Skip to main content

Nikkarinmäki

Ostrya virginiana - amerikanhumalapyökki

ostrya_virginiana_yk_tanska_jreinikainen.jpg

Amerikanhumalapyökki on pienikokoinen, kauniin lehtevä metsänreunapuu. Sen valtaisa levinneisyysalue ulottuu etelästä Guatemalan ja Hondurasin vuoristoista Kanadan lehtometsävyähykkeen pohjoisreunalle asti, Manitoban, Ontarion ja Quebecin eteläosiin, josta se on tuotu Mustilaan siemenkeruumatkoilla 1993 ja 1996.

Amerikanhumalapyökin hedelmänorkot muistuttavat suuresti humalan (Humulus lupulus) käpyjä, mistä puu on saanut nimensä. Hyvinä siemenvuosina koristeelliset norkot lähes täyttävät puun lehvästön keskikesästä lähtien. Niiden väri muuttuu syksyllä vihertävänvalkoisesta ruskeaksi, ja samaan aikaan saavat lehdet keltaisen syysvärin.

Humalapyökki kasvaa parhaiten muun puuston osittaisessa suojassa hikevällä lehtomaalla, mutta se näyttää pärjäävän kohtuullisen hyvin myös lehtomaisessa kangasmetsässä.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Amerikanhumalapyökki
Heimo: 
Betulaceae
Suku: 
Ostrya
Laji: 
virginiana
Koko: 
5–10 m.
Kotipaikka: 
Laajalla alueella Pohjois-Amerikan itäosissa ja Väli-Amerikan vuoristoissa.
Kuvaus: 
Kesävihanta, hidaskasvuinen, pieni puu, jolla teräväkärkiset ja sahalaitaiset lehdet, norkkokukinnot ja humalankäpyjä muistuttavat hedelmystöt.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen tai puolivarjoisa kasvupaikka ja tuore, keski- tai runsasravinteinen kasvualusta. Sietää savea.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–III sopivalla alkuperällä.

Abies sibirica - siperianpihta

Abies sibirica, talvimaisema ©jr

Kapeana korkeaksi kasvava siperianpihta on useimmille suomalaisille Abies-suvun tutuin laji. Se on myös ensimmäinen Mustilassa viljelty vierasperäinen havupuulaji. Siperianpihtaa eli pihtakuusta tai siperian jalokuusta, kuten sitä aiemmin kutsuttiin, on käytetty paljon puisto- ja pihapuuna etenkin 1800-luvulla. Sen riippuvia oksia ja kapeita, monihaaraisia latvuksia voidaan nykyisin pitää jopa tunnusomaisena suomalaisen maaseudun kulttuurimaisemalle.

Lähimmät luontaiset siperianpihdat kasvavat noin 400 kilometrin päässä Suomesta Vienanjokisuulla. Puu kasvaa parhaiten pohjoisessa; se ei menesty kunnolla esimerkiksi Brittein saarilla.

Siperianpihta on nuorena säännöllinen, kasvaa korkeaksi ja pysyy kapeana, mutta tulee vanhana monilatvaiseksi ja persoonalliseksi. Lähes koko maassa kestävä puu lisääntyy myös siemenistään metsäolosuhteissa. Mustilan komeimmat puut kasvavat aivan Arboretumin toimiston ja Puistokahvilan pihapiirissä.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Siperianpihta
Heimo: 
Pinaceae
Suku: 
Abies
Laji: 
sibirica
Koko: 
Suomessa täysikokoisena 20–33 m puu.
Kotipaikka: 
Vienanjoelta (Venäjä) itään halki Siperian lähes Ohotanmeren rannikolle asti.
Kuvaus: 
Varttuu korkeaksi, kapeaksi ja tuuheaksi puuksi. Säilyy tuuheana alas asti, jos istutetaan yksittäispuuksi. Runko sileä- ja harmaakuorinen. Yleisin ja kestävin pihtalaji Suomessa.
Kasvupaikka: 
Aurinko–puolivarjo, runsasravinteinen, tuore maaperä. Melko vaatimaton kasvupaikan suhteen. Viihtyy aukeallakin paikalla. Kärsii toisinaan keväthalloista ja pihtakirvoista, etenkin Etelä- ja Länsi-Suomen rannikolla.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet (I) II–VII (VIII).

Prunus avium - imeläkirsikka

prunus_avium_kukka_jreinikainen.jpg

Imeläkirsikka on yleensä juurivesaton hedelmä- ja metsäpuu, joka kasvaa kotipuutarhoista tuttua hapankirsikkaa kookkaammaksi, Suomenkin oloissa runkojohteiseksi 5–10 metriä korkeaksi puuksi. Sen runko on punaruskea- ja kiiltäväkuorinen, poikittaisjuovien koristama, ja kuoren uloin kerros irtoaa poikittaisina suikaleina. Oksat siirottavat yläviistoon eivätkä riipu kuten hapankirsikalla. Imeläkirsikka kukkii lehtien puhkeamisen aikaan valkoisin sarjakukinnoin. Hedelmä on yleensä tummanpunainen, joskus keltainen tai lähes musta, makea tai hapahko. Luonnonkasveilla marjat ovat noin sormenpään kokoisia, mutta hedelmäpuiksi valituilla lajikkeilla huomattavasti suurempi. Juuri näitä kirsikoita myydään kesäisin Suomenkin toreilla; tosin ne on yleensä tuotu Etelä-Euroopasta tai Turkista.

Imeläkirsikka on melko talvenarka Suomessa. Sitä voidaan varmuudella suositella kasvatettavaksi ainoastaan Ahvenanmaalla ja etelärannikolla, mutta joitakin lupaavia menestymistietoja on saatu sisämaastakin. Mustilaan 1990-luvulla Keski-Ruotsista saadusta koe-erästä on jäljellä nykyisin viisi komeaa puuta.

Jo Ruotsissa on puuseppien tarvepuuksi kasvavia, kunnolla runkopuumaisia imeläkirsikkapuita metsiköiksi asti. Hedelmänviljelytarpeisiin on imeläkirsikasta kehitetty satojen vuosien aikana sadoittain hedelmiltään ja muilta ominaisuuksiltaan erilaisia kirsikkatyyppejä, joista kestävimpiä voidaan meilläkin yrittää kasvattaa hedelmäpuina. Suomessa kyseeseen tulevat lähinnä kestävimmät ruotsalaiset, balttilaiset, valkovenäläiset ja venäläiset jalosteet.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Imeläkirsikka (makeakirsikka, linnunkirsikka)
Heimo: 
Rosaceae
Suku: 
Prunus
Laji: 
avium
Koko: 
5–10 m.
Kotipaikka: 
Kasvaa luontaisena ja/tai villiytyneestä kotoutuneena Euroopassa, Suomea eteläisemmillä alueilla (Keski-Ruotsiin saakka) hyvin laajasti, kasvualueen ulottuessa mm. läntiseen Siperiaan, eteläiseen Turkestaniin ja Pohjois-Iraniin.
Kuvaus: 
Hyvin menestyessään kunnon puuksi kasvava, yksikotinen, hyönteispölytteinen, juurivesaton ja oraton hedelmä- ja tarvepuu puusepäntarpeisiin. Hyvin paljon käytetty perusrunko jalonnettaessa monenlaisia Prunus-suvun puuvartisia. Lehdet päältä himmeitä.
Kasvupaikka: 
Aurinkoinen, tuore, runsasravinteinen. Pitää kalkista maaperässä, mutta ei savimaasta.
Menestyminen: 
Tavallisesti vyöhykkeet Ia (Ib), mutta jotkut lajikkeet ja alkuperät kestävämpiä.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content