Populus

Komealla hopeapoppelilla on vaalean harmaanvihreät, paksut oksat. Myös rungon kuori säilyy pitkään sileänä ja vaaleanharmaana, mutta lopulta siihen kehittyy kaarna, jossa on kauniita, vinoneliömäisiä kuvioita. Latvus on leveä, ja lehtien alapintojen hohtavan valkoinen nukka välkehtii, kun pyöreäkulmaiset ja matalasti sormihalkoiset lehdet havisevat haapamaisesti tuulessa. Erityisen kauniilta lehdistö näyttää rannalla auringon välkkeen heijastuessa vedenpinnasta lehtien alapinnalle.

Kaksikotinen hopeapoppeli, josta yleisimmin viljellään hedepuita, on edustamassaan kasvisuvussa metsähaapamme (P. tremula) läheinen sukulainen niin, että hyvin sitä voisi kutsua myös hopeahaavaksi. Se on luontainen tai hyvin kauan sitten kotoutunut Atlantin rannikolta pitkälle Aasiaan. Myös kaistale Pohjois-Afrikan rannikkoa sisältyy levinneisyyteen.

Vanhemmiten hopeapoppeli tekee jonkin verran juurivesoja, mutta ongelma hoituu ruohonleikkurilla. Jalontaminen metsähaavan perusrungolle hillitsee hopeapoppelin kasvua. Eräät rehevällä ja kostella kasvupaikalla kasvavat vanhat hopeapoppelit kuuluvat maamme kookkaimpien lehtipuiden joukkoon. Nykyisin hopeapoppelia istutetaan valitettavan harvoin.

Isopoppeli on jätti- ja amerikanmustapoppelin (P. deltoides × P. trichocarpa) risteymä. Risteytyksen teki ensimmäisenä kasvitieteilijä A. Henry vuonna 1914. Risteytystyön tavoitteena oli kehittää voimakaskasvuisia poppeleita metsäteollisuuden käyttöön, mutta rotevaa isopoppelia on käytetty sittemmin myös puistopuuna.

Viljelyyn on otettu sekä hede- että emiklooneja. Suomessa on viljelty lähes pelkästään emipuita, joiden eminorkot muistuttavat pitkiä helminauhoja. Arboretumin isopoppeli on kuitenkin hedepuu, joka ei tuota tuulen mukana leviävää siemenvillaa.

Isopoppelilla on harvahko latvus. Sen latvaverso on voimakaskasvuinen, paksu ja särmikäs. Juurivesoja puu muodostaa vain vähän. Lehtiruoti on tunnusomaisesti liereä ja hyvin pitkä, jopa kahdeksan senttimetrin pituinen, ja lehti on kookas, 9 x 8 cm. Niinpä isopoppelin lehdet havisevat jo pienessäkin tuulenvireessä.

Tuoksuvalehtisten palsamipoppeleiden ryhmään kuuluva mantšurianpoppeli kasvaa kotiseutujensa jokilaaksoissa suureksi, jopa 30-metriseksi puuksi, mutta jää Suomessa keskikokoon. Se on kohenevaoksainen, kapealatvuksinen puu, jonka lehdistö on eloisan vaaleanvihreä ja monien aasialaisten poppelien tapaan hyvin terve. Juurivesoja ei muodostu.

Mustilan puut ovat alkuperältään Kaakkois-Mantšuriasta, Baishilazhin luonnonsuojelualueelta, saatu Helsingin yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta ja istutettu 2006. Talvenkesto on ollut toistaiseksi erinomainen.