Japani

Hemlokkien (Tsuga) suku on saanut tieteellisen nimensä suoraan japaninkielen hemlokkia tarkoittavasta tsuga-sanasta. Japaninhemlokki on toinen suvun kahdesta japanilaisesta lajista, ja kasvaa luontaisena Honshun saarella 900–2200 metrin korkeudella vuorten ylärinteillä melko lähellä metsänrajaa. Parhailla kasvupaikoilla se saavuttaa jopa 25 metrin pituuden, mutta jää ylärinteillä matalaksi pensaaksi. Latvus on muihin hemlokeihin verrattuna häkellyttävästi lehtipuumaisen tuuhea ja leveä. Neulaset ovat alapuolelta voimakkaan hopeanvalkoisia ja keskenään eripituisia, leveitä ja lovipäisiä. Hyvinä siemenvuosina oksat kerrassaan täyttyvät siroista sormenpäänkokoisista kävyistä.

Vanhoja, komeita japaninhemokkiryhmiä kasvaa useilla maisemallisesti tärkeillä paikoilla Mustilan maisemassa. Ensimmäiset puut A. F. Tigerstedt hankki 6-vuotiaina taimina Pietarista 1906. Uusimmat istutukset ovat peräisin vuonna 1991 Japanista saadusta siemenerästä, jonka keruupaikka on Kison laakso, Naganon prefektuurissa. Vaikka japaninhemlokit ovat kehittyneet Mustilassa todella komeiksi puiksi, täysin kestäviä nämä mereisen ilmaston asukit eivät ole. Tavallista kylmempinä talvina puut saavat neulasvaurioita, ja onpa kookkaita puita kokonaan kuollutkin viimeksi 1980-luvun pakkastalvina.

Japaninpoppeli kuuluu poppeleiden suvun kauneimpiin puihin. Sen kookkaat, paksut ja viehättävän pyöreät lehdet asettuvat kauniisti toistensa lomaan kerroksiksi laakeille oksille. Lehtien vaaleat alapinnat ikään kuin valaisevat puun varjon. Emipuissa on jopa yli 20 cm pitkät hedelmänorkot. Syysvärin saaneet, maahanvarisseet lehdet sopisivat koristeellisuutensa puolesta käytettäviksi kukkalaitteissa ja erilaisissa seppeleissä.

Japaninpoppeli kasvaa luontaisena Venäjän Kaukoidässä, Kiinassa, Korean niemimaalla ja Japanin saarilla. Luontaiset kasvupaikat ovat aurinkoisia tulvaniittyjä ja jokien rantoja. Luonnossa puun kasvukorkeus on jopa 40 metriä. Suomessakin japaninpoppeli näyttää kehittyvän hyvällä paikalla nopeasti kookkaaksi puuksi.

Mustilassa japaninpoppeli on ollut sukunsa parhaiten menestyneitä lajeja. Kokeilussa on useita alkuperiä Hokkaidolta, ja kaikki ovat kasvaneet hyvin ja pysyneet terveinä. 

Tiiviskasvuinen honšunpihta on Suomessa melko harvinainen kaunotar, jonka pieni koko ja hidas kasvu ovat toivottuja ominaisuuksia pienten puutarhojen puille. Tiheä neulasisto ja säännölliset oksakiehkurat antavat puulle eksoottisen lieko- tai saniaismaisen olemuksen, hiukan samantyyppisen kuin purppurapihdalla (Abies amabilis). Nimensä mukaisesti honšunpihta on kotoisin Japanin Honšun saaren vuoristometsistä. Se on mereisen ilmaston puulaji ja viihtyy meilläkin parhaiten etelärannikolla.

Mustilassa honšunpihta on kasvanut satakunta vuotta. Alkuperältään tarkemmin tuntemattomia siemeniä saatiin Japanista 1908 ja 1909. Kova pakkastalvi 1939–1940 palellutti osan honšunpihdoista, mutta jäljelle jääneet puut ovat osoittautuneet täysin kestäviksi.