Skip to main content

Corydalis

Corydalis nobilis - jalokiurunkannus

Corydalis nobilis © Susanna

Jalokiurunkannus kuuluu siihen vanhaan perennalajistoon, joka kukoisti kartanoiden ja pappiloiden puutarhoissa. Mustilan kartanon puistostakin sitä löytyy, ja myös arboretumin Juhlapaikalta ja Atsalearinteeltä. Nykyään sitä on paitsi puutarhoissa, myös viljelykarkulaisena lehtomaisilla paikoilla vanhojen asuinpaikkojen ympäristössä. Muurahaiset levittävät jalokiurunkannusta tehokkaasti hyödyntäessään ravinnokseen siemenessä kiinni olevan rasvalisäkkeen.

Suomen jalokiurunkannusten jäljet johtavat Ruotsiin, Carl von Linnén Hammarbyn tilalle. Linné oli nähnyt piirroksen Siperiasta peräisin olevasta särkyneestäsydämestä (Lamprocapnos spectabilis) ja hän pyysi suomalaista oppilastaan Erik Laxmannia lähettämään siitä hänelle siemeniä. Vuonna 1765 siemenlähetys Ob-joen laaksosta saapui, mutta näistä siemenistä kasvoi jalokiurunkannusta eikä särkynyttäsydäntä, jota Linné ei pettymyksekseen koskaan ehtinyt nähdä.

Jalokiurunkannus on komeimmillaan alkukesästä, etenkin kukkiessaan toukokuussa, jolloin sinivihreä lehdistö on vielä voimissaan. Kukat ovat keltaisia ja niissä on ruskea täplä. Kun siemenet alkavat valmistua, alkaa jalokiurunkannus myös kuihtua ja kesän edetessä se täysin katoaa. Se soveltuu loppukesällä kukoistavien kasvien seuraan, jotka jalokiurunkannuksen hävittyä valtaavat kasvutilan.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Jalokiurunkannus
Heimo: 
Fumariaceae
Suku: 
Corydalis
Laji: 
nobilis
Koko: 
50 cm.
Kotipaikka: 
Keski-Aasia.
Kuvaus: 
Rehevä alkukesän perenna, sinivihreä lehdet ja keltaiset kannukselliset kukat.
Kasvupaikka: 
Aurinko tai puolivarjo, tuore, humuspitoinen maa.
Menestyminen: 
Kestävä.

Corydalis cava - etelänkiurunkannus

corydalis_cava_kukinta.jpg

Kiurunkannusten suuresta suvusta kasvaa Suomessa luonnonvaraisena pysty- ja hentokiurunkannusta (C. solida, C. intermedia). Etelänkiurunkannus on siro keskieurooppalainen laji, jolla on violetinpunaiset tai joskus valkoiset kukat. Selvin ero kotimaiseen pystykiurunkannukseen löytyy maan alta. Kiurunkannukset ovat mukulakasveja ja etelänkiurunkannuksen mukula on ontto (cava = ontto, kovera).

Luonnossa etelänkiurunkannus leviää siemenistä, joita muurahaiset ravintolisäkkeen takia kanniskelevat. Itämisen jälkeen kehittyvä mukula kerää ravintovarastoa nelisen vuotta ja samalla mukulan keskustasta tulee ontto. Mukulan vanhetessa tyviosa maatuu pois ja mukulasta muodostuu kovera, muodoltaan pyöreänsoikea tai jonkun verran kartiomainen.

Mustilassa etelänkiurunkannus kukkii keväällä Terassilla sekä violettina että valkoisena. Kasvin lehdet pysyvät vihreinä ja yhteyttävinä vielä siementen valmistuttua. Näin se kerää vararavintoa seuraavaa kukintaa varten. Jotta lehdet eivät kuivuisi liian nopeasti, kannattaa etelänkiurunkannus istuttaa varjoon. Joka tapauksessa se keskikesään mennessä on täysin häipynyt näkyvistä.

Kasvin perustiedot
Suomenkielinen nimi: 
Etelänkiurunkannus
Heimo: 
Fumariaceae
Suku: 
Corydalis
Laji: 
cava
Koko: 
10–20 cm perenna.
Kotipaikka: 
Keski-Euroopan lehtimetsät, pohjoisessa levinneisyysalue ulottuu Etelä-Ruotsiin.
Kuvaus: 
Keväällä kukkiva mukulakasvi, kukinnossa 10–15 violetinpunaista tai joskus valkoista kukkaa, harmaanvihreät, liuskaiset lehdet.
Kasvupaikka: 
Puolivarjo, tuore, keskiravinteinen, humuspitoinen maa.
Menestyminen: 
Mustilassa talvehtinut ja levinnyt erinomaisesti.

Vipuvoimaa EU:lta    AEKR        elykeskus_vari_fin

Syndicate content