Japani

Kaunis ajaninkuusi on Itä-Venäjän rannikkoalueen ja Japanin pohjoisosien tärkein kuusilaji, joka kasvaa parhaimmillaan suureksi, jopa 50–60 metrin pituiseksi. Sen oksat kasvavat leveästi ja kohenevasti kerroksittain ja latvaoksat ovat monien Kaukoidän havupuiden tyyliin hieman yläviistot. Neulasten alapinnan valkoiset ilmarakojuovat antavat latvukselle viehättävän kimalluksen aamu- ja ilta-auringon valossa.

Mustilassa kasvaa kaksi hyväkuntoista vanhaa ajaninkuusimetsikköä. Atsalearinteen eteläpuolella Maaherranpolulla kasvavat ajaninkuuset on kylvetty vuonna 1907 siemenistä, jotka Mustilan "hovihankkija" Johannes Rafn toimitti Japanista. Etelärinteen länsipäähän 12-vuotiailla taimilla vuonna 1936 istutetun metsikön alkuperä on Hokkaidon saari. Kummankin metsikön puut ovat iästään huolimatta erittäin hyvässä kunnossa, eivätkä ole ränsistyneet ennen aikojaan monien amerikkalaisten kuusilajien tapaan. Tämä kertoo lajin ja käytetyn alkuperän hyvästä sopeutumisesta Mustilan olosuhteisiin.

Arboretumin länsiosassa sijaitsevaan kuusilajien kokoelmametsikköön on parhaillaan rakenteilla pienimuotoinen ajaninkuusen alkuperäkoe. Nuorista taimista on jo havaittu Mantšurian ja Korean rajalla sijaitsevasta Changaivuoristosta kotoisin olevan ajaninkuusen myöhäinen kasvuunlähtö muihin verrattuna, mistä johtuu sen parempi hallankesto. Muut alkuperät avaavat silmunsa hyvin aikaisin keväällä ja tarvitsevat taimivaiheessa ehdottomasti suojapuuston keväthalloja vastaan.

Japaninmagnolia, kotimaassaan nimeltään kobushi, on kautta historian ollut tärkeä puu Japanin maanviljelijöille. Kun vuoristojen magnoliat peittyivät valkoiseen kukkamereen, tiesivät viljelijät oikean hetken koittaneen kevätkylvöille.

Japaninmagnoliaa esiintyy koko Japanin alueella aivan Hokkaidon pohjoisosia lukuun ottamatta. Eurooppaan japaninmagnolia tuotiin 1700-luvun lopulla, ja se saavutti pian suosiota hyvän talvenkestävyyden ja aikaisen, loisteliaan kukintansa ansiosta.

Kotiseudullaan japaninmagnolia voi kasvaa 25 metrin korkuiseksi. Se kukkii ennen lehtien puhkeamista kermanvalkoisin, jopa kymmensenttisin, miedosti tuoksuvin kukin. Lehdet ovat vihreät, ehytlaitaiset, noin 10 sentin pituiset ja saavat pronssinvivahteisen syysvärin. Syksyllä puuta koristavat punaiset käpymäiset tuppilohedelmät, jotka auetessaan paljastavat punavaippaiset siemenet.

Japaninmagnolia on keväällä kukkivista magnolioista talvenkestävin ja menestynyt Etelä-Suomessa harvinaisena vuosikymmenten ajan, joskin toisinaan puita on paleltunutkin ankarimpina talvina. Yksilöiden ja alkuperien välillä on jonkin verran vaihtelua. Mustilassa kartanon pihapiirissa kasvava japaninmagnolia on selvinnyt kovimmistakin talvista ainakin 50 vuoden ajan, ja sitä lisätään nykyisin kasvullisesti rekisteröimättömillä lajikenimillä 'Mustila' ja 'Vanha Rouva'. Tuoksuvasta kukkaloistosta unelmoivien ei siis eteläisessä Suomessa tarvitse tyytyä pelkästään unelmiin.

Isolehtinen hopeamagnolia on yksi trooppisimman näköisistä puulajeista, joita meillä voi kasvattaa. Se on kuitenkin levinneisyydeltään pohjoisin magnolioista, sillä sen luontainen kasvualue ulottuu aina Kuriilien ja Sahalinin saarille asti.

Hopeamagnolian lehdet voivat olla puolimetriset, ja niiden alapintaa peittää hopeanhohtoinen nukka. Kesäkuussa puhkeavat kukat jäävät osittain lehvästön peittoon, mutta norsunluunväriset, lautasenkokoiset kukat tulevat kyllä huomatuiksi kauas leviävän, huumaavan tuoksunsa ansiosta. Hopeamagnolian syysväritys on näyttävä ja aikainen, lehdet hehkuvat lämpimissä keltaisen ja ruskean sävyissä lokakuun alussa.

Hopeamagnoliaa on viljelty jo kauan Ruotsissa, ja sieltä löytyy monikymmenmetrisiä yksilöitä mm. Kivikin arboretumista. Göteborgin kestäväksi todettua kantaa, joka on peräisin Hokkaidon saaren vuoristoista, on istutettu Mustilaankin ja se on menestynyt alustavasti hyvin.