Skip to main content

Picea omorika

Picea omorika - serbiankuusi

picea_omorika_nana_yleiskuva_jsaarinen.jpg

Serbiankuusi kasvaa luontaisena vain hyvin pienellä alueella Bosnian, Serbian ja Montenegron rajaseudulla 1000–1500 metrin korkeudessa. Se on kasvitieteellisesti mielenkiintoinen jäänne jääkautta edeltävältä ajalta, jolloin sitä kasvoi laajoilla alueilla Euroopassa. Sen kasvutapa on hyvin kapea, mistä sen tuntee jo hyvin etäältä. Toinen serbiankuusen erityistuntomerkki ovat sen alapuolelta hopeahohtoiset neulaset, jotka tulevat esiin riippuvien oksien ylöspäin kääntyneissä kärjissä.

Serbiankuusi on Etelä-Suomessa nykyisin yleinen pihojen ja puistoistutusten koristepuu. Se kestää hyvin ilmansaasteita, minkä vuoksi sitä suositaan muun muassa suurtaajamissa ja liikenneväylien varrella. Upeimmillaan se kuitenkin on ryhminä tai tunnelmallisina pieninä metsiköinä, joissa korkeat, kapeat puut yhdessä muodostavat vaikuttavan, goottilaista katedraalia muistuttavan tilan. Edullisilla paikoilla serbiankuusta voi istuttaa puuta tuottaviksi maisemametsiköiksikin, ja viime vuosikymmeninä se on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisessa joulukuusiviljelyssä.

Mustilan vanhimmat serbiankuusimetsiköt on istutettu vuonna 1914 suoraan Bosniasta vuonna 1907 saaduista siemenistä. Menestyminen on ollut kotimaiseen kuuseen verrattavaa ja elinkaari pitempi kuin useimmilla eksoottisilla kuusilla. Hienoin metsikkö on Kenkäkalliolta länteen lähtevän kävelytien varressa. Serbiankuusta kasvaa myös Alppiruusulaakson länsipuolella, Tammimetsän reunassa ja Arboretumin länsilaidalla Nokkalassa.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Serbiankuusi
Heimo: 
Pinaceae
Suku: 
Picea
Laji: 
omorika
Koko: 
Suomessa täysikokoisena 20–30 m.
Kotipaikka: 
Hyvin pieni alue Bosnian, Serbian ja Montenegron rajaseudulla Kaakkois-Euroopassa.
Kuvaus: 
Kapea ja riippuvaoksainen kuusi. Neulaset ovat alta vaaleat, lyhyet ja litteähköt.
Kasvupaikka: 
Aurinko–puolivarjo, keski- tai runsasravinteinen, tuore. Kotimaista kuusta herkempi märkyydelle.
Menestyminen: 
Vyöhykkeet I–V.

Picea omorika - serbiankuusi

Avainsana(t)

Serbiankuusi on kotoisin entisestä Jugoslaviasta. Tämä ennen viimeisintä jääkautta myös pohjoisempana Euroopassa kasvanut laji muodostaa nykyisin vain pieniä metsiköitä Sarajevon itäpuolisessa vuoristossa 1000- 1500 m korkeudella. Laji on Eteiä-Suomessa yleinen pihojen ja puistoistutuksien koristepuuna sekä viimeaikoina käytetty myös mm. joulukuusenviljelyssä. Lajin suosio perustuu sen kapeaan, tiiviiseen ja tuuheaan kasvutapaan, alta hopeahohtoisiin neulasiin sekä jo nuorena syntyviin koristeellisiin käpyihin.

Serbiankuusi on myös ollut oikeastaan ainoa ulkomainen kuusilaji (Picea), joka vielä 80 vuotiaana on poikkeuksetta terve ja elinvoimainen. Mm. esim. mustakuusi ja valkokuusi ovat usein voimakkaimman kasvuvaiheen päätyttyä 70 vuoden jälkeen olleet varsin alttiita erilaisille hyönteistuhoille. Ongelma saattaa johtua toki sopimattomasta siemenalkuperästä.

Serbiankuusi ei ole erityisen vaativa kasvupaikkansa suhteen, vaan sen vaatimukset muistuttavat pitkälti omaa kuustamme. Taimikasvatusvaiheessa laji ei siedä veden seisomista talvisaikaan juuristolla. Myöskään istutuskuoppia ei tule tehdä siten, että siihen voisi kerääntyä jäätyvää vettä. Tulee myös muistaa, että serbiankuusella kuten monella muullakin ulkomaisella havupuulajilla on aivan samat taimivaiheen tuholaiset kuin omillakin havupuillamme. Näihin kuuluvat mm. halla, tukkimiehentäi, myyrät ja paikoin myös hirvet.

Serbiankuusi menestyy koristepuuna Oulun - Kajaanin korkeudella, missä se tosin kaikkein ankarimpina talvina on saanut pakkasvaurioita. Serbiankuusi tulisi hyvin kapeana puulajina istuttaa pienenä havupuuryhmänä sillä yksin jätettynä hoikka puu, joka aikanaan kasvaa jopa 30 metriä pitkäksi, saattaa näyttää koomiselta. Lue lisää »

Kasvin perustiedot
Suku: 
Picea
Laji: 
omorika

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content