtävästi ainoa tuntomerkki, jolla japaninsaarni ulkoisesti eroaa mantšuriansaarnesta. Mereisemmän ilmaston puuna se luultavasti viihtyy Suomen oikukkaassa ilmastossa mantšuriansaarnea paremmin. Silti japaninsaarnen kasvurytmi on meikäläisittän hyvin aikainen, ja se menestynee parhaiten istutettuna viileähkölle ja kosteana pysyvälle kasvupaikalle korkeiden puiden tarjoamaan suojaan. Isolehtistä lehtosaarnea muistuttava puu kukkii huomaamattomin kukin aikaisin ennen lehtien puhkeamista ja emipuita koristavat siivekkäät siemenrypäät myöhäiseen syksyyn.