Kaunislehtinen keskilännentammi on yksi lupaavimmista pohjoisamerikkalaisista tammilajeista ja tuotiin Suomen ensi kerran Arboretum Mustilan siemenkeruumatkalla 1993. Se kasvaa luontaisena kylmätalvisella vyöhykeellä Suurten järvien länsi- ja lounaispuolella, jossa monet muut Pohjois-Amerikan tammilajit eivät oikein enää menesty, ja kasvaa karunpuoleisilla mäkimailla yhdessä mm. amerikanpunamännyn (Pinus resinosa) kanssa.
Keskilännentammi ei kasva järin suureksi kotimaassaankaan, joten meillä sen voisi olettaa sopivan pienellekin pihalle. Mustilassa keskilännentammen lehdet tuleentuvat reilusti aikaisemmin kuin punatammen ja sen kauniit, punatammen lehteä pienemmät ja syväliuskaisemmat lehdet saavat joka vuosi näyttävän, viininpunaisen syysvärin.
Kasvutavan puolesta keskilännentammi yläviistoine yläoksineen ja riippuvine alaoksineen muistuttaa otatammea (Quercus palustris). Vanhoihin puihin jää oksantynkiä sellainen määrä, että puu antaa lehdettömänä piikkisen vaikutelman.
Pohjois-Amerikassa kasvaa yli 70 tammilajia, joista kaikkein laajimmalle on levinnyt suuri ja majesteettinen takiaistammi. Suurikokoista terhoa kannattelevan kehdon reuna on takiaismaisesti karvainen, mistä puu on saanut suomenkielisen nimensä.
Parhailla kasvupaikoilla takiaistammi saattaa kasvaa lähes 40 metrin korkuiseksi, mutta karuimmilla paikoilla se jää pienikokoiseksi ja vänkkyräiseksi. Usein oksiin muodostuu runsaasti leveitä korkkipalteita, jotka korostavat puun karua ja piikkistä yleisilmettä.
Kotimaassaan takiaistammi on merkittävä lehtipuu, jonka teollinen käyttö on laajaa. Puutavarasta tehdään muun muassa tynnyreitä alkoholijuomien säilytykseen. Suuret terhot kelpaavat paitsi eläinten myös ihmisten ravinnoksi. Parhaiden puiden terhot kelpaavat murskattuna leipä- tai kakkutaikinan jatkeeksi jopa sellaisenaan, mutta yleensä muutama liotuskerta on tarpeen parkkiaineiden poistamiseksi.
Suomessa takiaistammen menestyminen on ollut vaihtelevaa. Mustilan keruumatkojen äärimmäisen pohjoiset takiaistammet menestyvät hyvin Oulussa, mutta riutuvat arboretumin omissa istutuksissa. Kenties mantereisesta ilmastosta kotoisin oleva takiaistammi menestyy paremmin maan itä- ja pohjoisosissa, tai vaatisi toisenlaista maaperää kuin Mustilassa.
Mongoliantammi (Q. mongolica) kasvaa laajalla alueella Itä-Aasiassa ja siitä on kuvattu useita alalajeja ja muotoja, joita toisinaan on pidetty itsenäisinäkin lajeina. Suomessa parhaiten on menestynyt mereinen alalaji japanintammi, sillä se kestää paremmin epävakaata ja vaihtelevaa ilmastoa. Pohjoiset alkuperät Hokkaidon ja Sahalinin saarilta kestävät myös kovia pakkasia. Mustilassa niitä on istutettu muun muassa Pohjoisrinteelle Japaniksi kutsutulle alueelle.
Japanintammi (subsp. crispula) kasvaa luontaisena Japanin kaikilla pääsaarilla ja myös niiden pohjoispuolella Sahalinilla ja Kuriileilla. Mantereella kasvaviin mongoliantammiin verrattuna japanintammi on monella tapaa laadukkaampi. Se on nopeakasvuinen ja suorarunkoinen ja lähtee kasvuun niin myöhään, etteivät keväthallat yleensä uhkaa uutta kasvua. Terhoja kehittyy runsaasti jo nuoriinkin puihin. Lehvästö saa kauniin punaisen tai keltaruskean syysvärin ennen muita meillä menestyviä tammilajeja, mikä myös kielii sopeutumisesta kylmään ilmastoon.