Skip to main content

Nikkarinmäki

Actinidia kolomikta - kiinanlaikkuköynnös

actinidia_kolomikta_siemen_latvia_jreinikainen.jpg

Kiinanlaikkuköynnöksen kirjavat lehdet herättävät huomion jo matkan päästä. Alkukesällä näyttää kuin osa lehdistä olisi vetäisty kärkipuoliskosta maalilla valkoisiksi. Kukinnan jälkeen valkoinen väri vähitellen himmenee tai punertuu. Kiinanlaikkuköynnös on yleensä kaksikotinen, toisin sanoen hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä, mutta kylmiltä seuduilta tuoduissa luonnonkannoissa on myös yksikotisia köynnöksiä, joissa on sekä hede- että emikukkia. Tällainen on taimistoillakin toisinaan myytävä lajike 'Annikki'. Yleisesti viljelty komean valkolaikkuinen köynnös on hedekasvi.

Emikasvien lehdistö on tavallisesti yksivärisen vihreä, mutta marjominen tekee ne kiinnostaviksi. Marjat ovat pitkulaisia, yksilöstä riippuen 2–4 sentin pituisia ja 1–1,5 cm paksuisia. Ne maistuvat kiiviltä, kuuluuhan tämä laikkuköynnös samaan sukuun oikean kiivin (Actinidia deliciosa) kanssa, ja täysin kypsänä parhaisiin köynnöksiin kehittyy hienoja metsämarjan aromeja. Marjat kypsyvät vähin erin ja on käytettävä välittömästi, sillä kypsät marjat eivät säily poimittuna, ja raakojen marjojen maku on tympeä.

Kiinanlaikkuköynnöksellä on myös kauniit, valkoiset kukat, jotka helposti jäävät piiloon rehevän lehdistön alle, mutta niiden imelänkirpeä tuoksu kulkeutuu kymmenien metrien päähän. Parhaiten kukat näkyvät alta päin tarkasteltuna köynnöksen kasvaessa pergola- tai porttirakenteessa.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Kiinanlaikkuköynnös
Heimo: 
Actinidiaceae
Suku: 
Actinidia
Laji: 
kolomikta
Koko: 
Koko riippuu paljon kasvupaikasta: 2–10 m.
Kotipaikka: 
Koillis-Kiina, Korea, Japani, Venäjän Kaukoitä.
Kuvaus: 
Valkokirjavat lehdet, pienet kukat kesäkuussa. Köynnöksen ulkonäkö riippuu tuesta: puun runkoa pitkin köynnöstellessään siitä tulee korkea, matalan tuen päällä kasvaessaaan se voi vanhemmiten ruveta muistuttamaan isoa pensasta. Sopii seinustojen tukisäleiköihin.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen–puolivarjo, tuore, ravinteikas.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–III tai I–V riippuen alkuperästä.

Amelanchier laevis - sirotuomipihlaja

amelanchier_laevis_kristiantheqvist.jpg

Kahden vuodenajan kaunotar sirotuomipihlaja on kotoisin Yhdysvaltojen itäosista, jossa se kasvaa kuivissa tai kosteissa pensaikoissa metsänreunamissa. Se on sirokasvuinen pieni puu, joka kukkii keväällä lehtien puhkeamisen aikaan. Valkeat viisiterälehtiset kukat ovat harvahkoissa riippuvissa tertuissa. Syysväri on lämpimän oranssi ja kehittyy upeaksi joka syksy.

Viljeltynä sirotuomipihlaja on koristeellinen ja verrattain helppohoitoinen. Mustilassa sirotuomipihlaja on Etelärinteen hienoimpia puita toukokuussa, kun vastapuhjenneet, läpikuultavat, kuparinväriset lehdet kehystävät valkoisia kukkaterttuja. Elokuussa kypsyvät tummansiniset, mehukkaat ja makeat marjat maistuvat paitsi Arboretumin väelle myös linnuille. Tästä huolimatta sirotuomipihlaja on levinnyt puistoon lintujen kylvämänä vain satunnaisesti.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Sirotuomipihlaja
Heimo: 
Rosaceae
Suku: 
Amelanchier
Laji: 
laevis
Koko: 
3–6 m.
Kotipaikka: 
Itäinen Pohjois-Amerikka.
Kuvaus: 
Sirorakenteinen pieni puu, jonka lehdet ovat keväällä kuparinpunaisia ja saavat syksyllä oranssin ruskan. Kukkii toukokuussa valkein kukin. Elokuun alussa kypsyvät tummansiniset marjat ovat syötäviä ja makeita.
Kasvupaikka: 
Aurinko tai puolivarjo, keski- tai runsasravinteinen, kuiva tai tuore.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–III (IV).

Crataegus pinnatifida - välkeorapihlaja

Orapihlajien (Crataegus) laajan suvun noin 140 lajia levittäytyvät luontaisina Pohjoiseen Amerikkaan ja koko Euraasiaan. Suku tarjoaa paljon muitakin Suomeen sopivia lajeja kuin tutun aitaorapihlajan (C. grayana). Välkeorapihlaja on pieni, leveälatvuksinen puu, jolla on kiiltävät, liuskaiset lehdet. Se kukkii keväällä valkoisin kukin ja ilahduttaa syksyisin punaisilla marjoillaan ja usein myös kauniilla syysvärityksellä. Koristekäytössä tämä viehättävä pikkupuu on tuiki harvinainen.

Välkeorapihlajan punaisia, kirpeänmakeita, runsaasti C-vitamiinia sisältäviä marjoja käytetään Kiinassa yleisesti niin makeisten, ruokien ja viinin valmistuksessa kuin rohdoksena perinteisessä lääketieteessä. Hyötykasvina viljellään erityisesti lajin suurihedelmäistä muunnosta (C. pinnatifida var. major), jonka marjat ovat karviaisten kokoisia. Maailmalla kiinalaista välkeorapihlajaa on käytetty myös lähisukulaisten kuten päärynöiden (Pyrus) ja kvittenien (Cydonia) kääpiöperusrunkona.

Tasaiseen mannerilmastoon tottunut väikeorapihlaja aloittaa kasvunsa keväällä heti säiden lämmetessä, joten kasvupaikan valinta vaatii harkintaa. Mustilan puut ovat kotoisin Pohjois-Koreasta, ja menestyneet hyvin suojapuuston alla Kahvilan liepeillä ja Atsalearinteellä, mutta huonosti aurinkoisessa Ketunmäen rinteessä.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Välkeorapihlaja
Heimo: 
Rosaceae
Suku: 
Crataegus
Laji: 
pinnatifida
Koko: 
3–4 m.
Kotipaikka: 
Laajalla alueella Kiinassa ja Korean niemimaalla.
Kuvaus: 
Pieni puu, yleensä orainen. Kukkii valkoisin kukinnoin touko–kesäkuussa, syksyllä punaiset, valkopilkulliset, suuret (1–2,5 cm) marjat.
Kasvupaikka: 
Aurinko–puolivarjo, keskiravinteinen, tuore, ei typpeä runsaasti. Menestyy sora- ja savespitoisillakin mailla. Kukkii ja marjoo parhaiten aurinkoisella, tuulensuojaisella paikalla.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet (I–III). Vähän viljelykokemuksia.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content