Olganlehtikuusi kasvaa luontaisena suomalaista muistuttavassa ilmastossa Pohjois-Koreassa ja lähiseuduilla. Se on nopeakasvuinen, kestävä ja kaunis lehtikuusi ja menestyy hyvin Etelä- ja Keski-Suomessa. Valitettavasti sitä on istutettu lähinnä tieteellisiin kokoelmiin. Puun erityistuntomerkkejä ovat oksien hieman yläviisto asento, hyvin lyhyet neulaset ja ennen kypsymistään kiiltävänpunaiset kävyt.
Mustilassa kasvaa pieni olganlehtikuusen metsikköistutus Etelärinteen länsipuolella. Puut on istutettu noin vuonna 1910. Niiden alkuperä on tuntematon. Jo taimistollaan A. F. Tigerstedt oli kiinnittänyt huomiota niiden nopeaan alkukehitykseen ja aikaiseen syysväriin, jotka ennakoivat hyvää menestystä Mustilassa. Yli sadan vuoden iässä ne ovat yhä kauniita, ikään kuin sirompia versioita euroopanlehtikuusesta (L. decidua).
Dahurianlehtikuusi on kotoisin kylmimmästä Itä-Siperiasta ja siitä muodostuvat maailman pohjoisimmat metsät Taimyrin niemimaalla Jäämeren äärellä. Myös pohjoisen pallonpuoliskon kylmimmällä alueella, Verhojanskvuoristossa, jossa on mitattu -70 C-asteen pakkasia, dahurianlehtikuusi kasvaa ja sinnittelee kuivan kesän läpi ikiroudasta sulavan kosteuden turvin. Sen oletetaankin menestyvän koko Suomessa.
Kestävyytensä lisäksi dahurianlehtikuusella on muitakin hyvä ominaisuuksia. Se kasvaa kotiseuduillaan järeäksi puuksi, parhailla kasvupaikoilla jopa 35-metriseksi ja paksurunkoiseksi. Lajia kasvaa Suomessa vähän eikä se täällä välttämättä kehity samoihin mittoihin. Esimerkiksi Mustilassa Pähkinärinteeseen 1910-luvulla istutetut puut ovat pysyneet paljon matalampina, vain 12–18-metrisinä. Kasvutavaltaan kartiomaisten puiden leveät oksat kasvavat vaakatasossa. Kävyt ovat pieniä, enintään parisenttisiä.
Tämä harvoin viljelty puu sopisi hyvin viheralueiden istutuksiin pohjoisessakin Suomessa, jossa se luultavasti menestyisi Etelä-Suomea paremmin, kunhan käytetään sopivaa alkuperää. Sen monipuolisuutta lisää kyky kasvaa turvemailla ja tiivistyneillä kasvualustoilla.
English
Русский
Svenska
Suomi