Koreankuusama tuo lehtevimmillään mieleen jonkin eksoottisemman kasvisuvun edustajan. Kauniisti kaartuvissa oksissa on säännölliseksi kuvioksi vastakkain asettuneet lehdet, joiden hankoihin puhkeaa kesäkuussa kaksi valkoista kukkaa. Syksyllä kukkien tilalle kehittyvät kirkkaanpunaiset, lievästi myrkylliset marjat.
Suomessa koreankuusamaa ei ole viljelty kovin runsaasti, mutta hyvällä alkuperällä sen pitäisi olla kestävä III-vyöhykkeelle asti. Mustilan Pähkinärinteessä kasvavat vanhat koreankuusamat ovat jääneet liiaksi muiden kasvien varjoon eivätkä enää pysty esittelemään pensasta parhaimmillaan. Oikealla kasvupaikalla se kuuluu sukunsa tyylikkäimpiin ja koristeellisimpiin.
Lehtokuusama on Suomessa luonnonvarainen, rehevien lehtojemme varjoa rakastavia tyyppikasveja. Se on harittavahaarainen pensas, joka kukkii varhain keväällä heti silmujen puhjettua, kellanvalkoisin, pienin tuoksuvin kukin. Kukinnan päätyttyä kehittyvät yhteenkasvaneita punaherukoita muistuttavat, koristeelliset marjat. Ne ovat myrkyllisiä.
Lehtokuusama menestyy Napapiirille asti. Se kasvaa myös kuivassa ja laihassa maassa, auringossakin, joskin pysyy kauniimpana varjoisassa, kosteahkossa kasvupaikassa. Linné kirjoitti teoksessaan Species Plantarum, kuinka lähes kaksimetriset rungot ja vinoon taipuneet oksat ovat kovaa ja sitkeää puuta. Kovaa puuainesta onkin aikoinaan käytetty erilaisten tarve-esineiden ja työkalujen valmistuksessa.